Vietnam or Thailand ? Vote for the TOP Country of the Week !
Päivitetty: 5. heinäkuuta 2025
Jussi puittavi pihalle, Pani kartan kainaloonsa, Alkoi astua katua, Painuipa pahoille mielin, Katseli kivikatua, Kun rahat rakosta loppui, Vaskikullat kukkarosta.
Molemmat ystävykset kohtasivat hänet käytävässä, vielä vallan hämmennyksissä niin monista kummallisista tapauksista; hän käski saapuville muutamia nunnia tähän viiden miehen seuraan, vastoin kaikkia luostarin tapoja. Hyvä rouva, sanoi Athos, ottaen d'Artagnan'in käsivarren kainaloonsa, me jätämme tämän kovaonnisen naisen ruumiin teidän hurskaasen huostaanne.
Ja puoli kuukautta oli tuo pitkä vaaleaverinen nainen, joka valkea hattu päässä niin reippaasti asteli hänen rinnallaan, käsi pistettynä hänen kainaloonsa, ollut rouva Mörk, rouva Letta Mörk hän kirjoitti muuten nimensä kirjeisiin ja nimikortteihin Alette. Mutta hänen miehensä kutsui häntä joka tapauksessa Letaksi ja samoin ystävättäret, veljet ja serkutkin.
Eräs vanha herra otti hänet kainaloonsa ja viskasi hänet sivulle, ja vihdoin tahtoi eräs papukaija, joka taisi puhua, silputa hänellä silmät, ja eräs koira, joka saattoi istua puupala kuonolla ja laskea viiteentoista, tahtoi purra häntä. Juuri parhaasen aikaan tuli hän takaisin konttoorinsa rappusten alle ja sanoi: Jumalan kiitos! Niin paljon näen minä, että paras on vaan katsoa avainreijästä.
»No lähdetkö sinä, taikka nyt jäät?» kysyi Vennu Ellalta. »Mikä hätä nyt on?» »Hätää ei ole, eikä koskaan tulekaan. Mutta mars, poika, nyt mennään!» Hän tempaisi Ellan kauluksesta matkaan. »Muistakaa se pojat, että Karin Vennu on sittekin *vanhin*!» Ellan hän tempaisi kainaloonsa ja vaikka olikin itse hyvästi juovuksissa vei tämän kuin puolikasvuisen pojan mukanaan.
Pikku David juoksi nyt riemuisena äitinsä ja Salomen luokse näyttämään kaunista köynnöstänsä, ja Javani otti sisarensa käden kainaloonsa ja vei hänen kauaksi puutarhaan. Kauan kulkivat he siellä edes ja takaisin, vielä sittenkin, kun muut perheen jäsenet jo olivat lähteneet puutarhan penkereeltä.
"Lienee parasta heti viedä tämä kirkkomaalle?" kysyi Helena äidiltään. "Tietysti", sanoi Lovisa. "Se on välttämätöntä". Helena otti arkkusen kainaloonsa ja läksi astumaan kirkkomaalle. Vapisevalla kädellä hän avasi sen portin ja astuttuaan kuolleiden valtakuntaan, hän laski kalliin kantamuksensa maahan ja alkoi pienellä lapiolla kaivaa maata vähän syrjässä kirkkomaan portista.
Heti kun vaunut seisahtuivat, nousi hän varovasti maahan, otti rattaiden yhdestä nurkasta mytyn vaatteita kainaloonsa ja tervehti kohteliaasti Stellaa ja Andreaa, jotka seisoivat etehisen portailla vastaan ottamassa. Yhdessä he sitten menivät rappuja myöten ylikammariin.
Hän kääri maton kokoon, otti sen kainaloonsa ja läksi heti visiirin luo, joka asui kuninkaallisessa palatsissa. Mutta tullessaan sinne oli koko hovi syvän surun vallassa, sillä rakastettu kuningas oli ollut kateissa kauan aikaa, eikä visiiri ensin tahtonut kuulla puhuttavankaan maton ostosta.
Vaikealle tämä hänestä tuntui; Tiina Katrilta hän monta kertaa puutteessaan oli avun saanut; nyt siitä varmaankin tuli loppu, kuinka hän enää uskaltaisi mennä pyytämäänkään. Hän pani leivänkuoren kainaloonsa, sieppasi luudasta vitsan ja tarttui Villen käsivarteen. Poika yhä parkui; pelkäsi hänelle annettavan. »Oletkos hiljaa», sanoi äiti ja vei häntä sisään.
Päivän Sana
Muut Etsivät