United States or Japan ? Vote for the TOP Country of the Week !
Suljenko heidät kuoreen, peitänkö koteloon, ettei myrsky vie? Ei, en sulje kuoreen, enkä peitä koteloon: eivät päivää näkisi, eivät kuulisi sateen rapinata korteikossa. Vaan peitän heistä jokaisen hienoilla untuvaisilla, keveillä-keveillä terhenhöyhenisillä varustan, ettei päivä polta eikä vesi vahingoita. Ja sitten pienillä-pienillä hakasilla sidon itseeni. Mutta ihmeitä on kukan elo täynnä.
Näet, että voin sisäisellä ylpeydellä sovittaa itseeni raamatun sanat: »Sen päällä on kuningas valtakunnassa, että kedot kynnettäisiin.» Ajattelet siis kaikessa vain alammaistesi hyötyä ja menestystä? Mitä voisin minä muuta ajatella? Olenhan minä maan isä. Siis on minun lapsistani huoli pidettävä. Ja he tuottavatkin varmaan paljon huolta sinulle?
Olin pukeutunut hyvin huolellisesti; minulla oli kukkia hiuksissani; tahdoin miellyttää Ernstiä. Olin varsin tyytyväinen itseeni lähtiessäni. Ernst ei voinut tulla ennenkuin myöhemmin. Everstinrouva S. oli jo ennen minua saapunut. Hän oli kaunis ja erinomaisen komeasti puettu. Minut asetettiin hänen viereensä.
«Oi! minä olen jo niin väsynyt, niin kyllästynyt itseeni ja koko elämään. Minusta tuntuu kuin olisin astunut hyvin pitkän matkan ja olisin niin uupunut, mutta minun täytyy kuitenkin vielä taivaltaa milloinkaan pääsemättä perille. Minusta on tuntunut kuin olisin taakkana kaikille omaisilleni.
Ehkä hän oli huomannut, että tulin hänen luokseen varsinkin silloin, kun olin henkisesti hajallani. Hartaalla, tyytyväisellä olennollaan hän sai minut aina yhdistetyksi itseeni. Kun näin, kuinka lujasti hän oli valanut olentonsa siitä, mikä hänessä oli parasta, koetin minäkin tehdä samoin siitä, mitä minussa oli.
Tietysti silloin, vastaa Kalevalan henkinen katsantokanta, kun ei vihitty enää taistele, kun hän ei enää erota itseään pahasta eikä asetu Jumalan puolelle perkelettä vastaan, vaan antaa itsensä lunnaiksi pahalle, sanoen: »en enää taistele pimeyden voimia vastaan, vaan rakastan niitä ja kokoan ne itseeni.
Mutta täytyyhän teidän kanssanne olla kärsivällinenkin". "Se oli oikein sanottu, Anni. Näetkö, se ilahuttaa minua erinomaisesti; ei sen vuoksi, että sanot minun mieleistä kiitosta sitä en minä ansaitse. Mutta minä en taida sinulle sanoa, kuinka usein olen itseeni suuttunut.
Ja mitä minuun tulee, en uskaltanut nauraa; pelkäsin, näet sen, suutani avata ja hengittää itseeni tuota pahaa ilmaa. CASSIUS. Vait! minä pyydän. Mitä? Caesar pyörtyi? CASCA. Niin, kaatui torille, valutti vaahtoa suustaan ja oli äänetön. BRUTUS. Se luultavaa on: häll' on kaatuvainen. CASSIUS. Ei, Caesarilla ei; vaan sulla, mulla Ja kelpo Cascalla on kaatuvainen.
Totta puhuen minä itse kärsin jäykkyydestäni, ja se on paras puolustukseni. Mutta sitäpaitsi minä olen luonteeltani leppymätön, hidas suuttumaan, mutta vielä hitaampi unhottamaan. Ja nyt olin suuttunut sekä toveriini että itseeni. Parin päivän ajan hän oli minulle väsymättömän ystävällinen.
Jos minua suosisikin tuo ääretön, aavistamaton onni, että Magna luottavasti liittyisi minuun, niin olisiko minulla oikeutta ottaa vastaan niin kallisarvoista lahjaa, oikeutta kiinnittää teitä itseeni?