United States or Kiribati ? Vote for the TOP Country of the Week !
Minun piikani sanoi, ja sitten minäkin hoksasin. HILLERI. Mitäs herra toimittaja tästä asiasta arvelee? ROUVA DANELL. Enkö minä ole oikeassa? HURMERINTA kumartaa. ROUVA DANELL. No! Saatte nyt hävetä, Hilleri. Elkää koskaan enää tulko pettämään ihmisiä! Tämä on kauppaneuvoksen härkä! ROUVA DANELL väistyy, lähtee juoksemaan ympäriinsä ja viimein huutaen syöksyy eteiseen.
Meillä on tänään illalliset, Pommerin tarjoamat, huomenna koko perheen huvimatka Onnellisuudensaareen ja ylihuomenna kanttorin päivälliset, jolloin saamme kuulla suuren uutisen. Niin on mamma määrännyt. Mutta nyt minun pitää joutua maistraatiin. Ja minun pitää lähteä pankkiin. Sakramenttoo! Pihalla on kauppaneuvoksen härkä! KANTTORI. Minun pitää päästä vaikka neulan silmästä.
No menkää nyt! ELLEN jää lopuksi yksin saliin seisoen kuin vihainen härkä, nyrkit sarvina. PORMESTARINNA. No Ellen, mitä sinä nyt? ELLEN. Eikö mamma tunne tätä? PORMESTARINNA. Mene nyt siitä! ELLEN. Se menee vain, milloin se itse tahtoo! PORMESTARINNA. Mitä ilvettä tuo taas on? ELLEN. Eikö mamma ole lukenut lehdestä? Tämä on kauppaneuvoksen härkä.
HILLERI. Minkälainen se on siellä Helsingissä? HURMERINTA. Ei siellä ole mitään kauppaneuvoksen härkää! HILLERI. Eikö? No on rovastin härkä? HURMERINTA. Eei! HILLERI. Eikö siellä kenelläkään ole edes pikku mullikkaa? HURMERINTA. Sitäkö te siis tarkoititte, niinkuin minä alussa luulinkin? Mitä sitä? Mitä herra toimittaja meinaa? Minä luulin, että tämä oli mielikuvituksesta kirjoitettu.
Hänen naapurinsa, nuori rouva, jonka tummien silmien syvä katse ei tahtonut osua sopusointuun neiti Bergin ivallisen mielen kanssa, naurahti kuitenkin hiukkasen. Samassa tuli kauppaneuvoksen rouva heidän luokseen. "No, kuulehan rakas Lovisa", hän suhahti innokkaasti, kumartui nuoren rouvan puoleen ja tarttui hänen käteensä, "onko totta, josta koko kaupunki nyt puhuu?"
Illallispöytä oli nyt katettu, herrat taluttivat naisia, parit vaelsivat saliin, syötiin, juotiin, etevin vieras piti tavallisen kiitospuheen emännälle, ja sitten taas joukko levisi muihin huoneisin. Kauppaneuvoksen rouva sai vielä nuoren laulajan esittämään yhden laulun, mutta sitte alkoivat vieraat heitellä hyvästi ja lähteä.
Ihmiset sanoivat, että kauppaneuvoksen sukulaisista saattoi kuka tahansa ruveta liikemieheksi ja saada heti joka paikassa täydellisen luoton, sillä kauppaneuvos ei missään tapauksessa olisi sallinut kenenkään heistä tehdä vararikkoa.
Nähtyään minut ja huomattuaan tilani, käski hän viedä minut vaunuihinsa, johon jo rouva ja poika olivat juuri astuneet. Itse istui hän ajajan viereen, ja sanaa lausumatta lähdettiin tulista vauhtia kauppaneuvoksen kotia. Tyttö jo kuului olleen kotona turvassa, ja pikaisen lääkärin-avun saatua oli hän jotenkin vironnut. En rupea tässä kuvaamaan isän, äidin ja pojan tunteita.
En saa niitä nähdäkseni muualta kuin kauppaneuvoksen ikkunasta, johon ne ilmaantuvat taas, kun näyttely muutaman päivän jälkeen suljetaan. Sinne en päässyt, sillä minulla ei ollut sitä markkaa, minkä pääsylippu maksoi. Sain sen sijaan käsiini kuvakirjoja, sen verran kuin niitä sain. Mutta yksi niistä avasi minulle koko Suomen.
HURMERINTA. No nyt siitä päästään. HILLERI. Mistä? HURMERINTA. No siitä kauppaneuvoksen härästä. HILLERI. Niin. Mutta on kasvamassa uusi mullikka. Herra runoilija ei ole sitä vielä nähnyt. HURMERINTA hypähtää ylös ja katsoo vihaisesti Hilleriä. HILLERI. Anteeksi, minä taisin sanoa vielä herra tirehtööriä runoilijaksi. HURMERINTA. Minä olen runoilija ja aion vielä kirjoittaa runoja!