United States or Gibraltar ? Vote for the TOP Country of the Week !
Häntä huvitti Ropotin turha hätä, kun se siinä täysissä tamineissaan kylpi. Hiero!... Hiero kupeita!... Vot! koki hän sille Ropotille naurun ohella neuvoa, huutaa: Hiero!... Se, vot, kohmelon parantaa... Vot! Tshort!... Paholainen! kiroili ja päristeli likomärkä Ropotti, kun lopultakin ryöpystä pois pääsi. Hän ihan tärisi, kun vesi vaatteista valui.
Vot onni, puheli Iivana silloin Ropotille, Se, vot, onni, jotta sormus säästyi... Ymmärräthän? Ka... Tuota... Kuin en tätä ymmärtäisi! tunnusti likomärkä Ropotti älynsä terävyyden. Ja niin ajaa lykkivät he nyt jo kotimatkalla. Iivana taas, kuten tullessa, siellä reslarämän takapajulla, selin ajajaan jalkojaan riiputti.
Ei hän olisi uskonut, että kosiminen on näin ihanaa. Ottaisipa vain ja kestäisi moista menoa kauvan, vuosikauden vaikka! Ja ihmeesti tuo keskustelukin pysyttelihe aina vain samoilla jo kerran hiihdetyillä laduilla. Annushka siinä Ropotille teetä tarjoillessansa, näet, tuli taas nimeä peränneeksi, tarjosi kuppia ja puheli: Vot teille ... kuin teidän nimi olikaan?
Mutta tajusivat he toki vielä asian niin selkeästi kuten yleensä voivat. Vot morsian... Oikea, tolkutti Osiippa. Iivana katsoi morsiantansa, hymy repesi, laajeni, anasti kasvot kaikki. Nenä punoitti. A-haaaa! veti hän ja Ropotille selitti: Vot, Ropotti, oikea eukko... Vot sinulle! Mutta eukko vaati korvausta, aivan jo kiroten: Jei bohu vaadin! Kuin?... Muori?... Mistä vaadit? Eh? peräsi Iivana.
Hän nauroi kuin koukussa polvin ja vatsa sylissä: Vot, selitti hän miehille: Vot, Ropotti tää tshuhna... Eh mikä luotsi, Ropotti sinä siinä! riemuitsi hän Ropotille välillä ja jatkoi kertoen miehille sen silloisen juttunsa lääkäristä, porsaan leikkaajasta, sairaasta ja porsaasta ja kerrottuaan riemuissaan lopetti: A vot, Ropotti... Toit porsaanleikkaajan lesken luo ja... Vot sinulle Durnjakinin leski... Eh!
Iivana jo moisesta hölmöydestä tekeytyi kuin tuskastuneeksi ja ynseili matkiskellen: Suomesta!... Rajan takaa Suomesta! Ja tärkeästi ja tietoviisaan varmuudella hän jo kuin opettaen Ropotille koveni, selitti ja tenäsi: On kaksi kansaa: on suomalaiset ja on tshuhnan kansa... Vot!
Tyytyväisenä hymyillen hän kertoikin nyt Ropotille asian, puheli, kertoi: Vot, oli asia. Ropotilla oli piippu ikenissä, Iivanalla siinä se oma nenänsä paikallansa.
Hän varustautui kosimistoimiinsa, levitti herttaista hymyänsä ja puheli salavihkaa Ropotille: Vot... Merkitsee, että oikea... Eukko... Ka, tuota... Oikea, tolkutti Ropotti ja Iivana vetäisi pitkän viisaan, hymyilevän ja merkitsevän: A-aaaa!
Oli Iivana sittekin oman viisautensa avulla onnistunut jo saamaan Ropotin kansallis-ominaisuudet, ne älyvarastot, sen verran toimimaan, että oli sopinut kyydistä ja kyytipalkasta. Matkan varrella tuo Ropotille Iso-Peskii olikin, vaikka kylä kyllä oli hänelle vielä ihan outo. Ei hän sieltä ketään tuntenut.
Kaupungista lie ollut matkalla, koskapa nelipyöräisten rattaiden reslapahanen oli tyhjä ja hevoskonikin kuin väsynyt. Siitä tuon saanee kyytimiehen sopuhinnalla, Iso-Peskiin päin kun näkyy menossa olevan. Eh sinä!... Ihminen!... Hei! hoikki Iivana oitis Ropotille, joka köytteli resuista reslaansa lujemmaksi. Häh? katsoi Ropotti häneen tyhmänä. Mutta ei Iivana siitä mitään.