Vietnam or Thailand ? Vote for the TOP Country of the Week !
Päivitetty: 15. heinäkuuta 2025
Tämä on hänelle vain vähäpätöinen idylli korkeitten kinosten keskeltä. On vain pieni tapaus keltanokka-ylioppilaan ajoilta, pieni kädenpuristus, jonka muistaa korkeintaan silloin kun kuulee harakan nauravan, ja nauraa sille itsekin! »Mutta minä myös tahdon nauraa!» sanoi Esteri ääneen. Kun hän palasi neiti Smarinin kammariin, istahti hän keinutuoliin, äänettömänä, uhka mielessä.
Tyttö viittasi lyhyellä, lujalla kätösellä, jonka sormet olivat koukistuneet kämmenen puoleen: Minä olin paha. Minä lupaan, etten kiipee puuhun. Mutta tohtori sinä et ole. Tohtori tulee aina, kun pannaan hakemaan. Hyvästi! Hän istui Felldnerin luona. Oli jo hämärä. Felldner oli vihdoinkin tullut kotiin sairaskäynneiltä, väsyneenä ja hajamielisenä mutta ystävälle oli hänellä kädenpuristus.
Aikoi sanoa sitä, mitä veri sykähteli, mutta sai esiin ainoastaan uuden, kysyvän, tukehtuneen: »Annikki...?» Tytön poskille oli kohonnut vieno punerrus, mutta hän katsoi nuorukaiseen tyynesti ja avonaisesti. Lämmin kädenpuristus oli vastaus. »Enemmän kuin kenestäkään muusta...?» jatkoi nuorukainen kiihkeästi. Uusi puristus, ensimäistä kiinteämpi.
Tuo tulinen kädenpuristus saattoi d'Artagnan'in vapisemaan, ikäänkun mylady'n kuume hänen koskettaessaan olisi tarttunut häneen. Te rakastatte minua! huudahti hän. Oh, jos niin on, saattaa se minut vallan hulluksi. Ja hän sulki hänet syliinsä; mylady ei yrittänytkään kääntämään pois huuliansa hänen suutelemisestaan, mutta hän ei vastannut suudelmaan.
Niin sanottuaan riensi hän keittiöön, ja Frits ja Dorotea istuivat nyt kahden kesken tuvassa, ja jos kohta suu oli vaiti, niin puhuivat kuitenkin silmät ja puhuipa myös lämmin kädenpuristus, ja Dorotean pieni soma ruusu-suu vastasi niin moneen kysymykseen, kun Frits veti hänet likemmäksi itseään ja hänen huulensa tekivät kysymyksiä.
Koetti hän kuitenkin sitä ylläpitää mennen kättä antamaan. Vaikka isännän kädenpuristus oli laimea, niin teki hän sentään vielä sen, että istuutui käskemättä sohvaan. Arasti alkoivat hänen silmänsä kuitenkin pälyä ympäri huonetta, kattoon ja seinille, kun ei kapteeni aloittanut puhelua. Tämä vain istui paikoillaan, pää poispäin käännettynä peittääkseen nauruaan, jota oli vaikea pidättää.
Pieni kädenpuristus, kauniiden silmien loiste, poskien punastus, saivat aina hänen verensä kuohuksiin, tulivatpa ne sitten miltä taholta tahansa. Totta on että Anna Kallio herätti hänessä hiukan erilaista tunnetta, mutta ei se varmaankaan ollut rakkautta. Ennemmin se oli jonkunmoista kunnioitusta, tai ystävyyttä, tai mitä se nyt lienee ollut.
Kädenpuristus toisensa jälkeen kertoi Adelsvärdille, miten pikku saarelaiseen oli vaikuttanut tämä kaupunki, jota hän ei ollut koskaan ennen nähnyt, koskaan kuullut kuvattavan, koskaan oppinut kirjoistakaan tuntemaan.
Päivän Sana
Muut Etsivät