United States or Australia ? Vote for the TOP Country of the Week !
Rouva Simon ja tohtori Bresser menivät vielä kerran etsimään, jos voisivat saada käsiinsä paenneita kylän asukkaita, ja se onnistui heille. Raunioista tuli siellä ja täällä joku talonpoika ryömien esiin, epäilevän näköisenä. Mutta kun tohtori puhutteli heitä heidän äidinkielellään ja rouva Simon sanoi heille muutamia ystävällisiä sanoja, taipuivat he vihdoin meitä auttamaan.
Päättäväinen ja kuitenkin varovainen. Nyt hän parhaallaan antaa muuttaa täällä olevia haavoitettuja tyhjiin rautatievaunuihin. Hän on kuullut, että hätä on suurin Horonevosissa, vähän matkan päässä täältä. Hän aikoo mennä sinne ja minä olen päättänyt seurata häntä. Minä myöskin, tohtori Bresser! Antakaa minun tulla mukaan! Mitä te ajattelette, paroonitar?
Etsinhän minä Fredrikiä. Mutta häntä en täältä löytänyt. Bresser ja hänen väkensä laittautuivat kuntoon auttaakseen noita onnettomia. Nojauduin erästä pylvästä vastaan ja katselin tuskan valtaamana kauheata kurjuutta, mikä oli ympärilläni. Ja tämä oli ikuisen rakkauden Jumalalle rakennettu huone!
Kuitenkin huomasivat he, että mieheni teki minut täydellisesti onnelliseksi, ja eivät siis voineet olla lukematta sitä hänen hyväkseen. Joulupäivänä kokoontui koko perhe isäni luo päivälliselle. Ainoat vieraat, joita oli pyydetty, olivat hänen ylhäisyytensä »Totisesti» ja tohtori Bresser.
Ei, vastasin minä, en minä ole kipeä, ainoastaan hiukan väsynyt. Parooni S. sanoi minulle, että matkustatte miehenne luo, joka on tullut haavoitetuksi Königgrätzissä. Tiedättekö, missä ympärillä olevista kylistä häntä hoidetaan? Ei, sitä en tiedä. Mutta Königgrätzissä odottaa minua ystäväni ja kotilääkärini, tohtori Bresser. Vai niin, hänet kyllä tunnen.
Isäni ei tahtonut heitä vielä päästää, ja minäkin mutisin pari vieraanvaraista lausetta, että »eikö vielä joku kuppi teetä», mutta turhaan. Jokaisella oli jotain syytä poistua. Tilling ja tohtori Bresser, jotka olivat nousseet samalla kuin toisetkin, jättivät viimeiseksi hyvästi. Ja mitä tärkeää tehtävätä teillä molemmilla on? kysyi isäni.
Olin yksin pelkoineni, epätoivoineni. Mihin joutuisinkaan, jos tohtori Bresser ei olisi voinut saapua? Juna pysähtyi. Vavisten nousin jaloilleni vaunussa ja otin alas tavarani. Minulla oli vaan mukanani matkalaukkuni ja vähäinen säiliö, jossa minulla oli muutamia sadan-guldenin seteliä.
Jokaisella noilla italialais-raukoilla oli kotona äiti tahi joku muu, jota hän rakasti ja joka nyt kenties oli kadottanut ainoan tukensa. Jokainen heistä oli vihollinen, lapseni, ja se muuttaa koko asian. Aivan oikein, sanoi tohtori Bresser, niinkauvan kuin käsite vihollinen hyväksytään ihmisten kesken, eivät ihmisrakkauden käskyt voi saada suurempaa valtaa.
No, mutta kuinka ratkaistaan kahden yksityisen, säädyllisen ihmisen riidat? Antamalla ne tuomioistuimen ratkaistavaksi. Mutta tähän eivät valtiot alistu. Enempi kuin raakalaisetkaan, keskeytti tohtori Bresser. Kestää varmaankin vielä kauan, ennenkuin kansat tulevat niin sivistyneiksi, että muodostavat kansainvälisen sovinto-oikeuden. Se ei tule koskaan tapahtumaani huudahti isäni.
Tohtori oli saanut tehtäväkseen seurata sairasten vientiä Wieniin, ja hän oli ottanut minut, poloisen, mukaansa viedäkseen minut kotiini. Minä olin ollut aivan kykenemätön, ja olin ainoastaan ollut tiellä ja vaivaksi, että rouva Simon oli ollut hyvin iloinen, kun Bresser oli lähtenyt viemään minua pois. Ja minun täytyi myöntää, että se olikin paras.