Vietnam or Thailand ? Vote for the TOP Country of the Week !
Päivitetty: 17. toukokuuta 2025
"Kuinka olet tuuminut muuten?" "Minua surettaa, kun rouva sanoo olevansa köyhä eikä voivansa useampaa palvelijaa pitää ja Katrikin muuttaa pois." "Jos rupeisit kyökkipiiaksi." "Enköhän minä olisi vielä liian nuori siksi." "Nuori, niin, se täytyy myöntää; mutta helpompi se on, kuin ne toiset kaksi yhteen. Ajatteleppas yölepo, joka on ihmiselle tärkein." Elsa vaipui mietteisin. "Kuinka tuumit nyt?"
Ja kun tämä tapahtui Patrikin ja Katrin välillä, niin oli kaksi onnellista ihmistä lisäksi maailmassa; sillä Katrikin rakasti Patrikia, jonka kyllä jo saattoi arvata siitä vaikutuksesta, minkä hän tuolla metsässä oli tehnyt Patrikiin; harvoin, näet, voinee se, joka on peräti penseä, viehättää toista puoleensa niin kovasti.
Keskellä koivukkoa oli paikka, johon Anna juuri oli valmistanut kahvipöydän. Päivällislepoa nautittuaan, oli Katrikin luvannut tulla tänne ja Anna oli kantanut hänelle valmiiksi mukavan nojatuolin pöydän ääreen. Nuori vaimo oli jo asetellut kupit pöydälle ja tähysteli nyt polulle päin, josta odotti toisia tulevaksi. Rasahdus hänen takanaan sai hänen äkkiä kääntämään päänsä.
Simo Hanskuri yhä uudestaan pudisteli hänen kättänsä, Dorothea niijasi niijaamistaan ja Katrikin ujostelematta ojensi kätensä, jota Henrik vähän aikaa piti jättiläiskourassansa, aivan kuin olisi aikonut nostaa sen huulilleen. Mutta sitten oltuansa kahden vaiheella, hän sen jälleen hellitti, pelosta että se rohkeus pantaisiin pahaksi.
No, Katrikin, jos oikein näen, virkkoi Vierimän ukko, lähestyen Tolpan Pirjon tytärtä. Niinkuin akanat tuulessa, on teidänkin onnenne hajonnut. Niin, yksi toisensa perään täällä saamme surua niittää, vaan minä erittäin olen sitä saanut tehdä tänä vuonna, vaikka nuori ijältäni. Myöden annettu ja paljo surkuteltu, mutta Jumalalla onnen ohjat, Luojalla lykyn avaimet. Tyytyköön vaan kukin osaansa.
Mene vaan kotiin, minä jään vielä tänne! vastasin lyhyesti. Vähän ajan kuluttua tuli pieni Katrikin luokseni, laski kätensä polvilleni ja katsoi niin armaasti silmiini: Hyvä Paavo, lähde nyt kotiin, kun äiti pyysi! kuiskutti hän. Se pyyntö minua syvästi liikutti, että olin jo vähällä lähteä, vaikka ilon humu, viulut, huilut ja kilivinkkelit ympärilläni kovasti hurmasivat.
"Kuinka Katrikin noin suututtaa maisterin? Pitäisi vähän pitämän suunsa aisoissa, vaikka pois meneväkin on", sanoi rouva. "Ei ole nyt aikaa aisoittamaan", vastasi puhuteltu. "Hm", sanoi rouva ja poistui. "Maksakootpa jos, kyllä minulla senverran itsellänikin on että Turkuun pääsen, vaan ei lisä luotaan lykkäisi jos tuota saisi", puheli Katri Elsalle rouvan mentyä.
»Ei nämä kirkkomiehiä, vaan kuka tuo on? Ei se tämän kylän miehiä ole», tuumi naapurin isäntä ikkunasta rantaanpäin katsellessaan. »Kirkonkylästä se on tuo mies», arveli isäntä, tultuansa katsomaan hänkin. »Kyllä ne ovat meidän oulumiehiämme, koska kantavat arkkua tupaan. Tuollahan tuo tulee Katrikin. Erkki on jälessä kantamassa arkkua. Missä Jussi... Missä Jussi ... liekö veneelle jäänyt...»
Kaikki vaan liittyi väsymystä lisäämään, yksin airojenkin yksitoikkoinen kolke ja veneen tasainen nytkähteleminen. Emännät vetivät huivinsa alas silmille, nojasivat poskea käteen ja kyynäspäätä polveen, ja ennen pitkää ilmoittivat syvät pään keikaukset heidän turhaan taistelleen uniukon kanssa. Katrikin oli tavallista hiljaisempi.
»Kovinhan se sitten menikin mahdottomiin koko maisteri puheissaan», arveli Jussi. »Johan se päätäkin huimaisi semmoinen kiiätys», tuumaili Katrikin. »Menisihän täällä maailmassa pyllylleen kaikki semmoisessa hujakassa», arveli Erkki. »Pian taitaisi pappilan pytinkikin järveen solahtaa.» »Tuiskonenhan siinä pian mahtaisi tulla», aprikoi Jussikin.
Päivän Sana
Muut Etsivät