Vietnam or Thailand ? Vote for the TOP Country of the Week !
Päivitetty: 2. heinäkuuta 2025
Syys vaikk' on kolkko, kukaton, Vaan tähtitarhan, ruususton Rinnassaan poika säilyttää Ja laulaa riemuisasti; Noin vuoroin laulaa, viheltää Hän mallassaunaan asti. Kas, höyry sauhun sekainen Ovesta tupruaapi. Käy joutuin, Kalle, kiiruhda, Jo Mari odottaapi! Ah, makeata lämmintä! Oi Maria, kuin lempeä!
Neiti vastahan sanovi, tinarinta riuskuttavi: "Sylen, kehno, kelkkahasi, retkale, rekosehesi! Vilu on olla viltin alla, kolkko korjassa eleä." Kullervo, Kalervon poika, sinisukka äijön lapsi, koppoi neion korjahansa, reualti rekosehensa, asetteli taljoillensa, alle viltin vieretteli.
Sinisalon taa jo painui päivä kun hän, toivon vaiheella ja tuskan, kerkes asunnolle kirkkoherran. Tyhjä, kolkko oli vankka talo, raiskattu kuin paljaaksi pantu saari järven jäältä nähden talvis-yönä. Tuvass' yksin takan vieress' istui rampa sotamiesi, vanha Miekka. Nyt, kun ovi aukes ja hän vanhan tunsi tuttavan, hän pystyyn katkas, vaikka vaivain, haavain hervaamana.
Acte keräsi kiireesti niin paljon kalleuksistaan kuin taisi ja kätki ne Lygian peplumiin, pyytäen, ettei hän näin pakoretkelle lähtiessään hylkäisi niitä. Ajoittain vallitsi huoneessa kolkko hiljaisuus, joka oli omiaan synnyttämään kaikenlaisia harhaääniä. Milloin oli kuuluvinaan hiljaista kuiskintaa oviverhojen takaa, milloin lapsen itkua, milloin koiran ulvontaa.
Yksilö palaa sinne kuoleman tietä, ihmiskunta kokonaisuudessaan kehityksensä täydellisentymisen kautta, jolloin siemeneen kätketty jumalallinen salaisuus paljastuu täydessä kirkkaudessaan. Kyynelsilmin käännymme synkästä menneisyydestä loistavaa tulevaisuutta kohti ja silmiämme varjoten kiirehdimme eteenpäin. Ihmiskunnan pitkä, kolkko talvi on ohi. Sen kesä on tullut. Se on murtanut kotelonsa.
Sillä mitäpä se vaikuttaa asiaan missä paikassa ruumiista suu sijaitsee, kunhan sillä vain on samat ominaisuudet ja kun se pitää samallaista puhetta! Tästä me ohjasimme kulkuamme Jäämaahan, mikä oli siihen määrään kolkko ja kamala maa, etten minä saata ajatella mitäkään onnettomampaa ja surkuteltavampaa, kun ei siellä tavata ensinkään muuta kuin vuoria, pelkkiä vuoria ikuisen lumen peitossa.
Vaaleana sekä vaivoista ja murheista raskautettuna istui kenraali vaunuissaan. Hänen tervehdyksensä oli kolkko ja upsieristo vastasi siihen äänettömällä kumarruksella. Katseltuaan vähäisen läsnä-olevia astui hän ulos vaunuista ja meni Nefnef'in kanssa erääsen huoneesen torin varrella. Ylhäisimmät päälliköistä kutsuttiin hänen luoksensa.
Itätuuli viipyi jossakin ja länsituuli humisi vienosti puissa. Taivaan sineä kohden kuvautui kukkula juovineen valkeasta lumesta, jota vielä siellä täällä oli sen rinteillä; se näytti tavallista jylhemmältä koleassa himmeydessään. Sinä aamuna katselin sitä kauan. Eikö se ollut minun kaltaiseni? yksinäinen, kelmeä ja kolkko!
Ympärillä vallitsevan elämän kolkko pauhu saa sinut sitte äkkiä heräämään kauniista unestasi ja sinulle jää siitä jälelle ainoastaan katkera kaiho, joka suloisella väristyksellä täyttää rintasi. Tämmöiset tunteet täyttivät, rakas lukija! näiden lehtien kirjoittajan mielen joka kerta, kun hän matkoillaan kävi maailman mainiossa Nürnbergin kaupungissa.
Kun Kenelmin vanha ystävä kuuli lausuttavan tämän Augustuksen tutun tervehdyksen hänen onnettomalle kenraalilleen, hämmästyi hän. Oliko hänen nuori ystävänsä joutunut mielenvikaan kukaties liiallisesta lukemisesta? Hän rauhoitettiin kuitenkin pian; Kenelmin kasvot kävivät jälleen tyveniksi, vaikka se oli kolkko tyyneys, talvipäivän tyyneyden kaltainen.
Päivän Sana
Muut Etsivät