Vietnam or Thailand ? Vote for the TOP Country of the Week !
Päivitetty: 24. lokakuuta 2025
Leirissä vallitsi hiljaisuus; ainoastaan vartijain huudot ja etäisen Worskla-virran hiljainen kohina häiritsi yön hiljaisuutta ja sankarien unennäköjä, näiden sankarien, jotka nyt kaukana isänmaastaan uinailivat kuninkaansa paarien ympärillä, tulevana yönä kenties kuoleman unta uinaillakseen.
Aurinko laski, meri oli tyyntynyt, ja hiljainen kohina kuului vain hämärästä merestä aaltojen murtuessa kareja vastaan. Hyvää yötä sitten! Minä menen nyt kajuttaan nukkumaan. Entä minä? Sinä saat vartioida aarrettasi tässä lämpöisellä kalliolla, johon valmistan sinulle tilan. Ja hän meni venheeseen, katosi kannen alle ja heitti sieltä tyynyn ja villaiset vaipat rannalle.
Lovisasta tuntui ikäänkuin nuo äänet lähestyisivät häntä, kasvaisivat kuin lähenevän myrskyn kohina; häntä ahdisti, hän oli täynnä tuskaa, hän olisi tahtonut kovasti huutaa ajatuksensa ilmi, sanoa noille ihmisille miten kevytmielisiä, itsekkäitä he olivat, etteivät he ymmärtäneet kärsimystä koska tuolla lailla voivat puhua.
Lumi aleni ja mätäs toisensa jälkeen pisti esiin mustan päänsä, puut puhdistuivat lumesta, ja kerran aamulla noustessaan makuulta nuorukaiset kuulivat kaukaista kohinaa. "Koski", virkkoi Pekka, "tulva alkaa; jäät ovat lähtöä tekemässä." Päivän mittaan kohina koveni kovenemistaan, ja iltapäivällä oli laakso heidän alapuolellaan veden vallassa.
"Minut herätti tajuihini yötuulen henkäys ja Tiberin kohina, joka kerran ennenkin, kaksikymmentä vuotta sitten herätti uuteen eloon kuolettavasti haavoittuneen." Synkkä pilvi ilmestyi mahtavalle otsalle. "Siitä kenties toisella kertaa kenties ei koskaan", sanoi hän huomatessaan isäntänsä aikovan kysyä jotakin.
Päästäksensä tästä onnettomasta näystä nojausi hän hetkeksi akkunanaitaa vastaan katsellen ulos autiolle rantakadulle, jolle palatsin seinät heittivät pitkiä, kauas Seinejoelle ulottuvia, nelikulmaisia varjoja. Siinä kuunteli hän virran kolinaa, sillä tässä saaren kohdalla todellakin oli voimakkaan virranjuoksun kohina.
Kauan aikaa oli siitä kuutama näkyvissä, mutta kun Alroy nyt katsoi ympärillensä, hän huomasi, että ylänne hänen takanansa esti kaikki ulkopuolelta näkymästä. Käytävän seinät olivat täynnä kummallisia veistokuvia. Vankeuden Ruhtinas astui miltei kaksi tuntia pitkin tätä käytävää. Melkein koko ajan oli kaukainen putoavan veden kohina kuulunut.
Tuo hurmaava pyörre tyyntyy vähitellen te näette sen taas tyynenä. Kosken kohina humisee vielä korvissanne, mutta viimein on se vain hämäränä muistona mielessänne. Tuollainen on useimmiten ihmiselämä, ja siinä myöskin mummon elämäkerta.» »Kiitoksia, mummo hyvä, kertomuksestanne», sanoi Nummi. »Ehkä toiste, jos eletään, viette meitä tarkastamaan tuota joen juoksua.»
Mutta kohina etenee etenee etenee. Se ei siis ollutkaan meidän elämämme. Me voimme sen ottaa ikäänkuin eteemme ja arvostella sitä. Se on muuttunut kaukaiseksi sohinaksi ja sen rinnalla kuuluu jo ääniä muusta maailmasta: joku kivitasku naksuttelee rantakivillä. Mitä siis nyt tulee? Mitä on tapahtunut? Olemme hajoitetut entisistä yhteyksistä.
Ensimmäisen kirkkaan ja lämpimän päivän jälkeen ei kevät suurestikaan edistynyt. Tuuli oli kääntynyt ja puhalsi kylmästi, taivas oli pilvessä. Aurinko ei jaksanut sulattaa lunta, yöt olivat tyynet ja kylmät, lumen sulaminen kävi hyvin hitaasti eikä kosken kohina ollut enää varsin kova.
Päivän Sana
Muut Etsivät