Vietnam or Thailand ? Vote for the TOP Country of the Week !
Päivitetty: 22. toukokuuta 2025
Sentähen minä poloinen, Sentähen poloinen poika, Teräksestä kengät tietin, Varret vaskesta valatin, Jotta seison nlinkun seinä, Asun niinkun pystyaita; Sentähen minun poloisen, Sentähen poloisen poian, Rinta rautahan rakettu, Teräksehen tienaeltu, Jott' ei lyiy miestä löisi, Rautapalli paiskoaisi, Jott' ei nuoli nouattaisi, Terä tuima turmeleisi. Yks' on päivä miehen päätä.
Läksin meren kylventähän, Löysin meren kylvetyksi; Menin toiselle merelle, Löysin senki kylvetyksi; Menin kohta kolmannelle, Siin' oli rannalla tupanen. Katsoin tuonne tuvan taaksi, Kolm' oli neittä kylpemässä; Meninpä minäi tuonne, Panin paitani pajulle, Haavan oksalle hamoni, Sukkani sulalle maalle, Kengät kuivalle kivelle, Hiekalle helistimeni, Somerelle sormukseni, Ristini risun nenähän.
"Nytkin paikkaa vaan noita vanhoja rajojaan, vaikka ihmisellä on ihan ehyetkin ja sitä paitsi aitan orrella on riippumassa uudet mustatkin kengät. Niin, mut se ehkä aikoo niitä säästää Marille vihkimäkengiksi." Martin täytyi väkisinkin hymyillä tuommoiselle huolenpidolle. "Vihkimäkenkiä kolmetoista-vuotiselle tytölle; voi niitä akkoja ja sitä akkojen älyä!"
Tapani ei odottanut toista käskyä, vaan hyppäsi pystyyn, koppasi orrelta ihan tekokuosilleen oijotut ja voidellut kengät, joita hän varsien suista kantaen lähti viemään sisälle, missä Dampbellin kiiluvat silmät näkyivät sängystä. Nyt hän kuitenkin, nähtyään kenkänsä niin pulskan näköisinä, kohosi istualleen, otti käteensä ja hymyillen sanoi: "No nythän ne ovat aivan kuin uudet.
No löysitkö sinä hänet kirkosta? Oletko sinä rukoillut oikein hartaasti, niinkuin Jumalaa tulee rukoilla? Ei, sitä ei Riikka ollut tehnyt. Hän häpesi sitä tunnustaa. Hän oli aivan unohtanut, mitä varten hän oli tullut kirkkoon. Minä ymmärrän, sanoi äiti, joka nyt huomasi punaiset kengät, sinä et tiedä parempaa. Onhan suuriakin ihmisiä, jotka eivät ajattele muuta kuin turhamielisyyttä kirkossa.
Kun riisuin kengät jaloistani, olivat nämä juuri kuin paleltuneet nauriit, valkoiset aina polveen asti. Kokoilin kohta lunta ja hieroin jalkoja, siksi että olin lämmin ja väsynyt. Panin sitten taas rikkinäiset sukat jalkaan, kävelin ja hieroin uudestaan. Ehtoolla kohtasin talonpojan, jonka seurassa oli pieni tyttö.
Talossakin alkoi työ ja touhu, ylös, alas rappusissa käytiin, ovet paukkui, kolisteli kengät, enkä sentään vieläkään ma voinut tyyten eroon toivostani päästä.
Olen sen verran selvinnyt, että ajattelen, että nyt voisi merkitsevästi sanoa: Pitäkää se, se on teitä varten tehty, mutta minä otan sen ja sanon: Neiti on hyvä ja käy sisään minun täytyy.... Mitä minun täytyy? Muuttaa vaatteet. Missä ne onkaan? Seison hetken päästä edessäsi salissa, miten kuten pukeutuneempana, ainakin oli minulla, mikäli muistan, kengät ja jauhoton takki.
Lainaturkki on päälläni, lainalakki päässäni, kehnot kengät jalassani, lahjavaatteet päälläni. Ei ollut omaani kuin paljas ruumis, 20 markkaa velkaa, jonka otin oppirahaksi, ja toista olisi pitänyt saada, jos mieli päästä liikkeelle. Kamalalta tuntui. Vaan hartioissani kuhahteli voima, se tuntui, että täällä on mistä lähteä, se vastasi lupaavasti ukon sanaan että ylenkatsottu kanto reen kaataa.
Lisäksi oli heillä raskaat kengät jaloissa, Jussin selässä vielä porsassäkki, ja myös oli porsasjahti ja tämä alkujuoksu jo heitä väsyttänyt. Mutta siitä huolimatta oli vauhti alussa aika kipakka. He juoksivat keskikatua rinnatusten. Porsaskin keikkuillessaan yltyi huutamaan niin kovasti, että jokaista akkunaa koristivat kohta iloiset kasvot. Juostessa tuli helle. Antti sanoi: »Vari tulee!»
Päivän Sana
Muut Etsivät