Vietnam or Thailand ? Vote for the TOP Country of the Week !
Päivitetty: 11. lokakuuta 2025
Olli piti hetken väliä, korjasi kurkkuaan, ja kun hän jatkoi lukuaan, muuttui hänen äänensä surkean laulavaksi nuotiksi, ikäänkuin valitukseksi. Ollin lukiessa Kero-Pieti silmäili ympäri pirttiä, lähetellen tulisia katseita. Ovenpieleen ja porstuaan, jossa hän tiesi pahimpain uskottomien piilevän, lensivät hänen silmäyksensä kuin salamat.
Kero-Pieti oli jo ikämies, lyhyenläntä; pienet, mustat silmät kiiluivat, ja hyväntahtoiset kasvot hymyilivät. Hän oli rivakka liikkeissään, ja hänen äänessään oli miellyttävä sointu. Tervehdittyään Iisakkia laestadiolaisten tavoin laskien kätensä toisen olkapäälle hän hyppäsi ketterästi reestä ja lähti nousemaan sisälle.
Kun Kero-Pieti alkoi lukea rukousta, sai Juhani kuin sähköiskun. Hän hyppäsi pystyyn penkille, jolla oli istunut, ja huusi niin, että seinät tärisivät: "Ja yksi mies hyppäsi koskeen, ja toiset huusivat, että voi meitä pojat..."
Iisakille nousi sana suuhun, mutta hän nielaisi sen takaisin. "Ellei Heikki ensin puhu, on minun mahdotonta mitään sanoa", virkkoi hän. Kero-Pieti katsoi Iisakkiin pitkään, ja nyt hän oli ymmärtävinään, että Iisakki oli syvällä sydämessään loukkaantunut naapuriinsa. Ja niin hän lähti Nuottaniemestä, eikä hänelle ollut valjennut se asia, josta Iisakki piti Heikkiä kohtaan pahaa sydäntä.
Mitähän jos isä selitti koko asian Kero-Pietille! Ja Kero-Pieti todisti kaikki isän ja hänen epäilyksensä turhiksi, vakuutti, että Paloniemen Heikki oli viaton, ja he olivat pahaa sydäntä kantaneet syyttömästi paloniemeläisiä vastaan! Ja huomenna isä menisi Paloniemeen, ja sitten tulisi suuri sovinnon päivä...! Juhani ehkä tulisi tänne...
KUN Kero-Pieti ja Iisakki saapuivat Nuottaniemeen, oli siellä Paloniemen Heikki koskelle lähdössä. Olisi jo lähtenytkin, mutta ei ollut saanut soutumiehiä. Ei kukaan tahtonut lähteä henkeään menettämään, sillä Heikin aikomus oli laskea suoraan Varsankallioon ja pelastaa miehet.
"Ja terveisiä Kero-Pietiltä... Hän makaa kovin sairaana Torniossa... Lähetti sanan, että isän pitäisi tulla sinne aivan heti, ja tähän taloon oli pyytänyt terveisensä viemään..." Juhani kertoi uutista hätäilevällä äänellä ja ikäänkuin pakosta niin nopeasi kuin ehti. Iisakki nousi sängystään. "Vai makaa Kero-Pieti sairaana!" sanoi hän hyvin vakavana. "Lieneekö kovakin taudintapaus?"
Sen kiiltävä palo oli tosin sammunut, mutta elottoman lasimaisena se vieläkin välähteli. Jättiläisvarsi oli kuin lyhentynyt, toinen saapas oli poissa. "Korpikoskesta löysi hautansa tämäkin koskimies", puhui se tukkilainen, joka oli Petterillä kumppanina. "Sanotaan, että koski ottaa viimein omakseen sen, jota on aikansa hoivannut..." Kero-Pieti katsahti Iisakkiin.
Vuosikymmen oli melkein kulunut siitä, kun Kaaressuvannon Kero-Pieti oli Nuottaniemen suuressa pirtissä pitänyt seuroja. Viikon päivät hän oli silloin näillä paikoin viipynyt, vuoroiltoina Nuottaniemessä ja Paloniemessä, Mutta siitä ajasta olivat olot ja elämä paljon muuttuneet. Tukkiliikkeet olivat kasvaneet suuriksi, ja vierasta väkeä oli saapunut paljon Pohjan perälle.
"Herran tiet ovat käsittämättömät... Onko kaikki paloniemeläisten onnettomuus minun syyni, kun en..." "Sinunko syysi!" "Niin, kun en Heikki-vainajalle uskaltanut oikeaa totuutta julistaa, vaikka kyllä tiesin..." Hevonen lähti. Kero-Pieti nosti kättään hyvästiksi reen vieressä seisoville. Iisakki sanoi: "Jumalan rauha kanssasi!" Talvinen aamu oli vielä pimeä. Tähdet kiiluivat, ja koski pauhasi.
Päivän Sana
Muut Etsivät