Vietnam or Thailand ? Vote for the TOP Country of the Week !
Päivitetty: 7. toukokuuta 2025
Minä syntisparka vielä ajattelin itsekseni: mikähän maankulkija tuokin lienee? Mutta mitäs hän teki! Nähtyään meidät heti heitti laukkunsa tuohon paikkaan ja aukaisi sen. Tyttökin kävi nyt puheesen. Ei mummo! Hän ensin asetti laukkunsa keskelle tupaa ja sitten vasta nosti sen penkille.
Minä olen aina koettanut ajatuksiani ohjata tosi-filosofialliseen suuntaan ja niin välisti itsekseni kuvailla, mimmoiseksi sellaisen olennon filosofiallinen elämä muodostuisi. Minä olen tuntenut, että hän halveksisi kaikenlaista jokapäiväistä latelemista ja kääntyisi ainoastaan ymmärryksen puoleen, mutta ei tunteitten.
Ollessani Savonlinnassa lehtori R:n luona renkipoikana lahjoitti hän minulle kyniä jouluksi; käski sitte poikansa kirjoittaa minulle mallikirjaimet. Enempää minulle ei opetettu. Viikon kuluessa kirjoitin yhtä kauniisti kuin opettajani. Mitä olisittekaan voinut oppia koulussa! Ilman kouluakin. Olisinhan voinut lukea vaikka kaikki maailman kirjat ja oppia itsekseni.
Mistä sen tiedät? kysyin minä. Hän selitti: Eikös ihminen ole maa, sinä kuin minäkin? Ja omatunto Jumalan taivas meissä? Niin on siis luonto murheissaan ja taivas murheissaan. Se muistutus koski minuun kuin rautainen ruoska. Siinä itsekseni istuen ja työskennellen vaivuin miettimään mitä oli tapahtunut.
»Sinä arvaat sanomatta», puhui hän taas hänelle, »kuinka äärettömästi minä olen siitä kärsinyt. Ja kun minä tunsin tulevani toisen kerran äidiksi, niin minä itkin ja rukoilin salaa itsekseni. Ja minun rukoukseni kuultiin. Se on tyttö isänsä kuva. Ja se antoi minulle jälleen rauhani ja onneni takaisin...» Hän näki kuinka Olavi huoahti syvään ja kuinka jää hänen silmissään alkoi lientyä ja sulaa.
Kyllä minä niille usein itsekseni nauroin, mutta en minä sitä heille itselleen sanonut. Välistä kuitenkin, kun jonkun entisen lauluni muiden suusta kuulin ja kun ne sen kehnosti lauloivat, niin että korviani särki, silloin teki mieleni hypähtää ylös, ääneni korottaa ja laulaa heille laulu, helakka ja kaunis, johon täytyisi metsänkin väkisin vastata.
Nouse nyt, sanoin minä hänen ollessaan keskellä lausetta ja hän nousi ja jatkoi puhumistaan ja liikkui ja käveli ja puhui ja oli Elias ja aivan rauhallinen. Taivaan kiitos, sanoin itsekseni ja seurasin häntä tuuma tuumalta enkä hellittänyt. Se käy, se käy, sanoin itsekseni: Sinä murrat hänet mutta se käy.
NEITI SALMELA. Ja silloin jotakin kuuluu! HURMERINTA. Niin se nyt kävi, Hilleri. Lyhyeen loppui ilo. HILLERI. Herra toimittaja ei tosiaan ole monta päivää ollut täällä. HURMERINTA. Mutta minä tuumiskelin tuolla itsekseni, että jos Hilleri tulisi johtokuntaan ja ilmoittaisi itse, että te olette kirjoittanut sen kirjoituksen. HILLERI. Kyllä, kyllä minä tulen, herra toimittaja.
Pojat olivat saaneet veneen vesille ja soutaneet sen laiturin portaitten viereen, avanneet purjeet ja asettaneet kaikki kuntoon. Mutta mitä lienevät naiset odotelleet, kun eivät astuneet veneesen? Kentiesi lisäseuraa, arvelin itsekseni. Pian kuitenkin näyttivät odotteluun kyllästyneen, ja hiljakseen he astuivat veneesen.
Tämän olen itsekseni päättänyt; mutta miten pääsen siitä verkosta, joka on ympärilleni punottuna, sitä en ymmärrä. Minun asemani on varsin tukala ja vaikea, ja käypi vielä vaikeammaksi sen kautta, että omaisillani on aina ollut suuret toiveet tästä avio-liitosta.
Päivän Sana
Muut Etsivät