Vietnam or Thailand ? Vote for the TOP Country of the Week !
Päivitetty: 8. kesäkuuta 2025
Ei saa kiduttaa minua. Sinä tapat minut.
No niin, väärä onni siis, onni kiusata, onni kuluttaa, onni kiduttaa toisiaan. Ja ellei hän muuta voisikaan, voisi hän ainakin yhden: särkeä noiden kahden onnen, Liisan ja Muttilan! Iskeä niin parantumattomia haavoja heidän rakkauteensa, ettei siitä enää tulisi mitään eheää ja sopusointuista. Niin hän rupesi myöskin heitä molempia vuoroin toistensa silmissä halventamaan.
Hänestä näyttää, että niinkauan kuin Johannes on pohjanmaalla, niin Johannes on hänen, mutta jos he muuttavat meidän puolelle, niin hän ikäänkuin luopuu Johanneksesta ja antaa hänet minulle. Sitä hän pelkää, rakas Henrik, sitä vaan. Parempi ikuinen sota, näetkös, kuin sitä. Parempi kiduttaa, riuduttaa Mamma, sinä puhut hänestä niinkuin hän olisi hyvin paha ihminen? Kuinka se nyt oikeastaan onkaan?
Tämä asia ei teitä liikuta eikä siinä ole mitään katsomista! puhui hän vilkaisten tunnustusta hakevasti Nehljudofiin, mutta löytämättä tätä tunnustusta hänen silmistään, katsoi vartiosotamieheen. Sotamies taas seisoi syrjässä tarkastellen länttään mennyttä korkoansa, eikä välittänyt ollenkaan polisin pulmista. Joihin asia kuuluu, eivät pidä huolta. Saako ihmisiä näin kiduttaa?
Ei, vaan hän kiduttaa häntä, kiduttaa kuoliaaksi! Holma sanoi: »Tuletko jonkun omaisesi hautajaisista?» »En, vaan hautajaisiin», oli vastaus. Syntyi äänettömyys. Esteri kulki penkin kohdalle ja istui siihen pää kumarassa. »Puhu», sanoi Holma, sen sijaan että itse oli aikonut puhua. »Minä puhun», kuului hunnun takaa, vaan seurasi vielä hetken aikaa äänettömyys.
Mutta minun on mahdoton jaksaa vuosikausia kiduttaa korviani laulullasi, katsella kuinka sinä tanssit pyrrikhe-tanssia ja heiluttelet ohkaisia, Domitianukselta perimiä sääriäsi, kuunnella soittoasi, lausuntaasi ja runojasi, sinä kurja esikaupungin runoilija! tätä eivät voimani kestä, ja siksi haluan kuolla.
ALBANIAN HERTTUA. Anna hengen mennä; Sit' älä kiusaa! Vihamies hänt' enää Tän tylyn mailman piinapenkissä Kiduttaa tahtois. EDGAR. Totta, hän on kuollut! KENTIN KREIVI. Ihmeellist' että näinkin kauan kesti Tuo varjo-elämä. ALBANIAN HERTTUA. Nuo täältä viekää! Yleinen suru olkoon ensi työmme. KENTIN KREIVI. Mun pakko täält' on heti matkustaa: Isäntä vartoo, viipyä en saa.
Jo lapsena hän oli kuullut äitinsä puhuvan ruusukammiosta tuosta pahassa huudossa olevasta Tukholman vankilasta, jossa oli tapana kiduttaa vankeja tunnustukseen. Kuningas jatkoi: Keneltä oli kreivi Tessinille tuomasi kirje? Arkkiaatteri Linnaeukselta. Linnaeukselta? Mitä se merkitsee? Voitko näyttää sen toteen?
Laskisinko lapseni tuntemattomaan tuhoon? Tämä tuska on tuhoa pahempi. Isä, isä en voi elää muuten, sydäntänihän syö ja kiduttaa joka hetki tuo musta tieto. Se on velka, velka, se painaa minut maahan! Ja sitten kadotinhan enemmän kuin kaiken. Isä, minua väsyttää... IS
Mutta, hyvä herra, kunnes löydän tuon entisen jälleen, minä nyt kerran olen hullaantunut Tellheimeihin, täytynee tämän nykyisen päästää minut pälkähästä. Kätesi, rakas kerjäläinen! v. Tämä on liikaa! Missä minä olen? Päästäkää minut, neiti! Teidän hyvyytenne kiduttaa minua! Päästäkää minut. Mikä teidän on? Mihin aiotte lähteä? v. Pois teidän luotanne! Pois minun luotani? v.
Päivän Sana
Muut Etsivät