Vietnam or Thailand ? Vote for the TOP Country of the Week !
Päivitetty: 13. marraskuuta 2025
Ja nyt ajan minä asemalta kotiin talvista tietä, reen rautainen saverikko natajaa pakkasessa, hevosen tiuku soi unisesti, tien vieri nukkuu. Ajattelen vain sitä, mitä näen, tunnen vain sitä, mitä kuulen, mieli vaipuu ja muistot häipyy. Olen tullut kotiini, riisunut hevosen, vienyt sen talliin.
Mutta kohta kun hän vähän pääsi tointumaan tarttui hän taas puheen päähän. Niin, sitähän minun piti sanoa, että sitte kun hän jo oli mennyt mies, ja kun vielä sattui se onnettomuus, että hän juovuspäissään joutui junan alle, silloin minä hänet vasta korjasin. Minä olin silloin leski ja Viljo oli pieni. Otin hänet kotiini ja hoidin kuin lastani. Sitte kirjoitin hänen omaisilleen.
On vain: »Rakas Jerttani! Kiroten niitä ilkeitten juorujen kuljettajia pyydän anteeksi viimeisen kirjeeni tuomaa erehdystäni. Sydämestäni iloitsen, että se oli juorua. Ensi pyhänä tulen hakemaan sinut kotiini tänne, ja katkaistaksemme juoruämmäin tiet käymme samalla tiellä kirkolla laittamassa kuulutuksen. Ole silloin valmis lähtemään. Oma Erkkisi.» Yhdestoista luku.
Olen kokonaan haihduksissa omista huolistani. Minulla on yksi noita harvinaisia, täydellisen tyynen mielen päiviä, jolloin ei ajattele muuta kuin hetkellistä olemassaoloaan. Usein on minulle sattunut, että kun sellaisten päiväin iltoina olen saapunut kotiini, on ollut sähkösanoma pöydälläni tai kirje odottamassa.
Eräänä päivänä kun astuin tietä pitkin kotiini päin, kirjat kainalossa, istui hän sinisen-kirjavassa hameessaan ja olkihatussaan aidalla veräjän vieressä. Hän näytti olevan hyvin huonolla tuulella, ja minä arvasin heti, että nyt saisin jotakin kuulla.
Me tulimme sinne taas ja kuulimme hänen kyllä puhuvan saksaa, mutta mahdotonta oli ymmärtää, mitä hän tahtoi, ja hänen viimeiset sanansa olivat: nyt minä tahdon lähteä pois, nyt halajan kotiini! ja sitte hän kuoli".
Puut viheriöitsivät, ja linnut lauloivat iloten kesän lempeydestä. Lammin rannalle menin ... se oli kirkas kuin peili, mutta ei ainoatakaan suorsaa näkynyt sen tyynellä pinnalla. Minä istuin rannalle, koska en samalla malttanut kotiini palata. Olihan hauska kuulla lintujen laulua ja honkain huminaa.
Minä kuljin tummien kenttien poikki kotiini vitkalleen henkien hyvänhajuista ilmaa, ja saavuin huoneeseni kokonaan suloisen väsymyksen valtaamana, jota tarkoituksettomat ja määrättömät toiveet minussa vaikuttivat. Minä tunsin itseni onnelliseksi... Mutta minkä johdosta minä olin onnellinen? Minä en mitään halunnut, en mitään miettinyt ... minä olin onnellinen.
En milloinkaan, en milloinkaan! sanoi Marja, kiihkeästi torjuen, posket leimahtaen. Kovin pahastuvat, jos et tee, niinkuin pyytävät. En milloinkaan, en milloinkaan minä tätä poikaa sen miehen polvelle laske! Mutta minnekäs sinä sen panet? Lähden täältä, kotiini vien. Ei ne päästä eivät ne sinulle ainakaan lasta anna. Leppyisit viimeinkin, Marja, ja lepytkin, kun tulee.
Arvelin, laulanevatko nytkin siellä tämän kylmän aamun hämärässä, ja sydämmeni sykki ja jäseneni vapisivat levottomuudesta päästä kotiini. Nousin niin pian kuin liikettä kuului talossa, einehdin kiiruusti, mutta vasta yhdeksän seutuun läksin matkalle. En kenellekään ilmoittanut, minne menisin, sillä tunsinhan tien hyvästi.
Päivän Sana
Muut Etsivät