Vietnam or Thailand ? Vote for the TOP Country of the Week !
Päivitetty: 27. marraskuuta 2025
Toisen kerran, syksyllä pari kuukautta ennen kotiinlähtöäni, kävi hermostoni sairaaloisuus samalla tavalla ilmi. Käydessään asialla papin luona oli muuan talonpoika sitonut maitosilmä-hevosensa kirkkomaan aitaukseen. Minä jäin sitä katselemaan; mutta sen kuollut ilmeetön katse seurasi minua sitte koko päivän.
Mutta laamannin puheesta hän huomasi tämän tuntevan totuuden sen oikeassa muodossa, hänen sydämmensä sykki vapaammin ja voimakkaammin; ja äkkiä hänen sielunsa ikäänkuin selveni. Pää pystyssä hellin ja luottavaisin katsein hän katseli häntä unohtaen itsensä, ahneesti kuunnellen joka sanaa hänen huuliltansa. Sinä hetkenä heidän katseensa kohtasivat toisensa. Se katse ilmaisi paljon.
Esteri huomasi että kirja oli Lauri Holman runokokoelma, vasta kun Rautiainen kääntyi yhtäkkiä häneen ja sanoi: »Tässä on kaksi kaunista runoa. Toinen on 'Katse' ja toinen 'Kun hän nauroi'. Minä luin tämän jossakin julkaisussa jo monta vuotta sitten.» Syntyi äänettömyys. »Lauri Holma oli hiljattain matkalla täällä.
Yksi ainoa katse viiriin näytti poistavan sen epätietoisuuden, jossa hän tähän saakka oli ollut.
Oli ikäänkuin pappi, Jumalan palvelija, jolla oli tuo vakava katse ja hiljainen, arvokas tapa, äkkiä olisi kadonnut ja sen sijaan ainoastaan nuori, rakastunut mies olisi seisonut hänen edessään.
Mikä on outoa, etäistä, Sinne nuorison ikävä, Sieltä siintävän näkevät Kultalinnan lintuinensa, Kunne saapuvat, tavaavat Kaarnalinnan, kaarnelinnun Katumusten, kaihon kartanolla. Paimensoitto uusii lopun. ILMARI. Etehen elävän mieli. Nuorten katse korkealle. Sinä, kuin väkevä lintu, Mun kohotat korkealle Reunalle punaisen pilven.
Häijy katse leimahti harmaitten kulmien alta. "Minulla ei enää ole lapsia, herra Claudius, sen tiedätte te parhaiten", lausui hän teroittaen pistävästi te sanan ikäänkuin tahtoen sillä iskeä syvän haavan. Hän kumartui syvästi ja palasi nopein askelin samaa tietä, kuin oli tullutkin.
Enin kaikesta kuitenkin hänen kauniita, sinisiä silmiään, joiden katse oli jättänyt niin kummallisesti syvän vaikutuksen. Näissä ajatuksissa Hannalta usein hetkeksi haihtui kaikki ikävyydet. Jos äidin surulliset kasvot tulivatkin esiin, olivat ne ikäänkuin hämärässä kaukaisuudessa, eivätkä sillä kertaa onnellisuuden tunnetta karkoittaneet.
Hän antoi Nydian yhä uudelleen ja uudelleen toistaa jokaisen tavun, joka oli hänen ja Ionen välisessä keskustelussa. Ehtimiseen hän uteli, unohtaen toisen onnettomuuden, minkälainen oli hänen rakastettunsa katse ja asenne ollut, ja huomattuaan erehdyksensä ja sitä kiireesti anteeksipyydettyään hän kehotti häntä jatkamaan katkennutta kertomustaan.
Kun hän kääntyi takaisin Liisaan, kohtasi sama katse häntä. Eikä Liisa ollut muistanut päästää irti edes hänen kättään, vaan piteli sitä yhä vieläkin kädessään. Niin ikävä, niin ikävä, toisteli hän hiljaa hivellen sitä. Minä olen kärsinyt tällä aikaa niin paljon. Mutta nyt jaksan minä taas elää kuinka kauan tahansa, kun olen nähnyt sinut.
Päivän Sana
Muut Etsivät