United States or Cocos Islands ? Vote for the TOP Country of the Week !
Loviisa viipyi hetkisen aikaa kappelissa ja tuli pian jälleen ulos, päällysviitassa karkeasta, harmaasta sarasta; hän oli käärinyt sen tarkasti ympärilleen ja pannut osan kirjavista vaatteistansa, niin paljon kuin hän oli kerjinnyt riisua, samaan pieneen vasuun, missä hänellä tähän asti oli ollut jokapäiväinen pukunsa. Munkki pian sen perästä avasi oven, josta päästiin ulos taivas-alle.
Minä olin ensi kertaa taasen vienyt isäni kirjastoon, siellä valmistanut hänelle keittimessä kahvia, vetänyt viheriäiset villauutimet puoleksi ikkunain eteen, kuten hän oli tottunut niitä pitämään, ja käärinyt lämpimän villapeitteen hänen jalkojensa ympäri. Minä tiesin hänen olevan tyytyväisen ja onnellisen kun voi taasen ruveta työhön ja riensin nuolennopeasti puutarhaan.
Ja sitte äiti, entäs sitte pienokainen oli käärinyt pulleat kätösensä äidin kaulaan ja tähysti odottavasti hänen kirkkaisiin silmiinsä. Sitte, lapseni äiti loi poikaan haaveilevan katseen sinä näet, John, tulia kaikissa ikkunoissa; ovet lentävät sepposelälleen ja kynnyksellä seisoo isoäiti itse, avosylin tervehtien meitä tervetulleiksi! Ja entäs joulukuusi, äiti?
Varovasti nostaen päätäni näin, että olin päässyt aivottuun asemaani, enkä yhtään silmänräpäystä liikaa aikaisin, sillä pikku Minnan pää kallistui todella yhä lähemmäksi tuota huojuvaa hirviötä, joka toisessa sekunnissa olisi käärinyt hänet kuolettaviin kiemuroihinsa.
Lapset olivat kaikki ulkona. Vanhin tyttö Loviisa kantoi nuorinta puolivuotista sisartaan. Silloin astui vanha kerjäläis-akka Peltolan torppaan, pieni lapsukainen sylissä. Ryysyihin oli ämmä, ryysyihin lapsi puettu, ja päänsä ympäri oli eukko monin kerroin käärinyt vanhan vuodepeitteen, jotta hänen kurjuutensa vielä enemmän pisti esiin.
»Onpa hän kyllä terveen ja raittiin näköinen», vastasi muori. »Mutta, Liisu hyvä, tuossa on myttynen, johon olen käärinyt sinulle punaisen peiton. Nähdessäni lapsen tuossa, se muistui mieleeni, sillä lupasinhan jo ristiäisissä, että sen sinulle lahjoittaisin. Minä sain sen kotiin juuri vähän ennen kuin tänne läksimme.» Liisu kiitti sydämmestänsä äitiänsä.
Hän oli käärinyt Vihtorin ja Elman vahvoihin nahkavällyihin ja istui sitte itse ajajan paikalle, ja niin mentiin asemapihalta ulos huurteiseen metsään. Iloisesti helisivät kulkuset raittiissa talvi-ilmassa, ja kirkkaina loistivat tähdet tummansinisellä taivaalla. Helka hengitti syvään turkinkauluksensa takana. Oi, kuinka tämä oli ihanaa! Onko sinun vilu, tyttöseni? Ei, eno hyvä!
"Onpa hän kyllä terveen ja raittiin näköinen", vastasi muori. "Mutta, Liisu hyvä, tuossa on myttynen, johon olen käärinyt sinulle punaisen peiton, joka nähdessäni lapsen tuossa, muistui mieleeni, sillä lupasinhan jo ristiäisissä, että sen sinulle lahjoittaisin. Minä sain sen kotia juuri vähän ennen kuin tänne läksimme". Liisu kiitti sydämmestänsä äitiänsä.
Mutta kolmen pennyn hinnalla virvoitin itseni pian täydellisesti; ja paremmalle tuulelle tultuani kuljin seitsemän penikulmaa matkastani eteenpäin. Yövuoteeni oli toisen heinäsuovan alla, jossa makasin mukavasti, sitten kuin olin pessyt rakoille tulleet jalkani eräässä virrassa ja käärinyt niitten ympäri niin hyvin, kuin mahdollista, muutamia viileitä lehtiä.
Minä ja Wengelin vaimo hoidamme sitä; ei siltä ole mitään puuttuva. Ja nyt paikalla tahdon minä sen ottaa". Roosa otti pienokaisen kätkyestä, kääri sen useampaan liinaan, otti Annan nutun ja kääri lapsen siihen sen seudun vaimojen tavan mukaan. Hän taisi tuon toimen niin hyvin; olihan hän kyllin usein samalla lailla käärinyt nukkejansa. Klaus katseli häntä kummastuksella.