Vietnam or Thailand ? Vote for the TOP Country of the Week !
Päivitetty: 2. syyskuuta 2025
Karénin rouva oli aivan hämmästyksissään ja toinen rouvasihminen katseli semmoisella muodolla, joka merkitsi, että mitä ihmettä! Pitkän äänettömyyden perästä kysyi Karénin rouva: »No mitä te itse arvelette?» »Hyvä kai se Aappo raukalle olisi päästä hyvien ihmisten turviin, siellähän ei olisi hätäpäivää.»
Ei ollut muuta neuvoa kuin ruveta ompelemaan kanavatyötä, jotta aika kuluisi päivälliseen asti, tai hän otti romaanin ja istui keinutuoliin. »Kunpa kerrankin tuossa kirjassa jotakin tapahtuisi!» hän huudahti kärsimättömänä; hän selaili nopeasti lehtiä, ennenkuin alkoi lukea. Salin kello löi puolet tunnit ja kokonaiset, ja hän kuuli Karenin kyökissä taittavan päreitä sytyttääkseen tulen...
Tekipä hän niin tai näin, niin kaikkialla on aita matala hänen päälleen. Vieraat raukoittelivat Villeä, joka kyyrötti keskilattialla pää melkein hartioitten sisässä ja sääret paljaina. »Onko se vaivainen tuo poika?» kysyi Karénin rouva haikeasti. »Onhan se semmoinen kyyryselkä.» »Hyvä isä raukkaa! Miten se on tullut?» »Siinä oli syöjä pienempänä, ja se sen noin läjään kääri.»
Vilkaisi vähän karsaalla silmällä tulijaa, vaan ei virkkanut mitään, eikö liene joutanut. Jonkun ajan oltua tuli lihava, punakka rouva kahisevassa puvussa. Hän silmäsi kulmat kurtussa emäntää ja kysyi piialta: »Mikä tuo ihminen on?» »Minä olen Nikkilän emäntä, olisi vähän asiaa Karénin rouvalle», alkoi emäntä puhella hämillään ja silmät tiheään räpättivät ja suu oli hymyssä.
Hän kuvitteli, että Karénin rouva, laiha, mustakulmainen ihminen, on hyvin ystävällinen, käskee istumaan, kyselee ja kun hän sitten kertoo asiansa, niin rouva heti, että: »joo, tokihan sitä nyt tuon verran sopii auttaa vaikka ketä». Tuntui vähän oudolta, kun hän vihdoin sai tietoonsa Karénin rouvan talon ja lähti kulkemaan sinne. Mieli vähän epäilyttämään.
Jopa hän herättää Karenin, joka pistää pienet, äsken pestyt jalkansa olkitohveleihin, ja alkaa pukeutua verhon takana, sillä asunto on tässä hyvin pieni. Silloin herää Svenkin ja hänellä on punainen leima poskessa puuhevosesta.
Ja jokaista menevää ja saanutta arvosteli silmä, olisiko tuon tarvinnut saada. Oli muutamia miehiäkin. Miesten ei olisi tarvinnut saada ... ja kun kehtaavatkin tulla apua hakemaan, muutamat oikein suuria ja vankkoja miehiä... Näin Karénin rouvakin juuri ajtteli, kun kartanolle tuli oikein suuri mies, Vimpari, ja astui kartanon alakyökin luo, jossa joukolle jaettiin hernekeittoa.
Eikä itku tahtonut lakatakaan, piti pysähtyä portin pieleen kivijalan juureen nojalleen ja siinä odotella, kunnes asettuisi. Ja niin mieluiselta tuntui koti halpanen, talli tuolla kartanon päässä, ja vieraalta Karénin rouvan kauniit huoneet, että halutti palata takaisin eikä mennä ollenkaan uuteen kotiin. Vimpari meni työhönsä ja tapasi vielä Aapon portinpieluksessa silmiään hieromassa.
Mutta tuskin saivat pahinta siivoa korjatuksi, kun jo Karénin rouva toisen rouvasihmisen kanssa tuli kartanolle. He katselivat sinne asuinrakennukseen ja yrittivät muutamasta ovesta, vaan Aappo huusi tallin ovelta: »Täällä me asutaan.» Kämmeniään yhteen lyöden he siunailivat ja päätään nyökyttivät tallin ovelle tultuaan.
Mitä sinä sanoit, Aappo?» Aappo kertoi että Karénin rouva oli kysellyt kaikkia ja aikonut tulla käymään täällä. Lapset ymmärsivät, että hekin saavat nyt nisua ja kahvia ja niitä muita, mitä Aappokin oli saanut.
Päivän Sana
Muut Etsivät