United States or North Macedonia ? Vote for the TOP Country of the Week !
Yo oli pilkko pimeä, satoi lumiräntää ja rakeita taukoomatta ja Peruvian vyöryi aalloilla niin hirveästi, että pelkäsimme mastojenkin laukeavan. Minä horjuin vuoteelleni ja nukuin niinkuin ainoastaan se voi nukkua, joka on rasituksista vallan uupunut.
Villi ulvontansa ja vihellyksensä kuului melkein lakkaamatta päivin ja öin, suomatta kellekään meistä rauhaa. Kärsimme kumminkin emmekä asiasta ilmoittaneet niin kauvan kuin Pohitonov oli vielä vankilassa. Pelkäsimme, että Konoshevitsh sulettaisiin vanhaan vankilaan, jossa vartijat häntä pahoin kohtelisivat, he kun olisivat saaneet vartijavuoroja lisää.
Ensi silmänräpäyksessä arvelimme, pitäisikö vielä samana päivänä ratsastaa Tabor'ille; mutta pelkäsimme, että siellä voisi käydä samalla tavalla, sillä meille kerrottiin, että sinnekin oli saapunut sadottain pyhiinvaeltajia. Ja miten oli siinä tapauksessa käypä pyhälepomme Nazaret'issa, josta jo edeltäkäsin niin paljon olimme iloinneet.
Nauruhalu, joka tällöin kiusasi meitä ja jonka tähden emme uskaltaneet katsoa toisiimme, koska pelkäsimme purskahtavamme ilminauruun, oli oikeastaan kaikkea muuta kuin hauskaa, sillä joka kerta kun tuollainen naurunkohtaus meidät yllätti, tuotti se meille pahoja seurauksia; ensiksikin oli tukkamme vaarassa eikä korvapuustejakaan säästetty, ja toiseksi ilmestyi todistuskirjoihimme pitkiä valituksia huonosta käytöksestämme.
Se suru, jota pelkäsimme meidän Thekla raukkamme puolesta, on kuin onkin viimein tullut. Bertrand de Créqui on kuollut! Hän kuoli vankeudessa yksinään omantunnon tähden, mutta rauhassa Jumalan kanssa. Eräs vieras Flanderista toi Theklalle pari jäähyväissanaa, jotka Bertrand omalla kädellään oli kirjoittanut, ja näki hänet sitten kuolleena, ettei Theklan ole syytä epäillä enää.
Ja vaikkakin me jonkunverran pelkäsimme hänen terävää, arvostelevaa katsettaan ja hänen kulmakarvojaan, jotka helposti rypistyivät kokoon jos hän vain huomasi likapilkun jonkun vaatteissa tahi jonkun sormet punaisiksi marjapensaiden jäleltä, niin pidimme me kuitenkin hänestä sydämenpohjasta.
Samalla kertaa kun pelkäsimme sitä, pidimme myöskin pyhimpänä velvollisuutenamme koettaa kaikin voimin lannistaa sitä. Tämä oli muuan etäämpänä meiltä oleva torppa. Sinne emme koskaan olleet uskaltaneet jalkaammekaan astua, ja myöntää täytyy, että meitä karmi joka kerta, kun kuulimme sen asujamia mainittavan. Hovilan Jonas ja Maija olivat nimiä, jotka saivat meidän hiuksemme nousemaan pystyyn.
Kädet olivat hänellä jäykkinä sylissä ja silmät puoli ummessa. Sillä lailla hän istui hetkisen, mutta viimein kuului astuntaa. Kaska tuli. Nähtyään tytön kalpeana katsoa tuijottavan, meni sotamies hänen luoksensa ja kysyi: »Miksi istutte täällä? Teitä kaivattiin sisällä; me pelkäsimme teidän joutuneen johonkin onnettomuuteen.» Alli katsoi yhä häneen, vastaamatta mitään.
»Sitäpaitse me pelkäsimme, että korkeampi opetus tekee ihmiset haluttomiksi varsinaiseen ruumiilliseen työhön, vaikka siitä onkin hyötyä henkisille harrastuksille».
Pelkäsimme toitotusta torven, Herran vihan ääntä kautta korven, idän päältä tuolta pitkäisen leimausta hamaan läntehen Maa kun huojuis, taivas tulta löisi, meri maata, tuli merta söisi, ukkosena Herran uhka sois missä, missä silloin suoja ois? Muistatteko, kuinka toisihimme silloin siskoset me painausimme, kunnes äiti armas valon toi hämärään ja mieliin levon loi? SALOJ