Vietnam or Thailand ? Vote for the TOP Country of the Week !
Päivitetty: 19. lokakuuta 2025
Perämies oli kuitenkin sillä välin luotsin käskemättä nostattanut ankkuria, sillä kun vuoksi alkoi nousta, ja tuuli koveni, katsoi hän välttämättömäksi, ettei kadotettaisi hetkeäkään ja että niin kiireesti kuin mahdollista saataisiin laiva pois ahtaasta väylästä. Mark Brandon päätti käyttää hyväksensä tätä mukavaa tilaisuutta.
Niin joutuivat he kiven matkaan ja sitä mukaa kun sen vauhti koveni, yltyi heidän riemunsa. Viimein eivät he tarvinneet muuta kuin juosta jälestä ja kaiken lopuksi lähti kivi semmoista vauhtia, että heillä oli työ perästä keretessä. Innoissansa, täyteen juoksuun painuen uhkasi Esa: Nyt ... vaikka haletkoon!
Hän uhkaili: »Jos sie, juukelj, et sano sitä iitä niin mie kun paan nää silimälasit pois ja otan patukan pellolta, niin niät». Se auttoi sen verran että Manasselta pääsi itku. Isän into koveni, hän kysyi ankarasti: »Minkästähe sie, juukelj, et sano iitä?»
Niinkuin en minä saisi hyssyttää ja laulaa ja kantaa teitä kaikkia konttorillani!» Hän astui kiivaasti lattian poikki, kädet housuntaskuissa. »Tietysti minä olen itsekäs» hän kääntyi äkkiä ja jäi seisomaan matkan päähän, »erittäin itsekäs enkä koskaan ajattele sinua ja lapsia niin, minäkö heistä välittäisin!» hänen äänensä koveni.
Matka nousi joka askeleella. Samalla rupesi vähenemään metsä ja maan pinta koveni. Viimein ei ollut metsää, näkyi vain polvenkorkuisia vaivaiskoivupensaita, mutta kohta loppuivat nekin, ja maassa oli vain tuuman pituista harmaata jäkälää, kunnes sekin katosi: jaloissa oli nyt vain helisevä kallio, jonka kolopaikoissa hiekkaa ja soraa.
Iivana jo moisesta hölmöydestä tekeytyi kuin tuskastuneeksi ja ynseili matkiskellen: Suomesta!... Rajan takaa Suomesta! Ja tärkeästi ja tietoviisaan varmuudella hän jo kuin opettaen Ropotille koveni, selitti ja tenäsi: On kaksi kansaa: on suomalaiset ja on tshuhnan kansa... Vot!
Salista kuului melu, joka koveni ja kiihtyi. Kuului huutoa, ryskettä ja aivan kuin olisi pirstottu rikki tuoleja ja ovia. »Onpahan, Kivinen, sellainen laulu!» sanoi Tuira kohottaen päätään ja katsoen Kiviseen. »Herroja!» kuului huoneessa kiihkeä ääni.
Kuningatar kuunteli ulkoa kuuluvaa lakkaamatonta ja epämääräistä pärinää, joka toisinaan sai seinät ja akkunat tärisemään, ympäri talon alhaalta ylös asti, laimeni, kuului uudelleen, koveni äkkiä ja kuoli jälleen pois etäisyyteen. »Ei se mitään ole... Se on vain Pariisin humua. Nuku edelleen, poikaseni.»
Kulkusten helinä, jota ilma oli täynnä ollut aivan kuin kilpaa soittaissa, oli laimennut, niin että yksityistä ääntä saattoi nyt seurata päästä päähän: siitä saakka kun se vähän kuulua alkoi ja koveni kovenemistaan, kunnes taas heikkeni, himmeni ja kuoli. Vaan tiukkaa ääntä ne pitivät, jotka olivat ääntä pitämässä.
Vihdoin arveli vanha Juvonen: Lampaatkohan nuo juoksevat ... kun se kuulostaa vähän lampaan kellon ääneltä! No eihän se nyt paha henki toki lampaita ryllää ... viattomia eläviä, oikasi siihen Ahokkaan vanha Lotta. Pilvi yhä läheni ja melu koveni, mutta mitään ei voinut erottaa sakeasta pölystä. Lotta jo arveli: Jokohan tuo on nyt se itse se vanha vihollinen tulossa... Hän mietti. Väki oudosteli.
Päivän Sana
Muut Etsivät