Vietnam or Thailand ? Vote for the TOP Country of the Week !
Päivitetty: 9. heinäkuuta 2025
Minä mahdoin olla hirveän näköinen, koska hän sulki silmänsä ja mainitsi Jumalan nimeä. Veitsen vielä muistan heittäneeni kauas, sitte en muista mitään. Kuin heräsin oli puolenpäivän aika, olin kotonani, rouva seisoi vuoteen vieressä, minä olin veressä, vuoteeni oli veressä. Rouva ei puhunut mitään, katseli vaan surullisesti ja nuhtelevaisesti minua ja meni pois. Hetkisen kuluttua tuli lääkäri.
Kummallista! Mikä se on tuo tunne? Aina kun aion astua tänne sisään, tuntuu aivan kuin joku pidättäisi minua ja samalla niinkuin hiiri pitkin selkääni vikeltäisi. Enkö ole vielä tottunut tätä kotonani hm virkapaikkanani pitämään? Niin! Kolme vuotta, kokonaista kolme vuotta! Kuinka pian se aika kuluu! Siellä istuu äitini tuvassa Mälarin rannalla rukkinsa ääressä, ajattelee kyyneleet silmissä: "Missä minun Elsaseni, missä minun ainokaiseni?" Kuinka hiljaista, rauhallista oli siellä, joskin vaatteeni karkeat olivat, ruokani yksinkertaista. Luulen ihan edessäni olevan tuon herttaisen kuvan.
Mitä siellä puhuin ja tein, se varmaan saattoi nuo ihmisparat hyvinkin ihmettelemään ja se olisi asianhaarain ollessa muussa tilassa näyttänyt itsestänikin kyllä ihmeelliseltä. Vaan tänä iltana olin ikään kuin kotonani kaikkialla. Mies ei ollut aivan selvällä päällä, poika nukkui ja vaimo oli ikään kynttilää sammuttamaisillaan kuin minä astuin sisään.
Sanalla sanoen hänkin oli sellainen ihana ruusu, jota tekisi mieli poimimaan ja kätkemään povellensa, mutta jota kuitenkaan ei jonkunmoisesta kunnioituksen tunteesta uskalla lähestyäkään. Kirkkoherra itsekin oli perin herttainen ukko ja niinkuin tyttärensäkin puhelias ja ystävällinen, joten hänen kattonsa alla olin pian yhtä perehtynyt kuin kotonani.
Loviisan äiti oli kuollut jo lapsensa ensimäisellä ikävuodella. Sen muistin kuulleeni kerrottavan, sillä korva paljon maata kulkee. Ja mitä muuta olin kotonani kuullut Vierimän elämästä, oli se, ettei ukko saanut mitään tehdä, ei kumminkaan suurellisempia asioita päättää, ilman äitinsä suostumusta. Nytpä vähän luontoani masenti, kun äkkiarvaamattani seisoin tämän Vierimän haltiattaren edessä.
Lähtiessäni pappilasta sykähteli sydän ilosta rinnassani; sillä odottamattani oli minulla ollut Susannan kanssa kohtaus, jolloin hän oli ilmaissut minulle uskollisuutensa paljoa voimakkaammin, kuin minkään suullisen vakuutuksen kautta. Olin ruvennut ajattelemaan, että jotakin erikoista viime aikoina oli tapahtunut kotonani; sillä isäni tyly, jäykkä kohtelutapa oli huomattavasti muuttunut.
Vallan tavaton taipumus hänellä on soitantoon; saathan kohta kuulla! Niin, hänessä on paljon oivallista ja rakastettavaa. Saat nähdä sen nyt, kun viivyt luonamme kauemman aikaa.» «Niin, Jumalan kiitos! toivottavasti saan nyt olla muutaman kuukauden rauhassa kotonani.»
Eihän sitä tahtonut riitautua niin joutavista asioista, selitti henkikirjurin rouva. Hyvin vastenmielisesti minäkin sitä join, sanoi nimismiehen rouva, kupin enintään, ja kotonani pidin oikeata kahvia ainakin puoleksi ja enemmänkin. Samoin minä. Silloin se karvaus toki ei niin tuntunut. Nyt en ole tilkkaakaan pitänyt ruista pitkiin aikoihin.
"Sinä olet kauan odotuttanut itseäsi", sanoi Elsa puoleksi surullisella, puoleksi leikillisellä äänellä, hellästi silmäillen Juhanan ylvästä katsantoa, johon murhe ja rakkaus painoivat leimansa. "Olihan vähän estettä kotonani", vastasi Juhana, koettaen hymyllä salata todellista, raskasta mielialaansa. "Voi, Juhana", sanoi Elsa, joka huomasi lemmittynsä alakuloisuuden, "mitä on tapahtunut?
Kotonani saarna usein meni paljon yli minun käsitykseni, mutta meillä oli sen ohessa aina rukoukset, virret ja tekstit. Täällä rukous on melkein yhtä vaikea ymmärtää kuin saarna ja miltei yhtä pitkäkin sekä sen lisäksi yhteen ainoaan, katkaisemattomaan jaksoon koottu.
Päivän Sana
Muut Etsivät