Vietnam or Thailand ? Vote for the TOP Country of the Week !
Päivitetty: 11. lokakuuta 2025
Kero-Pieti kuunteli mitä toiset puhuivat, mutta ei osannut sanoa mitään. Hetken päästä olivat kaikki seuramiehet juosseet koskelle ja jotkut vieneet pitkiä köysiä matkassaan. Hanna, Iisakki ja Kero-Pieti seisoivat vielä pihalla. "Onko mitään mahdollisuutta heitä pelastaa?" kysyi Hanna isältään väräjävällä äänellä, silmän omituisesti leimutessa. "Sitä en osaa vielä sanoa, mutta koetetaan."
Hanna hääräsi siellä miesten joukossa, lauttojen selkäpuolella, ja miehet näyttivät olevan kovassa touhussa. Kero-Pieti ja Iisakki menivät tukkilauttoja pitkin paikalle. Nyt he saivat kuulla, mitä Hanna oli toimittanut. Kaksi pohjaa siroja tukkeja piti koota lujiksi lautoiksi ja sitten laskea Varsankallioon.
Useimmat heistä olivat uppo uskottomia, joihin Jumalan sanan kuuleminen ei näin kesän aikana vähääkään tehonnut. Iisakki tunsi heidät jo entisestään. Eikä siitä heille paljon puhunutkaan. Mainitsi kuitenkin, että Kero-Pieti aikoi täällä saarnata. Joukossa oli sentään joku, joka kunnioituksesta vanhaa perämiestä kohtaan aikoi tulla kuuntelemaan.
"Niinpä luulen, ettei Kero-Pieti aavistanut, kuinka minä Heikkiä epäilin..." "Jos ei tahtonut sanoa?" tuumi Hanna. "Sitä en usko. Siksi suora kristitty on Kero-Pieti, että olisi sanonut, jos olisi tiennyt. Mutta rauhaan pitää minun siitä asiasta päästä, ei ole muuten minun elämäni semmoista kuin omatuntoni vaatii.
Iisakki näki heti kalliolle katsottuaan, kuinka oli käynyt. Sitä hän oli ajatellutkin. Siinä eivät kestäneet kenenkään hermot: kosken pauhu lumosi korvat, kuolemanpelko ahdisti, silmissä alkoi välähdellä, jäsenet kangistuivat, tahto herposi, ja silloin ihminen oli kosken oma... Iisakin nähtyään Kero-Pieti riensi hänen kaulaansa ja itki... omaa syntisyyttään.
Aamen!" Olli painoi kirjan kiinni ja hengitti helpotuksesta. Kero-Pieti silmäili ympäri pirttiä. "Että se suuri ristinkantaja, joka teissä hyvän työn alkanut on, auttais teitä", toisti hän verkkaan. Mutta jo hänen äänensä sointu, silmäin ilme ja ojentuvan käden siunaava liike vaikutti, että naisten puolelta alkoi kuulua itkua ja voivotuksia... "Tehkää parannus", kuului Kero-Pietin ääni.
Heikki kiskaisi itsensä irti naisista, jotka pidättivät häntä käsistä ja takinpielestä. "Pois siitä!" Heikki oli kuin vihassa ja näytti menettäneen kaiken entisen malttinsa. Mutta naiset seurasivat hänen perässään polkua pitkin, itkivät ja uikuttivat. Kero-Pieti oli vaipunut omiin ajatuksiinsa. Hän rukoili niiden sielujen puolesta, jotka tuolla kalliolla odottivat kuolemaansa.
Hän oli kyllin tarkka ihmistuntija huomatakseen, ettei Iisakki pitänyt siitä puheesta. "Juhani on nuhteeton nuorimies", sanoi Kero-Pieti. "Ja työtätekevä ja työtärakastava." "Mitä varten häntä minulle kehut?" kysyi nyt Iisakkikin vuorostaan äkkiä. "Paloniemeläisetkö ovat käskeneet häntä täällä kehumaan?" Nyt oli Kero-Pietin vuoro hämmästyä. Eikä hän heti pystynytkään Iisakille vastaamaan.
Samalla kun Hanna katosi polulle, joka vei taloon, ilmestyi kosken alta tulevaa polkua pitkin Paloniemen Heikki kalpeana, läähättäen silmissä levoton palo. Kun Kero-Pieti katsahti häneen, käänsi hän silmänsä poispäin... Hänelle kerrottiin kaikki, ja naisväki ruikutti hänen ympärillään. Hän näki poikansa Juhanin seisovan toisten kanssa kalliolla ja tunsi siellä myöskin Antin.
Rukoilen armon ja valkeuden Herraa, että hän avaisi teidän sydämenne näkemään ja tuntemaan, että ainoastaan rakastaen toisiamme me toinen toistamme turvaamme matkatessamme täältä murheen laaksosta ijankaikkisuuden ihanalle rannalle." "Niin on tosi", sanoi Iisakki liikutettuna. "Puhu tuntosi puhtaaksi!" kehoitti Kero-Pieti ja laski kätensä Iisakin olkapäälle.
Päivän Sana
Muut Etsivät