Vietnam or Thailand ? Vote for the TOP Country of the Week !
Päivitetty: 20. toukokuuta 2025
TAINA. Mutta on poikakin minulla, Nuori, villi Joukahainen, Jolla on veressä vaino. Hän on Ainonkin isäntä. Isä on vanha vaivaloinen, Emon valta on vähäinen, Jouko on nopsa ja utala. Hänet voita laulullasi! Nuoret voitti: kaikki voitti.
Eikö Joukahainen oman henkensä lunnaiksi luvannut hänelle sisartaan? Eikö tässä noudatettu oikeutta ja kohtuutta, isiltä perittyjä pyhiä tapoja?... Mutta tytön silmät ja hänen välkehtivät tunteensa! Ei hän koskaan ollut semmoista katsetta kohdannut. Miksi tyttö häntä pelkäsi, nuhteli, vihasi? Olisiko hän jo...?
Vasta luodun maan päälle astuttuaan Väinämöinen rupesi sitä viljelemään. Hän kaatoi ensimmäisen kasken ja kylvi siihen ensimmäisen ohran. Hänen asuinpaikkansa oli Väinölässä. Siellä hän eleli aikojansa. Hänestä tuli suuri laulaja, viisain mies koko kansan joukossa. Maine hänen viisaudestaan ja laulutaidostaan levisi etäälle. Kuulipa sen myöskin nuori lappalaisuros, Joukahainen nimeltään.
Ei semmoisia sieluja saanut kohdella kuin tavallisia ihmisiä, he katselivat asioita jo toiselta kannalta. Tietysti tyttö häntä vihasi, sillä eihän se muistanut eikä tiennyt, kuka Väinämöinen oli. Eikä se omaa menneisyyttäkään muistanut. Nyt oli ensi tilassa annettava sana tytölle ja hänen vanhemmilleen ja päästettävä Joukahainen lupauksestaan Ainon takia...
Finska folket, såsom det skildras i Kalevala, Joukahainen, 2:n vihko, 1848; Teckningar från den fosterländska vitterhetens område. Inledning. I. Kalevala, Fosterländskt Album I. 1848; Finsk Anthologi eller samling af valda Skaldestycken af finska författare, j. n. e., utgifven af R. Tengström. Första delen, 1848. Siis kaikki yhdellä vuodella.
Nyt Joukahainen laulaa muistitietojaan filosofisemmista asioista, mutta kun hän uskaltaa kerskailla omilla tiedoilla, saa Väinämöinen hänet kiinni valheesta. Silloin Joukahainen turvautuu miekkaansa ja kutsuu Väinämöistä kaksintaisteluun, ja kun Väinämöinen kunniasta kieltäytyy, uhkaa laulaa Väinämöisen siaksi. Mutta nyt Väinämöinen suuttuu ja häpeää ja rupeaa itse laulamaan.
Märkä mätäs on maista vanhin, paju puista ensimmäinen, hongan juuri huoneista, paasi padoista." "Muistatko vielä enemmän, vai joko lorusi loppuivat?" kysyi Väinämöinen. Silloin Joukahainen turvautui valheeseen. Hän kertoi muka olleensa niiden uroiden joukossa, jotka maailman loivat.
Ajoi Väinölän ahoja, Kalevalan kankahia: hepo juoksi, matka joutui, koti jääpi, tie lyheni. Jo ajoi meren selälle, ulapalle aukealle kapioisen kastumatta, vuohisen vajoumatta. Olipa nuori Joukahainen, laiha poika lappalainen. Piti viikoista vihoa, ylen kauaista kaetta kera vanhan Väinämöisen, päälle laulajan ikuisen.
Sittemmin, kun hän oli löytänyt sen, hän oli heti suinpäin uponnut siihen kuin suohon Joukahainen. Ja olisi tietysti vieläkin siellä, ellei Signe olisi hänelle niin laupiaasti auttavaa kättään ojentanut! Varsinkin harmitti Johannesta, että hän äskeisessä avomielisyyden puuskassaan oli tullut Signelle myös suhdettaan muihin naisiin koskettaneeksi. Sitä vielä puuttui!
Ajoa karittelevi. Ajoi kummasti kotihin: rikki riihe'en rekensä, aisat poikki portahasen. Alkoi äiti arvaella, isonen sanan sanovi: "Suottapa rikoit rekesi, tahallasi aisan taitoit! Mitäpä kummasti kuletki, tulet tuhmasti kotihin?" Tuossa nuori Joukahainen itkeä vetistelevi alla päin, pahoilla mielin, kaiken kallella kypärin sekä huulin hyypynyisin, nenän suulle langennuisen.
Päivän Sana
Muut Etsivät