United States or Guernsey ? Vote for the TOP Country of the Week !
Mutta ajatteles, keskeytti Fredrik jos toisella saksalaisella suurivallalla olisi samallaiset unelmat? Isäni nauroi ääneen. Pyhän roomalais-saksalaisen valtakunnan kruunu protestanttisen pikkukuninkaan päässä? Oletko aivan mieletön? Tohtori Bresser yhtyi nyt myöskin keskusteluun.
Kysyin eräältä ohikulkevalta: Missä saan tavata asemapäällikköä? Tuolla hän seisoo. Aijoin juuri mennä häntä puhuttelemaan, kun eräs herra riensi hänen luoksensa. Tuo herra oli tohtori Bresser. Ihastuksissani vaivuin tuon vanhan ystävän kaulaan. Te täällä? Paroonitar Tilling? Mitä ihmettä te täällä teette? Olen tullut etsimään hoitamaan... Onko Fredrik jossain sairashuoneessa täällä?
Toivokaamme nyt myöskin, että meidän Rosamme tämän uuden vuoden ajalla saisi elämän toverin ja te Fredrik ja Martha, saisitte onnenne vielä täydennetyksi. Suokoon uusi vuosi teille tohtori Bresser, paljo sairaita, ja sinulle, Maria, korkeimman voiton arpajaisissa, tahi mitä muuta nyt mieluimmin toivot.
Tohtorit Bruauer ja Bresser aikoivat mennä tuota uljasta naista vastaan Königinhofiin, viimeiselle asemalle, joka vielä oli rautatie-yhteydessä Wienin kanssa. Bresser pyysi meitä, jos mahdollista lähettämään sidetavaroita ynnä muuta sellaista mainitulle asemalle, jossa hän itse olisi niitä vastassa. Tuskin olin lukenut tämän kirjeen, ennenkuin päätökseni oli tehty.
Kun saavuimme Wieniin, seisoi isäni junasillalla minua vastaanottamassa. Tohtori Bresser, joka ajatteli kaikkea, oli sähköittänyt Grumitziin. Hänen itsensä täytyi heti jälleen palata takaisin Böhmiin. Isäni syleili minua ääneti, enkä minäkään saanut sanaakaan suustani.
Kuinka tervetullut tuleekaan meidän apumme olemaan, mutta voi, se on aivan riittämätön! Niin, vastasi tohtori Bresser, meitä pitäisi olla ainakin sata voidaksemme auttaa jossain määrin. Sekä koneita että kääretavaroita puuttuu, mutta jos meillä olisi niitäkin, niin on koko tienoo niin täynnä haavoitettuja, että joku vaarallinen kulkutauti voipi helposti niiden seassa puhjeta raivoamaan.
Minä en ole nähnyt häntä. Mitä vaikutti tuo vastaus minuun? Olinko iloinen vai pettynyt? En tiedä. Hän ei ollut täällä, oli siis joko kuollut tahi vahingoittumaton, mutta eihän tohtori Bresser ole mitenkään voinut nähdä kaikkia haavoitettuja tällä seudulla. Minun täytyy itseni etsiä kaikista sairashuoneista. Ja rouva Simon? kysyin minä vielä. Hän tuli jo monta tuntia sitte. Kunnon nainen!
Täällä, yksin pimeässä, näiden valittavien ja voihkavien ihmisten keskellä? Tässä tukehduttavassa ilmassa. Väristys kävi läpi olentoni, mutta minä en pannut vastaan. Ei, sanoi tohtori Bresser ja laski minun käsivarteni omaansa, tulkaa mukaan, te ette saa jäädä yksin tänne, tähän helvettiin, näiden kenties jo kuumeessa riehuvien ihmisten pariin.
Sitä paitsi on vierasten joukossa pari nuorempaakin: tohtori Bresser, joka viimeisen sairauteni aikana hoiti minua niin mainiosti ja jolle tahtoisin mielelläni olla vähän kohtelias. Vielä on everstiluutnantti Tilling mutta sinähän tulet aivan punaiseksi, mikä sinua vaivaa? Minua?
Olkoon menneeksi; teen niinkuin tahdotte. Tuolla on urhokas rouva! Seuratkaa minua. Kun tohtori Bresser vei minut rouva Simonin luo ja esitteli minut hänelle vapaaehtoisena sairaanhoitajana, nyökäytti hän vaan päätänsä ja kääntyi jälleen antamaan käskyjänsä. Hämärässä en voinut eroittaa hänen kasvonpiirteitään. Viisi minuuttia myöhemmin olimme me matkalla Horonevosiin.