Vietnam or Thailand ? Vote for the TOP Country of the Week !
Päivitetty: 29. kesäkuuta 2025
Kreivi tunsi jo hovin koko järjestyksen niin hyvin, että hän, jos ei ketään hänen tullessaan ollut vastaan ottamossa, sitoi itse hevosensa soimeen kiini herra von Weissenbachin ainoan hevosen viereen, vanhan Wengelin suureksi harmiksi, joka siinä näki hänen oikeuksiansa loukattavan.
Lähetettyään Wengelin viemään teetä isällensä istuutui hän pianon eteen, vaan tänään oli hänestä mahdoton soittaa. Otsa käden nojalla istui hän ja kyyneleet tippuivat koskettimille. Kun niin kauniin päivän piti loppua niin suruisesti! Tuuli oli kasvanut rajummaksi ja suhisi portin viereisissä lehmuksissa ja pudisteli ikkunain peitteitä.
Vanha Wengel tuli hänelle pehtorinasunnostaan vastaan. Vartijan torvi kuului jo kauempaa. Jo kolkutettiin ulkoapäin porttiakin, josta, Wengelin se avattua, tuli joukko sillä välin kokoontuneita ihmisiä. "Hyvää iltaa, naapurit", sanoi herra von Weissenbach kohottaen lakkiaan, "minä kiitän teitä jo edeltäkäsin hyvästä avustanne.
Eipä otuseläimiäkään puuttunut; jänikset hyppelivät niin verkkaisessa tahdissa tien yli, kuin olisivat aivan hyvin tienneet vanhan Wengelin pyssyn tavallisesti vasta kolmannella kerralla laukeavan; ja iltasilla, kun ensimäiset tähdet tummansinisellä taivaalla tuikkivat ja puissa ja pensaissa alkoi humista ja kahista, saattoi useastikin nähdä metsäkauriiden tulevan niitylle ja hienoa ruohoa syöden maahan taivutetuin kauloin hitaasti metsän reunaa taas lähestyvän.
Pitkäkorvainen koira ja voimakas ääni eivät suinkaan voineet olla vanhan Wengelin omaisuutta, vaan epäilemättä tuon harmaapukuisen ja huopahattuisen metsästäjän, joka, pyssy ylhäällä kädessään, yhdellä harppauksella hyppäsi ojan yli, tunkeutui pensasaidan läpi, joka juuri tässä kohden oli hyvin piikikäs, ja vielä kerran turhaan huudettuaan: "Toveri tänne!" alkoi maahan laskemaansa pyssyä uudestaan ladata.
Silloin kuului ulkona porstuassa syvä, käreä ääni kysyvän herra von Weissenbachia. Wengelin äreästä poiskäskemisestä ei näkynyt olevan apua; käreä ääni kuului vaan kovemmin ja kiivaammin. Herra von Weissenbach, joka sattumalta oli lähellä ovea, meni tyytymättömän näköisenä ulos, sulkematta ovea kokonaan jälkeensä. "Mitä tahdotte te?" kuulivat huoneessa olijat vanhan herran kysyvän.
Minä ja Wengelin vaimo hoidamme sitä; ei siltä ole mitään puuttuva. Ja nyt paikalla tahdon minä sen ottaa". Roosa otti pienokaisen kätkyestä, kääri sen useampaan liinaan, otti Annan nutun ja kääri lapsen siihen sen seudun vaimojen tavan mukaan. Hän taisi tuon toimen niin hyvin; olihan hän kyllin usein samalla lailla käärinyt nukkejansa. Klaus katseli häntä kummastuksella.
Vanhan Wengelin ja piian avulla vei hän isänsä jo täytetyt kirstut alas etuhuoneesen, josta ne voitaisiin vaivatta viedä parempaan turvapaikkaan. Sitten meni hän omaan kammariinsa, otti mummolta lapsen, että hän voisi mennä asuntoonsa korjamaan omia tavaroitaan. Mutta siitä ei vanhus tahtonut kuulla puhuttavankaan.
Tämän kaikki voi puiston reunalta, leveäoksaisten vaahterain alta yht'aikaa nähdä, ja sentähden olikin Roosa vanhan Wengelin avulla siihen laittanut turvepenkin ja sen eteen pystyttänyt pienen pyöreän kivipöydän, jonka Wengel oli puistosta löytänyt.
Roosa oli Wengelin vaimon avulla hyväntahtoisen vanhuksen, joka oli yhtä lihava ja ystävällinen, kuin hänen miehensä oli laiha ja äreä pannut lapsen makaamaan samaan kätkyesen, jossa hän itsekin aikoinaan oli maannut ja jonka Wengelmummo oli nyt tuottanut aitasta, missä se monen muun romun mukana oli vuosikausia seisonut.
Päivän Sana
Muut Etsivät