Vietnam or Thailand ? Vote for the TOP Country of the Week !
Ja minä sanoin itsekseni, niin minä sanoin sen miksi ja kuinka se oli mahdollista? mutta minä sanoin, kuten kummitus olisi ollut povessani, kentiesi olikin: Jos sanoisit: ei, tappaisit hänet silloin myös. Tappaisit *silloin myös*... Pohjolan mies nosti yhtäkkiä kätensä polviensa ympäriltä ja hänen katseensa liukui kasvojemme ylitse. Tappaisin silloin myös. Tiesin sen siis jo silloin.
Mutta samoin kuin tässä, ajattelin itsekseni, kävi varmaankin keskustelu Jobin aikana, vuoronperään, näet, puhuivat muukalainen ja isäntä, pitäen pitkiä esityksiä, joll'aikaa toinen istui pelkkänä korvana.
"Oi, armas liljani, koska olen saava sinut julkisesti omistaa?" huokailin itsekseni. Viimein tuli kauppaneuvoskin laivaan ja tervehti minua kuin isä poikaansa: "Miten voit poikani? Oletko nyt tyytyväinen ja onnellinen?" Minä vastasin myöntäen. Kapteeni kutsui kiireesti minua luoksensa ja antoi määräykset lähtöämme varten.
Minä vastasin kohteliaasti: "ei ollenkaan", mutta ajattelin itsekseni, että hän kyllä oli, kun hän silmänkääntäjän näppäryydellä heitti ilmaan molemmat puolikruununsa, sieppasi ne käteensä, pudotti ne taskuunsa ja löi tätä, että paukahti.
Mikä mainio mies minun isäni onkaan, koska jo hänen pelkkä nimensä tuottaa Ilselle ja minulle niin paljon kunnioitusta, arvelin itsekseni. Neidit jättivät meidät hyvästi, ja me menimme nuoren herran seurassa hiekkakentän yli punakatajien välitse Karolinenlustiin päin. Meillä oli enää vaan vähän matkaa astuttava viheriäisten puitten virkistävää siimestä, mutta minä kävin sen sykkivin sydämin.
Siinä puuhataan vähän aikaa vielä ja sitten muutetaan Hannan tavarat Laurin rekeen, Lauri ja Hanna puhuvat vielä jotain ja sitten lähtee Hanna ajamaan. Muut tulevat sisään ja Antero kuulee Naimin tampuurissa vaatteitaan riisuessa sanovan: En minä ikinä olisi uskonut Heddasta semmoista. Kyllä minä olen sen tietänyt ja aina itsekseni sanonut, kuuluu ruustinna sanovan.
Sepä kovasti hauskaa.... En yrittänyt tuntea.... Milloin sinä olet tullut? Kuinka hän mahtaa pitää minua tyhmän kankeana ja pöllömäisenä, ajattelin sen ohessa itsekseni. Eikä hän sitten edes puhunut, ei vastannut kysymykseenikään hymyili vaan ja katseli. Sinä varmaan heti tunsit minut? sanoin vielä puheen jatkoksi. Heti, hän vastasi, heti, kun vaan näin. Mitä ihmettä hän niin hymyili?
Kuuset metsässä talon takana, jotka siihen aikaan olivat tuskin kahta vertaa korkeammat kuin minä, olivat nyt kasvaneet mahtaviksi ja kaadettaviksi. Minä päätin itsekseni lähteä matkaan taas ennen päivän koittoa. Mitä minun on täällä tekemistä? Eihän kukaan ole minua tuntenutkaan. "Mutta ei minulta tullutkaan lähtöä.
Tämä kaikki tuntui, varsinkin kolmekymmentä vuotta sitten, hyvin vastenmieliseltä, sillä vastaavat olot meillä olivat silloin vielä aivan länsieuropalaiset, ja passikysynnät y. m. sellaiset eivät siihen aikaan tulleet kysymykseenkään. »Mimmoiseksi oloni täällä oikein muodostunee?» arvelin itsekseni matkatavaroitani siinä kootessani ja vastaanottajaa tähystellessäni.
Tuosta minä vähän närkästyin, mutta en ollut olevinani millänikään, aloinhan vain pitää miehiä tarkemmin silmällä, ajattelin itsekseni, etteivät tainneet vallan parhaita ystäviäni ollakaan. Hetken aikaa tupakoituamme, alkoivat he kysellä, mitä miehiä olin ja mitä varten tänne tullut.