Vietnam or Thailand ? Vote for the TOP Country of the Week !
Päivitetty: 22. heinäkuuta 2025
Nämä kummat kuultuansa ja kun tämä kansa oli vaarin mielestä lystikästä ja puheliasta väkeä, päätti hänkin heille jotain maailman kummista kertoa, ja kurkkunsa selväksi ryittyään hän avasi suunsa ja sanoi: Siihen aikaan koska minä Siperiasta Suomeen kävelin Niin he huusivat: Toverit kuulkaa, tämä on Siperiassakin käynyt. Ja kerääntyivät kaikki hänen ympärillensä.
Se uutinen oli, kuin salama olisi lyönyt minun maahan, mutta minä maltoin itseni taas, eikä kukaan muodostani huomannut, mitä minun mielessäni liikkui. "Minä menin ylös osoitettuun kamariini, ja myöhempänä yöllä läksin ulos kävelemään kylän läpi, ja näin käydessäni muistutti senkin sata asiaa ja esinettä minua lapsuuteni päivistä. Minä kävelin ylös vanhempaini taloon: siellä on kaikki hiljaista.
"Naatriota; mitä se naatrio on?" Topias katsoi keltaisempaa silmää. "Se on semmoista ainetta, joka palaa ainoastaan vedessä." "Löytyykö semmoistakin ainetta?" "Löytyy hyvinkin." "Ei sitä meillä vaan ole." "Vaivattu! Ja kävelin näin pitkän matkan." Hän astui samassa askeleen sillitynnyriin päin. "Te olette tainneet käydä isot koulut." Topias yhä katsoi keltaisempaa silmää. "On sitä tehty sitäkin."
Juoksin tahallani, tuodakseni teille tiedon niin pian kuin mahdollista. IMPI. Tuliko hän? SOHVI. Kuulkaa sitten, kun minä kerron. Ehkä mä saan istuutua sentään. IMPI. Istu vaan. SOHVI. No, niin. Minä menin rantaan. Kävelin, kävelin siellä kauan aikaa edestakaisin, mutta laivaapa ei tullutkaan. IMPI. Mitä sitte turhia loruatkaan. SOHVI. Odottakaahan toki. Kärsivällisyyttä!
"Ha, ha, ha!" nauroi vanha herra, luettuansa hänelle tuomamme kirjeen. Sitte otti hän minut polvilleen, suuteli otsaani ja kysyi, miksi kävelin huivi päässä. Tuohon en osannut suoraa vastausta antaa, vaan ei hän sitä odottanutkaan, kutsui piian, tuotti sisään kahvia ja makeisia, joista sai osansa Mustikin, jonka nyt esittelin vanhalle herralle.
Kun oisin kuollut kuusiöisnä, Katonut kaheksan-öisnä, En oisi paljoa pitänyt Pikkaraisen pientaretta, Kyynärän pyheä maata, Eroon itkua vähäsen, Ison ei väheäkänä. Tahi kun karjassa kävelin, Lassa lammasten keralla, Kun oisi karhu kaatanunna, Susi surmannut minunki, Niinkun kaatoi lammaskarjan, Lehmät kaunoiset kaotti!
Komeita vaunuja kulki ohitse ja iloista kylpykansaa. Samassa näkyivät toverini. Minä kävelin heitä vastaan. Mutta nyt tuolta viereisestä kylpyhuoneesta tulivat ne toisetkin. He tulivat aivan vastaani. Neidon verevät kasvot ilmaisivat terveyttä, elävyyttä.
Näet, otin povestani sen onnettoman kukkaroni ja jonkinlaisella raivolla, joka, kuin mikähän tulipalo, itsestään kasvamistaan kasvaa, nykäsin siitä ulos kultakolikoita, kultaa, kultaa, yhä vain kultaa, heitin sitä kiiltävää hyvää pitkin lattiaa, kävelin sen helisevän kullan päällä ja yhäti lisää siihen heitin kunnes väsyin, jotta täytyi minun heittäytyä pitkälleni sen kultakasan päälle, siinä vyöryin ja olin mielissäni, hyvilläni, ihastuksissani siitä, että oli minusta tullut näin rikas, näin tavattoman rikas mies.
Kävelin niine hyvineni kotiini noin kolmen penikulman taipaleen pakkaskirtutuiskulla, käsiäni suojellen povessani, nokka norpallaan harmista ja häpeästä. Kotona kerroin juurta jaksain asiani, miten oli käynyt, niinkuin ainakin asiapoika. Siinä sitten joukolleen mietittiin ja aprikoittiin, että mikä oli siinä vikana, ettei virkamies rahaan taipunut.
Hän oli niin keveä; viime vuosina istui hän usein minun käsivarrellani, kun kävelin ympäri koko puiston ja puutarhan. Ihan olen näkevinäni hänet tuossa mustissa vaatteissaan ja paljoissa keveissä pitseissään..." Hän tarttui jälleen airoihin ja alkoi soutaa kovasti.
Päivän Sana
Muut Etsivät