Vietnam or Thailand ? Vote for the TOP Country of the Week !
Päivitetty: 24. heinäkuuta 2025
Se joki tai virta tai oja miksi hänet tahtoo sanoa jossa Korkeakoski on, kulkee pitkin matkaa sangen syvän ja jyrkkä-äyräisen haudan pohjaa. Kosken kohina kuuluu, tarkkaan ottaen, vajaan kilometrin päähän, eikä sen lähellä heikosta puhelusta saa selvää. Ja nyt sitä sitte ollaan Korkeallakoskella. Suurella vauhdilla syöksyy vesi kallion kielekkeeltä alas kivikkorinnettä synkkään syvyyteen.
He huusivat polkupyöräilijöille, jotka yhä jatkoivat matkaansa, että nämät pysähtyisivät eivätkä menisi sellaiseen sateesen, mutta veden kohina voitti heidän äänensä. Pikkutytöt ja hovipoika etsivät kuitenkin koneilleen ja itselleen suojaa korkean pensaikon takana, mutta kihlatut jatkoivat vimmatulla vauhdilla matkaansa.
Se kohina ei ole niin yhtämittaista kiinteää, miltei vinkumista, kuten illalla se vähäinen tuskin kuuluva himinä oli. Tärisee se nytkin, kuten keppi virrassa, tuo kuusi. Jospa se tuo tuisku, kun vuorokauden saa täyteen pelmutuksi, lopettaa työnsä, mukautti Mallakin. Minäkin pääsisin tästä mökille, jos tuo vielä jalka vastaisi pohjaan.
Ja auringonsäteet ja lintuset, koivujen suhina ja tunturituulet, kosken kohina ja puron lirinä, karjalauma ja paimenkoira ja jopa porsaskin antoivat säveliä hänen viuluunsa ja aineita uusiin lauluihin. Eikä häntä nyt enää hävettänyt antaa isänsä kuulla mitä hän soitteli.
Se on piilossa kuin linnun pesä, yhtä näkymätön maalle kuin merelle. Mutta sinne kuuluu kaikki, mikä merellä äännähtää: lokkien itku ja nauru, laivojen huudot, niiden koneitten hyrinä, kokan kohina, ammunta ja majakan ulvonta sumussa.
Hetken kuluttua hän sanoi kuin itsekseen puhuen: Istun niin mielelläni täällä ajatellen, että istun mahtavan maailmanvirran alkulähteillä. Ja tämän lapsekkaan alppijoen viihdyttävä kohina säestää ja rikastuttaa ajatuksiani. Alku ja loppu, mistä ja minne, miten paljo siihen sisältyykään?
Kuule koskien kohina kevätvirttä soittavaisten, kuule taivahan tohina kevättuulta huokuvaisen, tunne tulvat rinnassasi, Turjan virtojen vilinä, näe nuori Pohjan neiti, tutkiva, revontulinen, hoipu, houru, maita myöten, mielipuoli, merta myöten, etsi hallaista hametta, tunne tulta jäytävätä, ijäisen ikävän hiiltä, tuulta rinnan rauhattoman!
Nyt paistoi päivä korkealta, ikkunaan näkyi ketoja ja peltoja ja niiden takana metsä. Omassa kodissa! Kun päivänpaisteisessa talossa tyynen lahden pohjukassa, ja korkearintaisen niemen takaa kuuluu tuulen kohina ja meren pauhu. Siellä hän oli kuin peräsimettömässä purressa ajelehtinut. Ihme ettei hän ollut hukkunut!
Oi, te puuskat, tuiskut pohjatuulen, sen sihinä, sen sohina sekä korpien kohina! Kyprossa kevät on meillä. CHRYSEIS. Miksi voihkit? ANEMOTIS. Mun pitäiskö ruveta runoilijaksi? CHRYSEIS. Ei ole tässä tarvis. ANEMOTIS. Siispä puhun puita, heiniäkin.
Haljenneiden paasien välissä kasvoi toisin paikoin metsää, toisin paikoin kanervan- ja marjanvarsikkoa; siellä ei, kuilukäytävissä, tuntunut mikään tuuli eikä sinne kuulunut meren kohina kovimmallakaan myrskyllä. Se oli ollut tämä Helgalle hänen läsnä ollessaan yllätysten ja kaikkien kummien maa.
Päivän Sana
Muut Etsivät