Vietnam or Thailand ? Vote for the TOP Country of the Week !

Päivitetty: 24. heinäkuuta 2025


Hannan tuli melkein paha olla, ja hänestä tuntui kuin jokin ääni sydämessä soimaisi häntä... Oli tullut olluksi niin tyly Juhanillekin, joka saattoi olla totinen kristitty! Syyttä hän ja isä paloniemeläisiä epäilivät! Talvinen ilma raitisti Hannan kuumia ohimoita. Hän alkoi virkistyä, ja polttava sydämentuska vaimeni.

Iisakki ryki vähän ja sanoi: "Kaiketi hän sinun vuoksesi käy. Olemme ehkä turhaan epäilleet paloniemeläisiä... Tulin äsken ajatelleeksi, kun kuulin, että Paloniemen Heikki oli matkustanut sairaan Kero-Pietin luo..." "Niinkö, ettei olisi hänen syytään Niilo Iisakin hukkumiseen?" keskeytti Hanna. "Kuinka siihen uskoon tulitte?" "En tiedä.

Mutta sitten Hannan ajatukset siirtyivät seura-iltoihin ja Juhanin puheisiin. Hän muisti, mitä saarnamies oli puhunut keskinäisestä rakkaudesta, ja taas alkoi tunto soimata siitä, että kenties he sittenkin syyttömästi pitivät paloniemeläisiä vastaan pahaa sydäntä... Isästä se oli häneenkin tarttunut, tuo kylmyys paloniemeläisiä kohtaan.

Koko iltapäivän viipyivät paloniemeläiset Nuottaniemessä ja lähtiessään sanoivat rakkaat hyvästit. Molemmin puolin luvattiin usein käydä tervehtimässä. Kun Paloniemen hevonen oli painunut törmästä alas joen jäälle ja Hanna jäi kahden isänsä kanssa, sanoi hän: "Viattomasti taisimmekin vihata paloniemeläisiä!" "Aivan viattomasti", vastasi Iisakki.

Mitähän jos isä selitti koko asian Kero-Pietille! Ja Kero-Pieti todisti kaikki isän ja hänen epäilyksensä turhiksi, vakuutti, että Paloniemen Heikki oli viaton, ja he olivat pahaa sydäntä kantaneet syyttömästi paloniemeläisiä vastaan! Ja huomenna isä menisi Paloniemeen, ja sitten tulisi suuri sovinnon päivä...! Juhani ehkä tulisi tänne...

Ja Iisakki ja Hanna arvasivat, että ne olivat paloniemeläisiä, isä ja poika, jotka olivat tulossa taloon lauttojen laskun ajaksi. Mutta kumpikaan ei virkkanut näkemästään mitään. Illalla ja seuraavana yönä saapui lisää lauttoja. Nuottaniemessä oltiin valveilla koko . Kevätkesällä, lauttojen kulun aikana, ei ollutkaan eroa yöllä ja päivällä.

Iisakki-isäntä oli erinomaisen hyvällä tuulella eikä pannut merkille, että Hanna kohteli paloniemeläisiä kylmemmin kuin seurailtoina. Sovinto oli tehty. Heikki ja Iisakki olivat sairaan saarnamiehen vuoteen ääressä sopineet keskinäiset asiansa, toinen toiselleen tunnustaneet ja anteeksi antaneet.

Hänen oli tapana joka sunnuntai saapua ennen puoltapäivää ja viipyä iltaan asti. Kunpa ei tulisikaan tänä sunnuntaina! toivoi Hanna, eikä tulisi koskaan! Häntä inhotti koko mies! Hän tunsi vihaavansa koko Ruotsin rantaa ja erittäin paloniemeläisiä. Arkana hän vilkaisi joelle, näkyisikö ketään hiihtämässä. Mutta ei näkynyt, ja tunnit kuluivat, tuli ilta.

Mutta mielessään hän päätti, että vaikka isä olisikin muuttunut paloniemeläisiä kohtaan, hän sittenkin pitäisi oman uskonsa, luottaen siihen, mitä Antti sanoi. Ja isäkin piti Antista, vaikkei Antti ollutkaan kristitty. Piti senvuoksi, että tiesi ja tunsi Antin kelpo mieheksi, joka pyrki elämään rehellisellä työllä.

Päivän Sana

merilinnan

Muut Etsivät