Vietnam or Thailand ? Vote for the TOP Country of the Week !
Päivitetty: 28. kesäkuuta 2025
Paluumatkalla pyysi Villiam häntä soittamaan urkuja, ja he menivät kirkkoon ja veisasivat yhdessä virren; oli niin kummallista, tyttö riensi ulos jälleen; sitte puhui hän hänelle herra Jensenistä heidän kulkiessaan kotiinpäin polkua ruispeltojen läpi.
Yrjö oli ainoa, joka ei koskaan myöntänyt, että alamittainen oli taitava mies. Hän väijyikin Jussia suuremmalla innolla ja ankaruudella, kuin muita sala-ampujia. Eräänä syksy-iltana onnistui hänen tavata Jussia juuri kun tämä, ammuttu metsäpukki selässä, hiipi metsänaitaa myöten kotiinpäin. "Odota vähän, pikku alamittainen!" huusi Yrjö ja kiiruhti aidan yli hänen luokseen.
Mies lysähtää hervotonna kuopansuun reunalle ja vapisee kauttaaltaan. Kestää kauan ennenkuin voimat palautuvat sen verran, että hän jaksaa asettaa laudat paikoilleen ja lähteä kotiinpäin hilautumaan. Varhain seuraavana aamuna ilmestyi kirkkoherran keittiöön kummallisen näköinen, mielenliikutuksen valtaama mies.
Kun Hilja meni kotiinpäin, juoksi Alma hänen perässään, huutaen: »Hilja, Hilja, odotas, minä tulen kanssasi, minun kotini on sielläpäin kuin sinunkin kotisi.» Hilja odotti siksi, että Alma hänet saavutti; sitte tytöt menivät yhdessä ja päättivät, että he myös yhdessä kouluun palaisivat.
Jos se erehdyttää, jatkoi Olsen, on usein erehdyksen syynä se, että me nykyajan ihmiset emme ymmärrä yksinäisyyden ja hiljaisuuden arvoa. Emme osaa syventyä. He olivat taas ääneti ison aikaa, sitte alkoivat puhella muusta. Aurinko oli jo laskemaisillaan, kun he viimein nousivat, lähteäkseen kotiinpäin.
Ja ylinnä hehkuivat lumihuiput kuin mahtavat taivasta kohden leimahtelevat liekit. Ilta oli pukenut luonnon loistavaan juhlapukuun. Vasta kun hehku alkoi hälvetä, kun hohde häipyi ja varjot tummenivat, kääntyivät Toini ja Eilert Olsen hitaasti kotiinpäin. Täällä tulevat pohjoismaalaisemme, huudahti kimeällä äänellä vanha wieniläinen Toinin ja Eilert Olsenin lähestyessä.
Mummo alkoi astua, vaan Elsa seisoi kauvan paikallansa tähystäen mummon jälkeen, kunnes hän katosi illan pimeään. Kun Elsa ei enään voinut mummoa nähdä, kääntyi hänkin kotiinpäin ja juoksi kaiken matkaa. "Mummo tuli vastaan, hän oli ollut klinikassa", sanoi Elsa rouvalle kotiin päästyään. "No, tuleeko hän meille?"
Vielä kerran hän tarttui kynään. Isä, minä hukun. Minä en jaksa ponnistella enää. Auta isä. Vapisevin käsin hän sulki kirjeen. Hetken kuluttua hän seisoi lähimmässä kadun kulmauksessa postilaatikon luona. Hän vavahti, kun kuuli kumahduksen, kirjeen pudotessa laatikkoon. Sitte hän kääntyi hitaasti astumaan kotiinpäin.
Hän katseli tuijotti kauan valkeesen ja pudisti tavan-takaa päätänsä, kunnes hän viimein sammutti valkean ja sanoi itsekseen: "minä en ole taitanut itseäni auttaa enkä minä myös voi auttaa muitakaan". Sillä aikaa Lents oli kävellyt kotiinpäin. Hän käveli hiljaksuten. Hän oli niin väsyksissä, että hänen täytyi istahtaa kiviläjälle tien viereen.
Juhla oli päättynyt. Vieraat alkoivat sanoa jäähyväisiä; vaunut ajoivat portin eteen. Brandtin ajopelit vierivät kotiinpäin. Pietari ajoi. Hän tunsi molemmat pienet hevoset ja antoi niiden ravata. Ne olivat odottaneet kauvan ja olivat kärsimättömiä. Ne olivat aivan suorina, kuin menivät mäistä ylös, ja iskivät kavionsa maahan kuin kynnet.
Päivän Sana
Muut Etsivät