Vietnam or Thailand ? Vote for the TOP Country of the Week !
Päivitetty: 3. heinäkuuta 2025
Sinä Topi osasit vasta sanan sanoa." "Tule nyt pieni mies sedän syliin, niin saat suukkoja. Kas noin, yks, kaks, kolme. Ja nyt antaa täti. Ota vaan, minä pidän kiinni. Kas noin, yks, kaks, kolme. Nyt saat sedältä vielä yhteen kertaan. Laske, laske vaan poika minulle... Kas noin, yks, kaks, kolme. Ihmeen makea suu sinulla olikin!" Josun mieliin ei ollut aiottu huvimatka.
"Jonkin kolttosen hänkin sinulle tekee, kuten..." Kello samassa kilahti ja Topiaan oli meneminen puotiin. Josun kohtalo oli nyt päätetty. Topias käytti häntä suutarin ja räätälin luona, osti pienen sängyn, pöydän ja tuoleja varastohuoneesen. Johanna toi pöydälle kukkia, satukirjoja, Simo kuvia, leikkikaluja.
Itseviisas sinusta olisi kukaties ajan pitkään tullut. Mutta siellä sinä opit, siellä sinusta tuleekin kunnon mies." Topias itse harjasi Josun pienet saappaat, haki puhtaimmat kalvostimet ja puhtaimman kauluksen hänelle. "Pitkä poika sinä oletkin. Mene nyt." Topias kantoi käsivarrellaan hänet kadulle.
Hän toi Aleksein puodista pitkän rottingin, piti sillä erään kerran havaannollisen näyteluennon, mitenkä menetellä poikien kanssa. Se vaikutti silmin nähtävästi. Josun entiset kumppanit ihan kiersivät Yli-Tuomon puotia. Helalta tuli kirje, vastaus hääkutsuun. Johanna näki posteljoonin poikkeavan puotiin ja hän tuli kuulemaan, lukemaan kirjettä.
"Minulla on työtä teidän moiselle miehelle." "Ettehän leikkiä laske?" Topias näytti sihteerille luudanvarsi-kontrahtia. "Minä otan teidät apulaisekseni, jos ette vaan ole kovin kallis." "En minä ole kallis; minä tyydyn siihen palkkaan, jonka itse annatte." "Josun huoneessa saatte asua, saatte muuttaa jo huomenna, kyllä minä siksi toimitan sängyn.
Johanna otti kirjeen, ruveten lukemaan sitä itselleen uudestaan. Simo oli Aleksein piharenkinä kihlausaikansakin. Topias ja Johanna tekivät joka ilta kävelymatkan häntä vastaan. Oli iloa, oli onnea. Ikäväkseen huomasi Topias Josun tupakoivan. Huoneessa haisi aamusilla tupakilta ja rottingin pää oli musta.
Siellä oli neljäntoista vuoden vanha, hento tyttö, jonka silmät ja kasvojenpiirteet muistuttivat ensimmäistä ostajaa, ennen aikojaan lakastunutta vaimoa. Hän oli itkenyt silmänsä turvoksiin Josun tähden eikä huolinut Topiaan lohdutuksista. "Ei hän tule, ei hän taivu", virkkoi hän surullisesti pudistaen päätään ja hilliten kyyneleitään. "Josu on..."
Nyt minä pyydän teitä muistamaan, että minä löysin Josun kadulta, pyydän teitä muistamaan, ett'ei hänellä ole ollut onnellista lapsuutta nimeksikään. Juuri niinä aikoina jolloin ihmisen ilot ovat sydämmellisimpiä, juuri niinä aikoina, jotka kaikille ihmisille pysyvät kullan kauneina läpi elämän, on hän saanut kärsiä kovuutta, ankaruutta, vilua ja nälkää.
"Kaupungissa käydessäni tulen aina tervehtimään sinua. Tottapahan tukkukauppiaskin sanoo minulle Josun olevan ahkeran ja uskollisen. Ihmisen ei pidä elämän kiitosta tavoitellakseen, mutta uskollisen ja ahkeran pitää hänen aina oleman." Viimeisen yön tahtoi Josu maata yhdessä huoneessa. Hän veti sänkynsä Topiaan sängyn viereen, pani väliin tuolin ja kellon tuolille.
Maanantai aamulla oli kruununsihteeri asemalla huvimatkailijoita vastassa ja heille murhesanomia tuomassa. Kuin syöstyri oli Josun isä lauantai-ehtoolla puikahtanut puotiin, rahalootaan. Poika yritti vastustamaan, huutamaan, mutta isä löi häntä, löi niin kovasti että veri juoksi raukan suusta, sieramista.
Päivän Sana
Muut Etsivät