Vietnam or Thailand ? Vote for the TOP Country of the Week !
Päivitetty: 5. kesäkuuta 2025
Minun tulee elää aivan omin neuvoin, jos mielin saada selvää itsestäni ja kaikesta, mikä on ympärilläni. Sentähden en voi jäädä sinun luoksesi kauemmin. Helmer. Nora, Nora! Nora. Sentähden aion mennä täältä nyt heti. Kristiina ottaa minut kyllä luoksensa täksi yöksi Helmer. Sinä olet mieletön! Sinä et saa lupaa! Minä kiellän sen sinulta! Nora. Ei auta kieltää minulta mitään tästälähin.
Eihän lie meidän Kristiina ryökkynälle jo kosija tullut.» »Oma poikasihan se on», sanoi vaimo. »No, ettäkö ei ole Aappo! Sun vietävä, kun on aivan kuin parempain ihmisten lapsi, ei veistä väliä. Vieläkö muori väität, ettei siitä voi pappi tulla? Vähintään siitä pappi tulee, sen minä sanon», lopotteli Vimpari toimessaan. »Saahan tuon sanoa, vaikkei sitä uskoa tarvitse», arveli vaimo.
Mutta muuan kelpo mies, kuninkaan hovisaarnaajaksi päässyt, entinen Blumroden pastori Friedrich, on hänen ystävänään, jolle hän saa sydämmensä huolet uskoa, sekä myös Kristiina, joka yhä on pastorin talossa uskollisena palveliana ja herttaisilla rupattelemisillaan häntä lohduttaa.
Näistä on yksi, joka purkauupi pää-virtaan ei kaukana sen suusta, ja Ruotsalaisilta sai nimen: Kristiina-puro. Sen varrelle on myöhempinä aikoina syntynet kaupunki Wilmington. Sinne Ruotsalaiset panivat ensimäisen uutis-asutuksensa, ja rakensivat ei kaukana puron suulta pienen linnoituksen, jollen antoivat niinkuin purollekkin kuninkaansa nimen: Kristiina.
Vaan se on totta: minä olen sekä ylpeä että iloinen, kun ajattelen, että minulle oli suotu tehdä äitini loppuijän senkin verran huolettomaksi. Nora. Ja olet myös ylpeä, kun ajattelet, mitä olet tehnyt veljiesi eduksi. Rouva Linde. Siihen, näyttää minusta, on minulla syytä. Nora. Niin minustakin. Mutta nyt saat kuulla jotakin, Kristiina. Minullakin on jotain, josta saatan olla ylpeä ja iloinen.
Siihen aikaan, kun hän, täti ja äitini olivat pieniä, oli täti Kristiina pysynyt vieraampana heille molemmille osaksi sentähden, että oli sisarpuoli, osaksi siitä syystä, ettei luonteensa puolesta sopinut yhteen toisten kanssa.
Eikö minulla sitte olekaan mitään omaa, erityistä elämäntehtävää ja eikö minulla ole oikeutta ajatella sitä näin kysyin itseltäni. Silloin tuli Kristiina täti taloon. Hän oli tädin vanhempi sisarpuoli. Hän oli aina ollut jäykkäluontoinen, kylmä ja vaativa, oli täti kertonut.
Kas niin; käy sisään; sinä seisot tässä ja vilustut. Rouva Linde. Hyv'iltaa. Nora. Kristiina! Helmer. Mitä, rouva Linde, olettenko täällä näin myöhään? Rouva Linde. Niin, suokaa anteeksi; tahdoin niin mielelläni nähdä Noraa hänen hempuvaatteissaan. Nora. Oletkos istunut täällä minua odotellen? Rouva Linde.
Vanha Ruotsin aateli vihasi nousukkaita, joille Kristiina oli tuhlaten jakanut arvonimiä ja rikkauksia. Yksi noita oli myöskin Bertelsköld; usein oli hän saanut sen kuulla; ja sai nytkin.
Ja tämä asia luisti sukkelasti, oikein presto prestissimo, kuten soittoniekka lausui, ja Hanna hymyili ja ajatteli pappia. Kun uusi tyttö, Kristiina oli hänen nimensä, oli taloon saapunut, kuulutettiin kihlatut.
Päivän Sana
Muut Etsivät