Vietnam or Thailand ? Vote for the TOP Country of the Week !
Päivitetty: 7. toukokuuta 2025
Ne, jotka seisoivat häntä lähellä, katselivat häneen ihmetellen ja inhoten. Kuka hän mahtoikaan olla, joka saattoi tällaiselle näylle ilkkua ja nauraa? Ihanaa, ihanaa! jatkoi jättiläinen; mainiota, vanha mestari!... Ei liian nopeasti, ei liian nopeasti!... Kas niin ... hitaasti ... mutta varmasti ... hyvä, hyvä! huutaa Knapekullan korppi.
Brunolla oli kasvot kuin kotkalla, ja värikin samanlainen, mutta koska nimi Kotka on liian komea tattaripojalle, mainittiin häntä seudulla yleiseen »Knapekullan korpiksi». Anna Jolantaa taas, joka oli vielä kauniimpi kuin äitinsä konsanaan sanottiin, mustalaisverestä huolimatta, Knapekullan ruusuksi. Hän oli uusi »Preciosa», joskaan ei korkea-aatelinen löytölapsi niinkuin tämä.
Mitä teki »Knapekullan korppi»? Hän kirkui äänensä käheäksi yli maitten ja vetten. Hän levitti siipensä, ajaakseen takaa rakastavaisia. Hän asetti pauloja heidän tielleen ja raivosi heidän jäljillään, kun he voittaen olivat sivuuttaneet ansan, sillä »Knapekullan ruusu» hoiti hellästi valkoista sydänlehteään ja vartioi hyvin lemmittyänsä. Niin he elivät yhdessä seitsemän vuotta.
Käänny, käänny! Mutta vaikeata on kääntyä kauniin naisen ovelta, varsinkin kun tämä nainen, pysyttyään kauan voittamattomana, vihdoin itse on käskenyt saapua luokseen, valmiina antautumaan. Kreivi Lejonborg avasi oven, ja oli nyt samassa kammiossa, jossa lukija vähän ennen on ollut Knapekullan »ruusun» ja »korpin» kanssa.
Matkustaja, joka ei vielä ollut lähelläkään päämääräänsä, ei voinut sen jälkeen lähteä Knapekullan kylän likettyviltä. Hän viipyi siellä päiviä, kuukausia. Anna Jolanta liiteli kentillä ja kukkuloilla. Kukat hymyilivät hänen jalkainsa alla, linnut lauloivat hänen päänsä yllä kauniimmin kuin koskaan ennen; sillä hän, joka niiden välillä leijui, hengitti rakkautta, pelkkää rakkautta.
Bruno nimittäin alkoi vihata kaikkia, joilla oli vaaleampi iho kuin hänellä. Hänestä tuli kylän voimakkain ja pelätyin tappelupukari. »Knapekullan korpilla» näytti olevan halu nokkia silmät jokaiselta kylän asukkaalta, ikään ja sukupuoleen katsomatta, ja kun isä siitä yritti väkivoimin häntä ojentaa, käänsi hän nokkansa ja kyntensä tätä vastaan. Anna Jolantan viha oli levollisempaa laatua.
Hirtehinen! huusi patruuna kirjanpitäjälleen, miten olet saanut haltuusi nämä tavarat?... Tunnusta heti minulle, tai muussa tapauksessa saat tunnustaa nimismiehelle. Kysykää rouvalta, vastasi Knapekullan korppi irvistäen, mikä suuresti rumensi hänen muuten kauniita kasvojaan, samalla kun hän, antaen hävyttömyyden nousta huippuunsa, viittasi merkityksellisesti kädellään otsaansa.
Ehdittyäni ampua hänen ruumiiseensa yhtä monta reikää kuin on kuulaa metsästyslaukussani, jatkoi mies, kutsuu Knapekullan korppi muistathan, että minua kotiseudullamme mainittiin sillä nimellä kaikki ilmassa lentelevät toverinsa suurpitoihin. Inhottavaa! Kamalaa! Ja kun aurinko nousee, näkyy sen paisteessa kuin välkkyviä lyhteitä tuon lurjuksen ruumiissa.
Ho, ho, sinä Knapekullan ruusu! virkkoi mies; sinun orjantappurapiikkisi eivät ole tylsistyneet vaaleakiharaisen käsivarsilla ... kissan käpälissä on vielä kissan kynnet. Miksi sinulla on kädessäsi tuo pyssy? kysyi Anna terävästi; miksi ammuit ne laukaukset, jotka äsken kuulin? Vastaa, Bruno! Mitä olet täällä tehnyt?
Päivän Sana
Muut Etsivät