Vietnam or Thailand ? Vote for the TOP Country of the Week !
Päivitetty: 13. marraskuuta 2025
Nähdessäni koko elämäni työtä noin ehkäistävän ja vastustettavan. Mutta nyt tulee kaikista pahin. *Rebekka*. Ei, ei kukaan. *Kroll*. Tietäkää siis, että eripuraisuus ja kapina on tunkeutunut minun oman kattoni alle. Minun omaan rauhalliseen kotiini. Turmelleet minulta perhe-elämän levon. Mitä sanot? Omaan kotiisi ? Mutta hyvä ystävä, mitä sitte on tapahtunut?
Näin kauan olette jo asuneet täällä, ettekä vielä ole kertaakaan käynyt luonani. Ettekö nyt haluaisi seurata minua kotiini?" Aino ei oikein tietänyt mitä vastata, hän vaan kiitti ystävällisesti. He astuivat sitten eteenpäin ja ylioppilas rupesi puhelemaan Ainon kanssa niinkuin ei Mathildaa olisi ollut olemassakaan.
Hiljaa! sanoi eräs mahtavan näköinen mies, joka nyt astui meluavan väkijoukon keskelle. Ettekö tiedä, että maaherraa odotetaan joka hetki kaupunkiin? Hän tuomitkoon heidät, emmekä me. Ja mitä Burchardiin tulee, niin joka akkakin tietää, että hän on narri, ja se on pahinta, mitä hänestä saattaa sanoa. Seuratkoon hän minua kotiini toistaiseksi. Larsson on oikeassa!
Tiesin ett'eivät mitkään sanat voisi hellyttää tuota kovaa, kylmäkiskoista miestä, joka vielä nytkin niin epäluuloisesti katsoi minuun. Lyykistin hänelle ja menin pois. Matka kotiini, Westminsteriin, oli pitkä ja vaivaloinen, niin pitkä ett'en luullut perille pääsevänikään. En voinut olla tuntematta, miten kevyt ja tyhjä köyhä kukkaroni oli. Mitä minun nyt tuli tehdä?
Tohtori oli saanut tehtäväkseen seurata sairasten vientiä Wieniin, ja hän oli ottanut minut, poloisen, mukaansa viedäkseen minut kotiini. Minä olin ollut aivan kykenemätön, ja olin ainoastaan ollut tiellä ja vaivaksi, että rouva Simon oli ollut hyvin iloinen, kun Bresser oli lähtenyt viemään minua pois. Ja minun täytyi myöntää, että se olikin paras.
Minä odotin vielä kotvasen hänen virkistymistänsä, vaan kun ei virkkanut sanaakaan, niin pyysin vihdoin hänet venheeseni, kylälle lähtemään. Niemellä, näet, ei ollut ihmisasuntoa. Vanhus vaan istui äänetönnä. Onnellisuus loisti silmistänsä. Houkutuksilleni ainoastaan vähän pudisteli päätänsä. Viimein läksin iltamalla kotiini.
Mutta kuin minä vielä samana iltana vein myllärin ja hänen vaimonsa kotiini, ja täällä otin päälleni upseerin-vaatteet ja tämän tähden, näytin heille kootut rahani ja esivallallisen armokirjoituksen, josta näkivät, minulla olevan enemmin tuloa vuodessa, kuin myllärin mylly taisi ansaita kolmessa vuodessa, tuli heillen toinen mieli.
"Ei, sennores!" vastasi hän; "viini on minun juotava taikka jätettävä, mutta leipä tulee minun ottaa kotiini ja jakaa omaisteni kanssa." Sanchomme katsahti meihin kysyväisesti, ja koska hän silmistämme näki meidän vastauksemme, antoi hän vanhukselle muutamia aika paloja atriastamme, sillä ehdolla kumminkin että hänen piti istua meidän kanssamme ja syödä kunnon lailla.
Vaiti ollen minä pistin sen taskuuni, menin poikkivientipaikalle ja annoin viedä itseni toiselle puolen virtaa. Minä muistan, kuinka minua, astuessani kotiini mitään ajattelematta, mutta kummallisen raskaalla sydämmellä, äkkiä kohtasi väkevä tuttu, mutta Saksassa harvinainen haju. Minä pysähdyin ja näin tien vieressä vähäläntäisen vartaallisen hamppua.
Kaikki olivat niin ystävällisiä minua kohtaan, kun lähdin Hackneysta, ja minun oli oikein ikävä ja olisin ollut vielä enemmänkin jos ero ei olisi ollut ikäänkuin välipaikka matkalla kalliisen kotiini.
Päivän Sana
Muut Etsivät