United States or Nicaragua ? Vote for the TOP Country of the Week !
Olenpa sentään puussani kiinteä oksa, jota ei tuulet nakkele. Epävakainen on suurten herrain onni, jatkoi kyytimies. Tuollaista hävyttömyyttä kuulee, kun haastaa kyytimiehen korvissa suomea, mutisi itsekseen ohut herra. Tämä ei kelpaa. Juuri sentähden hra vallesmanni, hra komisarius, hra henkiherra ja hra Nurkkelin sekä muut herrat eivät näissä ja tänkaltaisissa tiloissa suomea haastele.
Ja komisarius kysyisi: K ko nämä otti kiinni? Joo, herra komisarjus, itse työssä... Mutta mitäs tyhjää, mitäs täällä semmoisia tapahtuisi. Tuskin viikon pitkään löytää miehen makaamassa päissään katuvieressä tai yhyttää jonkun poikanulikan lankun yli hyppäämässä. Siinä kaikki. Ei tapahdu mitään, ei sen kuvallista. Entäpä jos...
Enpä minäkään piiskurinvirkaa rakasta, mutta tällä kertaa minua melkein suututti, ettei komisarius määrännyt selkäsaunaa. Koivunoksa konnan palkka, nuora pettäjän perintö. Kun tuo kierosilmä heitti puukkonsa pois ja oli antautuvinaan, oli hänen katseensa niin nöyrä kuin ikinä ihmisen katse voi olla, ja kuitenkin hän kehtasi käyttäytyä noin ruokottomasti.
Ainoastaan muutamia sekunteja hän ehti kiristää, ennenkuin minäkin olin paikalla, riuhtaisin hänet komisariuksesta irti ja heitin puun kylkeen, että luut kalisivat. Komisarius nousi, kosketteli sormin kurkkuansa muutaman kerran, otti pienen kuvastimen taskustaan ja tarkasteli hyvin tutkivin katsein niitä rumia nirhamia, jotka Jaskan kynnet olivat molemmin puolin kurkkua raappineet.
"Aamulla on komisarius vihainen minulle, hän on joka jäsenessään vihainen, mutta sanottuani hänelle syyn, miksi myöhästyin, sanottuani hänelle, että neuvoin tietä talonisännän veljelle, leppyy hän oitis, vieläpä hän kiittääkin minua ja sanoo minun tehneen taiten talonisännän veljeä johdattaissani..." Sihteeri poistui kähvelästi ja varmoilla askeleilla.
Iltaa sitä ennen oli Iiwana sanonut tyttärellensä, ett'ei mitkään konstit enää auttaneet, kaikki oli purkamattomasti jo määrätty, että hänen sulhasensa, keisarillinen komisarius ja läänin arkkiwarius herra Grönros oli kutsuttu heille päiwälliselle ja että kohta sen perästä mentäisiin kirkkoon, jossa hänen ylhäisyytensä paroni oli luwannut läsnäolollaan kunnioittaa heidän wihkimistä.
Sitä paitsi oli kallio koko leveydeltään haljennut, ja halkeama oli sitä laatua, että pelkäsimme sen tukkimisen melkein mahdottomaksi. Sivulta päin oli meidän kuitenkin pian pakko ryhtyä siihen työhön, sillä jo toisena aamuna, kun komisarius tarkasti tukkimismahdollisuuksia, paukahti taasen Jaskan pistooli, ja kuula suhahti niin läheltä ohi, että särki komisariuksen virkalakista lipan.
"Ohoh, se ei koskaan voi olla mahdollista!" virkkoi komisarius; "semmoisia laineita en ole koskaan nähnyt Vetterille." "Vai niin, luuleeko herrat, että minä seison tässä valehtelemassa?" sanoi kertoja hieman närkästyen. "Jos niin on laita, niin en virka enää sanaakaan."
Kruununsihteeri tulikin samassa puotiin. Hän oli surullinen ja kuin puhui niin hampaat kalisivat ja ääni kähisi. "Te saatte tuolla lailla kuoleman yskän. Kasvonne ovat siniset." "Minä yskälle sen seitsemän, mutta..." ääni muuttui surkeaksi ja lause keskeytyi. "Onko vieläkin pahempia...?" "On; komisarius on kuollut!" "Ja te olette nyt viraton." "Niin olen."
Hyökyjää oli keväällä jostain ylempänä olevasta niitystä irroittanut suuren nurmikappaleen ja tarttuessaan tähän paikkaan jättänyt kappaleen tänne. Laitoin nyt kuusenhavuista semmoisen laahan, jolla metsästäjä kuljettaa ammutun raskaahkon otuksen metsästä, ja kuljetin niin suuret turvekappaleet kuin jaksoin rannalle. Komisarius teki työntökärryjen tapaisen, jolla lykkäsi kiviä.