Vietnam or Thailand ? Vote for the TOP Country of the Week !
Päivitetty: 3. toukokuuta 2025
Mutta tuskani muuttui hirvittäväksi iltapuoleen. Ei ole kielessä sanoja hädälleni. Molemmat lapset tulivat tuskaisiksi, molemmat valittivat ja itkivät. Mantan ruumis oli sinipunanen ja luulin hänen jo moneen kertaan menehtyvän. Hädissäni painoin häntä kerran suullekin, että lakkaisi huutamasta. Mutta hätähuutona kuului valitus sen jälkeen. Nyt tapan itseni, ajattelin.
Hän itki ja väänteli käsiään ikäänkuin tässä olisi ollut kysymys hänen hengestään, ja tuokion kuluttua nosti myös Wittin emäntä esiliinan silmilleen ja rupesi itkeä tihuttamaan. Nyt he molemmat itkivät ja valittivat kilpaa. Ja kun itku rupesi tulemaan liian väkinäiseksi, alkoivat he huutaa molemmat yht'aikaa. »Kuinka tämä kaikki päättyykään! Kunpa jo olisimme eläneet kaiken tämän ohitse!»
Eräänä iltana oli sitten kotona paljo vieraita, tätikin oli. Kaikki seisoivat isän sängyn vieressä ja itkivät.
Käsittämättä liioin, mitä hänelle aiottiin tehdä, alkoi Paulet vuorostaan parkua. Silloin nuo kaikki kolme äitiä kävivät suutelemaan häntä, hyväilivät ja lohduttelivat häntä. Ja kun sitten mentiin makuulle, ahdisti kaikkien sydäntä, ja kaikki itkivät vuoteissaan, jopa paronikin, joka oli tähän asti hillinnyt itseään. Päätökseksi tuli, että poika lukukauden alkaessa pantaisiin Havre'n kouluun.
Kaikki itkivät tämän vanhuksen ympärillä. Viimeisen kerran hän syleili omaisiaan, laskeutui sitte hirrelle, ja yksi sotakirveen isku eroitti hänen päänsä vartalostaan. Indialaisilla on suuri miehuus ja he katselevat kuolemaa suurella ylenkatseella. He ovat suopeita, häveliäitä ja kohteliaita käytöksessään; vieraanvaraisuus on myös heidän arvoisia avujaan.
Oh, jos te olisitte ollut täällä, kun tuo miesparka tuli tänne rouvansa kanssa! He itkivät kuin lapset, he lankesivat polvilleen eteeni, kun minä ensin kieltäydyin. Ja mitkä kiitokset, mitkä lupaukset ikuisesta kiitollisuuden tunnosta, kun minä lopulta suostuin!
Alituisesti ne itkivät ja vääntelivät pieniä ruumiitaan. »Minä en jaksa enää», sanoin eräänä iltana emännälle. »Emäntä on hyvä ja hankkii toisen lapsenlikan.» »Sinäkö et jaksa? Jopa tässä jotakin kuulla pitää! Mikä tässä on hätänä sinulla. On leipää ja lämmintä ja talvi on tulossa», hän sanoi. »Minua niin pyörryttää. Pudotan ehkä lapset». »Mitä vielä. Pidä vaan lujasti kiinni.
Sanat sammuivat Leonoren huulilla; molemmat sisaret olivat kiertäneet käsivartensa toistensa ympäri ja itkivät. Eevan pää lepäsi Leonoren olkapäällä, kun hän pitkän vaitiolon perästä puhui heikolla katkonaisella äänellä: «
Paaria seurasi sureva leski ja suuri joukko kansaa, joka, saattamalla kuollutta hautaan, osotti myötätuntoisuuttaan. Kaikki itkivät, nyyhkivät ja valittivat, kuten on tapana siinä maassa, silloin kun kuollutta kannetaan viimeiseen leposijaan.
Koko linna oli liikkeellä, kaikki itkivät ja valittivat hyvän ruhtinattaren kuolemaa eikä kukaan huomannut, miten minä hiivin kuninkaalliseen lasten kammariin ja sieppasin prinssin kehdosta. Pitihän minun saada jotakin korvausta kaikkein suloisimmasta Lumikostani.
Päivän Sana
Muut Etsivät