United States or Afghanistan ? Vote for the TOP Country of the Week !
Ja hänelle osasi joku toinen työmiehistä jotakuinkin selittää asian. Vai niin, sanoi hän siihen päätänsä merkitsevästi nyykäytellen, vai semmoisia täällä hommataan! Jaha, jaha! Hänen silmänsä loistivat ja hän hieroi tarmokkaasti kämmeniänsä vastakkain, huulet yhteenpuristettuina. Tapahtunut oli nähtävästi juuri se, minkä oli tapahtuminenkin. Nyt alkoikin hän pitää puhetta vähän muista asioista.
Ovesta pilkisti punatukkainen pää, leu'oissa tuuhea parta. "No kuinka on?" kysyi punainen pää: "onko lukossa asia?" "Lukoss' on." "Paljonko?" Paksu vouti viittasi harmissaan kädellään ja osoitti minun kamariani. "Jaha, hyvä on!" vastasi pää ja katosi.
"Mieheni ei ollut silloin kotona", vastasi Dora, ja tunsi itse, että sanoi jotain hyvin tyhmää ja lapsellista. Julia neiti avasi ihmetellen suuret silmänsä. "Vai niin ... jaha ... hänhän on tavallisesti aina kotona ... ainakin oli hän kotona, kun minä lähdin... No niin, sehän on samantekevä, se ei tietysti ollutkaan hän ... mutta on ihmeellistä, miten yhdennäköisiä ihmiset saattavat olla."
"Jaha, kas vain, niin juhlallisesti he syleilevät toisiaan," virkkoi Dora, joka tuli juuri sisään. "Siinä näemme tosiaan kapteenskan, joka ryhtyy romanttiseksi, sen sijaan että ... niinkuin minä tein heti; minulla ei ollut aikaa seisoa syleilemässä miestäni." "No, Dora, mitä teit sen sijaan?" kysyi Hjalmar nauraen. Hjalmar hymähti ja sanoi: "Olet aina oikeassa, Dora."
Rouvakin saapui rappusille. "Jaha, Katri lähtee nyt", sanoi rouva. "Lähteä lähtevän pitää. Hyvästi nyt, rouva! Rouvan ei pidä olla millään tapaa vihainen minun päälleni ja minä pyydän anteeksi", sanoi Katri. "Mene vaan kaikessa rauhassa Jumalan nimeen." "Sillä tavalla olen minä joskus kuullut sanottavan sellaisillekin, joita muuten samassa työnnetään käsipuolesta ovesta ulos. "Katri!
Semmoinen kyllä menee ohitse; kaiketikin se menee ohitse! Kuulepas; minä opetan pienokaiselle jotakin: milloin hätä suurin, silloin apu lähinnä. Jaha, muista se.
Kuinka se teitä kohteli, Enehjelm? kysyn puhelimen ääreen palaten. Hävyttömästi, kuuluu tyyni vastaus. Kun minut käsiraudoissa oli tuotu Oulun poliisikamariin, hyökkäsi Enehjelm sinne heti minua kuulustelemaan. "Jaha, vai tässä se nyt on se suuri roisto, jota me niin kauan olemme etsineet!" huusi hän ensi sanoikseen, kun minut näki.
Perällä ovi eteiseen, vasemmalla pastorin huoneesen, oikealla ruokasaliin vasemmanpuolisesta ovesta etunäyttämölle päin ikkuna ja korkeita kasvia. Perempänä seinäkello. Maiju heittelee palloa. Jaha, mamma? ELISABETH. Oletko siellä? MAIJU. Olen, olen. ELISABETH. Tulepa tänne vähäisen. MAIJU. Koht'sillään heti paikalla ELISABETH. Mitä sinä teet siellä? MAIJU. En juuri mitään, mamma.
Musti pakeni minun turviini ja vanhan herran silmät seurasivat tarkkaan uskollisen toverini liikkeitä, kunnes huomasivat minut. "Hyvää päivää." "Jumal' antakoon, lapseni! Kenenkä tyttö sinä olet?" "Tyttö!" tuo sana loukkasi minua kovasti ja ajoi veren päähäni, jonka vuoksi minä aloin sopertaa: "en en " "Jaha, vai Engström'in, vai jo te käytte kerjuulla, vai jo te käytte kerjuulla, hm!
Ensiksi ajettiin esiin Metsäpirtin kirk'herran musta ori: Hei, 11 korttelia korkea, "mainion juoksijan Alarikin vävyn poika." Tohtori tähysteli sitä portailta ja mutisi partaansa: "mainion juoksijan Alarikin , jaha, näkeehän sen. Vähän liika jyrkät lautaset, ohuet vuohiaiset ja pitkät kyljet." Sitte huusi hän kovasti: "hyväksytään, numero yksi!"