Vietnam or Thailand ? Vote for the TOP Country of the Week !
Päivitetty: 4. kesäkuuta 2025
"On kyllä, mutta en istu mukavasti toimita minulle tänne korkea tuoli, Maria!" Hetken kuluttua tuli hän sitä kantaen. "Otin matkaviitan mukaani, Aatto!" Siinä oli äänen painoa! Hän laskeutui polvilleen ja levitti viitan. "Aivanhan tahdot minut tukehuttaa, jospa olisit pikemmin tuonut päivä-varjostimen. Suokaa anteeksi herra Bruhn, tämä on ikävää teidän kuulla." "Kipu on joka miehen isäntä."
Niin esim. v. 1844 eräs sananlasku kuuluu: »Haittana on huoli häissä, kiwi kengässä kiwuksi»; mutta v. 1858: »H. o. h. h., kipu kieldona ilolle». Edellinenhän kuulostaa oikein Suomen kansan sananlaskulta; jälkimäisestähän on osiksi tuo kuulakas selkeys kadonnut. Jokunen näistä 1844-vuoden sananlaskuista on sattuva ja hauskakin.
Koska kipu toisinaan ryhtyy ainoasti yhteen jäseneen ja waiwaa sitä, niin usein luullaan sen tulleen sijoiltaan ja antautaan puoskaroitsien käsiin, jotka wetämisillä, wääntämisillä, repimisillä ja kiskomisilla siitä pian saawat paranemattoman wirheen. Ei sentähden pidä semmoisen neuwoja seurata, waan lääkäriä tiedustella, jos muuten apua ei saisi.
Ei mikään ruumiillinen kipu, joka olisi voinut kohdata hänen isänsä harmaata päätä, olisi, luullakseni, ollut minun kauheampi nähdä, kuin se sielun tuska, jonka nyt näin pusertuneena hänen molempien käsiensä välissä. "Agnes", sanoi Uriah, joka ei katsellut Mr. Wickfield'iä taikka ei ymmärtänyt hänen liikuntonsa luontoa, "Agnes Wickfield on, sitä uskallan väittää, sukupuolensa oivallisin.
Jos missä oli sairaita, noudettiin hän tavallisesti niitä hoitamaan. Hänhän se osasi niin pehmeästi käsitellä ja luottavasti lohdutella sairasta. Aina hänellä oli joku apukeino jotakin vissiä vammaa vastaan. Oliko sairautena paha haava, puhdisti, siteli ja voiteli hän ne niin hyvin, että niistä kohta kipu lakkasi ja paraneminen alkoi.
Rintaa riipaisi samalla lailla, sitten särähti kipu joka suonen sopukassa, mutta herkesi taas niinkuin ennenkin. Minä sain silmäni auki, mutta luomet painuivat kohta taas paikoilleen ja muisti katosi.
Kauhistuttavia sanoja puhui minulle rakastettu ääni ... niitä tuskin ymmärsin ... kaikki näytti minusta kummalliselta, käsittämättömältä. Kuten vankia, vietiin minua takaisin mieheni luo. Silloin tunsin minä taas jotain kummallista päässäni ja rinnassani, siellä tanssi ja pyöri mutta kuitenkin tuntui siellä kalvava kipu. Tämä kiihtyi kiihtymistänsä minä tulin totta sanoakseni hulluksi.
Vaikk' kipu katkera mun sielun' täyttää, Kun toivo viimeinenkin multa katoaa, Ei huokaus saa tuskiani näyttää, Ei itku itsekäs mun huoltan' ilmoittaa. En tahdo mustin murhekasvoin astua Eloni tietä verkkaan vieriväistä, Ett'ei mun kyynelteni tulva haikea Haavoittais armaan mieltä sääliväistä.
Vähäisen, nöyrän vastarinnan jälkeen palasi Berta takaisin Fritzin ja minun kanssani. Hänen tautinsa näytti minusta olevan enemmän semmoisen surkastuminen, jolta elämän toivo ja työ on ohitse, kuin mikään oikea kipu. Ja varovaisesti toi vanha, harmaa hevonen hänet eheänä kotiin.
Emme tiedä koveniko nyt haavan kipu vai oliko tuon kauniin puhujan äänessä tai menettelyssä joku vastustamaton vetotovoima; vaan nuorukaisen jäykkä kopeus väheni huomattavasti, kun näin vedottiin hänen tunteisinsa, ja hän oli nähtävästi kahdella päällä: ei hän kernaasti olisi suostunut lähtemään matkaan, vaan ei myöskään mielellään hylännyt neitosen pyyntöä.
Päivän Sana
Muut Etsivät