Vietnam or Thailand ? Vote for the TOP Country of the Week !
Päivitetty: 21. lokakuuta 2025
Onko meillä, ystäväni Kebes, mitään tätä vastaan sanomista, ett'ei muka näin laita olisi?" "Ei mitään." XXIX. "Miten siis? Koska nyt näin on laita, eiköhän ruumis ole taipuvainen pikaiseen hajoamiseen, mutta sielu taas olemaan joko kokonansa taikka ainakin likimäärin hajoamattomana?" "Niin kait."
"Minä tuota en epäile," sanoi Simmias, "mutta minä olen juuri sen tarpeessa, mistä puhe on, nimittäin uudestaan-muistamisen. Ja melkeinpä minä sen johdosta, mitä Kebes koetti esiintuoda, jo uudestaan muistankin ja olen vakuutettu; mutta siitä huolimatta minä sittenkin haluaisin kuulla, millä tavalla sinä koettaisit asiata selvittää." "Tällä," sanoi Sokrates.
"Vastaa minulle siis", sanoi Sokrates, "mitä pitää ruumiissa oleman, että se olisi elävänä?" "Sielu kait", vastasi Kebes. "Onko aina näin laita?" "Mitenkä muuten?" vastasi Kebes. "Sielu siis aina myötänsä tuo elämää sille, jonka se valtaansa ottaa?" "Tuo tosiaankin." "Löytyykö jotain elämälle vastakohtaista vai ei?" "Löytyy." "Mikä?" "Kuolema."
Jos minulle tämän myönnät ja siihen suostut, että nämä ovat olemassa, niin toivon näiden johdosta voivani sinulle näyttää ja ilmisaada syyn siihen, että sielun täytyy olla kuolemattoman." "Sen kyllä sinulle myönnän", sanoi Kebes, "joudu siis perille pääsemään." "Ajattelepa nyt", sanoi Sokrates, "mitä tästä seuraa, oletko siitä minun kanssani samaa mieltä.
Näin silloin arvelin; eikö se mielestäsi ollut jokseenkin sopivaa?" "Niin ainakin minun mielestäni", sanoi Kebes. "Mutta otapa seuraavakin mietittäväksi.
"Mitä te siis", kysyi hän, "sanotte siitä väitöksestä, kun sanoimme, että tieto on mieleenmuistumista, ja että, jos näin on, sielumme välttämättömästi täytyy olla jossakin olemassa, ennen kuin se joutuu ruumiin kahleisin?" "Minä puolestani", sanoi Kebes, "tulin jo silloin ihmeellisesti tästä vakuutetuksi, ja pysyn vieläkin tässä väitöksessä kiini, niinkuin missäkin muussa."
Sillä mikäpä estää, että sielu syntyy ja alkunsa saa jostain muualta sekä on olemassa, ennen tulemistansa ihmis-ruumisen, mutta, tähän tultuaan ja tästä jälleen erottuaan, sitten itsekin kuolee ja menehtyy?" "Oikein puhut, Simmias," sanoi Kebes.
Kebes taas näkyy minulle sen myöntävän, että sielu on pitkä-aikaisempi kuin ruumis, mutta arvelee kaikille olevan tietämätöntä, eikö sielu, kulutettuaan monta monituista ruumista ja jättäessään viimeisen ruumiin, nyt itsekin häviä, ja eiköhän kuolema ole juuri sielun hävitys, koskahan ruumis ei koskaan lakkaa häviämästä.
Ja näin, Sokrates, näkyy siis äsken lausuttujen vastakohta olevan todenmukainen; sillä juuri ymmärtävien sopii vastahakoisuudella kuolla, mutta ymmärtämättömien ilolla." Kun Sokrates tämän kuuli, näkyi hän olevan hyvillänsä Kebeen innosta ja, katsoen meihin muihin, hän lausui: "Aina se Kebes vastaväitteitä keksii, eikä ota koskaan heti uskoaksensa, mitä hänelle sanotaan."
"Tuon thebalaisen Harmonian me, kuten näyttää, helpostikin olemme meille suosiolliseksi tehneet, mutta millä keinolla ja millä puheella pitää meidän, Kebes, tyydyttämän Kadmoa?" "Sen olet kyllä keksivä", sanoi Kebes, "ainakin olet sinä vasten luuloani tehnyt tämän puheesi harmoniaa vastaan ihan ihmeellisellä tavalla.
Päivän Sana
Muut Etsivät