Vietnam or Thailand ? Vote for the TOP Country of the Week !
Päivitetty: 29. heinäkuuta 2025
Tämä oli niin tuttua, oli kuin hän olisi nostanut sitä pientä tyttöä, joka oli langennut otsaansa kuhmun tahi nenänsä veriin, joka usein oli juossut hänen jälkeensä ja pistänyt pienen kätensä hänen kouraansa.
Se oli loppu korean Paavon, jolla ei suinkaan ollut huono pää, ei totisesti, vaan olipa hän viisaimpia, vikkelimpiä nuoria miehiä, mutta nurjana, nurjana oli vieras-äiti tyrkännyt kirjan hänen kouraansa alusta alkain, ja siitäpä lukupäivä hänelle tuli kauhistuksen päiväksi. Ja onkos tämä laitaa!
Noustuaan ravista tielle ja toinnuttuaan vähäsen, tempasi Aapo ison kiven kouraansa ja karjaisten kiukkuisella äänellä: "ääh!", johon hiljaiset metsät vastasivat: "ääh", lähätti hän sen vonkuen menemään jo kaukana kumisevan hevoislauman jälkeen. "Likasin puhtaat housuni tuossa mokoman likarapakossa", mutisi Aapo kämpiessään törmää ylös ja puhdistellessaan savettuneita vaatteitaan.
Harvinainen, huokauksen tapainen huudahdus »Hyvä Jumala!» pääsi hänen suustansa, sillä ruoho oli jo kankeata ja koperossa. Sitten tempasi hän kouraansa tähkiä; nekin olivat jo paljon kylmempiä ja hänen mielestään elottomampia kuin äsken. Ja aamuun oli vielä monta tuntia. Sillä aikaa ehtii halla jo puristaa mehun itse oljestakin!
Mutta eikö kuulunut myös hiljaiset, hiipivät askeleet nyt häntäkin lähestyvän? Niinpä tekikin, ja, kasvojaan maasta kääntämättä toivoi mies kohta jo saavansa kuoleman iskun. Vielä hetkinen ja ... ei ... kuolema ei tullutkaan, tuli vaan pelastus ja apu odottamaton. »Ole hiljaa!» kuiskasi tuttu ystävän ääni hänen korvaansa samalla kun siteitä katkaistiin ja ase painettiin hänen kouraansa.
Eipä niin papuakaan!" Ja eukko kaasi tötterönsä, minkä oli pitänyt kädessänsä, pöydälle. Kauppias silmäili kahvejansa, otti muutamia kahvipapuja kouraansa. "He! Mitä hittoa ... kiviä! Antero!" huusi hän puoti-pojalle, mistä, riivattu, olet nämä ottanut?" "Meren rannalta noukin eilen, niinkuin patroni käski", vastasi Anteroksi kutsuttu totisesti.
Kun hän oli vetäissyt pitkävartiset saappaat jalkaansa, ottanut keppinsä kouraansa, pitääksensä väkeä ohjaksissa, niinkuin hän hyvillä mielin ollessansa laususkeli, kas silloin ei ollut hyvä tulla häntä lähelle, sillä hän vaati ehdotonta alamaisuutta ja kunnioitusta omalle personallensa. Tämä nuori mies oli, sen pahempi, ainoa, joka ei puusepälle ollut armollinen.
Anttila ottaa oikealla kädellään jotain liivinsä taskusta, kätkee sen kouraansa ja kaataa vasemmalla vettä lasiinsa.
Nykäys tuli niin äkki-arvaamatta, ett'ei Leena kerjennyt edes avata kouraansa ja laskea sen sisältöä mutaan, vaan täytyi näyttää, mitä hänellä oli kourassa. "Katsokaas!" sanoi lautamies. "Tuossa on se, jota me kaipaamme", ja osoitti Leenan kouraa, jossa näkyi jotain likaista ja rapakoista olevan. "Siinä on Löppösen Laurin kukkaro. Tules auttamaan, Lauri, niin otetaan se pois!"
Poika unohti olevansa suomalainen: hän kirkaisi ilosta saatuaan kouraansa puukon. "Ja nyt on paras viimeiseksi!" virkkoi Yrjänä osoittaen säkkiä. "Tuossa on rukiita ja muita siemeniä. Jumala suokoon meille aikaisen kevään ja lämpimän kesän, niin kyllä me köyhät suomalaiset tulemme toimeen Ruotsin metsissä, sillä, herttualle kiitos, täällä meillä on rauha ja tässä on siitä vakuutuskirja.
Päivän Sana
Muut Etsivät