Vietnam or Thailand ? Vote for the TOP Country of the Week !
Päivitetty: 24. heinäkuuta 2025
Joka juhannusyö oli suuret vakituiset tappelut ja juomingit Kontolan sillalla. Murhia tehtiin monet vuodessa, juotiin ja mässättiin. Niin oli raakaa tämä kansa, ettei olisi luullut tulevan kysta helvetin tulessakaan. Mutta kun Haakmanni paahtoi ja pauhasi, niin pehmisivätpäs, eipäs jäänyt tervettä omaatuntoa. Niitä kaatui kuin lakoa laihoa synnintuntoon.
Itse helvettiä se oli lieskoineen! Vieläkö suurempaa piinaa tarvitsi! Kukkelman oli epäluuloinen... Ja nyt hän oli sitä syystä. Hän oli pikavihainen: nyt hän sai olla sitä kauan. Minkälainen juhannusyö tästä tuli! Olipa tämä lysti juhannus. Sakris kääntelehti vaatekasallaan nurkassa vuoroin kyljelle ja toiselle ... vaivaloisesti ja ähkien. Aivoissa poltti. Ei tullut uni... Vietävää oli kaikki!
Itsensä Kukkelmanin oli kehityttävä korkeammalle: kohottava..! Pilviin! Noustava edistyneen ihmisen ajatuksien siivillä ... miehen ajatuksella. Tieltä kuului taas ääniä. Juhannusyö... Sakris nauroi: Hek, hek, hek! Eikä hän kuitenkaan nauranut. Hän nousi taas ja tirkisteli kylälle. Hän huokaili: Niin hyvää oli kaikki ollut ... hänen ja Nelman välit! Niin hyvää..! Ja vielä paremmaksi piti tulla.
Sakriksen oli niin vaikea ponnistautua irti näistä kuherrusajoista, joissa oli ainoastaan yksi paha muisto: se juhannusyö. Rahat loppuivat yhtäkkiä, niin odottamatta, että Sakriksen täytyi mennä jostakin lainaamaan. Ehkä peltiseppä Savolaiselta... Sinne hän nyt meni ... Savolaisen uuteen, punaiseen huvilaan. Mestarilla oli vieras.
Niilo Iisakki sattui sille lautalle, jossa Paloniemen Heikki oli perämiehenä... Hetkeä ennen oli rannasta lähtenyt lautta, jossa Nuottaniemen Iisakki oli perämiehenä. Koski oli pahalla päällä, ja Varsankalliossa, joka oli Korpikosken vaarallisin paikka, hipaisi Iisakinkin ohjaama lautta kallion kylkeä... Toiset viilettivät perästä... Oli valoisa juhannusyö.
Aallot löivät heitä vastaan niin, että heiltä kastuivat kaikki vaatteet... Tukkilaiset nauroivat... Se oli hauska juhannusyö. Hän palasi kosken alta kahden kesken Antin kanssa... Silloin he puhuivat ensi kerran lämpimämmin, Viuhkuraisen luona istuessaan...
Hän oli katumuksen tuskassa niin murheeseen uupunut, että unhoitti missä hän oli. Salama ja hirmuinen tärähdys herätti hänet. Rikkoutuneesta akkunasta tirskusi vettä hänen kasvoilleen. «Oi, kiivas Jumala!« huusi hän. Juhannusyö Harmaalassa oli kamala. Pilvet pimittivät ilman. Luonnonvoimat kävivät sotaa. Maria muisti nyt olevansa yksin. Hän kauhistui. Sotasankarin tyttö vapisi.
Ympärilläni on pimeää, minä en lähde hakemaan ainoastaan lämpöä, vaan myöskin valoa siitä muistosta, minkä sinä minulle annoit. Voi kuinka se oli valoisa ja kirkas, se juhannusyö, mikä seurasi sitä päivää, jolloin olin sinun kumppaninasi kulkenut! Minua oli vaivannut sen talon nuorisojoukon vallaton iloisuus. Sellaisen joukon keskellä tunsin aina erakkouteni.
Kultaisin kulmin Päivätär hiipivi vuorien taa, Vaan utusilmin Uinuva Yötär jo sijahan saa... Iltarusko hohtaa taivahalla hulvaa vuorten huiput purppuralla ja kultakalvon vetten pintaan luo. Tää näky tuo kärsivän rintahan hoivaa ja rauhaa, sydän nyt tyyntyy, myrskyt ei pauhaa, autuus ja onni vaan sieluhun saa. Taivas ja maa riemuiten lempensä leikkiä lyö... Oi, armas Pohjolan juhannusyö! Aksel!
Päivän Sana
Muut Etsivät