United States or San Marino ? Vote for the TOP Country of the Week !
Muistelen nähneeni nuo kasvot joskus ennen, vastasi vanki epäillen. Mutta siitä mahtanee olla kauan. Muistatko vielä erään pojan, sinua vähän nuoremman, jota kasvatettiin yhdessä sinun kanssasi pyhäin isien koulussa Braunsbergissa ja joka sitten sinun kanssasi matkusti Roomaan ja Ingolstadtiin?
Voimme sellaisiin menettää isien ansaitsemat varat. Niin, onhan hyvä niinkuin on. Reuhtokoot ja väsyttäkööt toiset köyhemmät itsensä tämän nykymaailman hyörivässä kilpailussa, me emme viitsi. Eivät viitsineet, rikkautta oli, mitä varten turhaan riehua ja reistailla?
Heidän vaakunassansa oli kuvattuna nuolen lävistämä sydän ja teräshansikas, ja oli se siis toisenlainen kuin muiden ounaansarvi. Perintötarinoita isien urostöistä virtasi ukkojen suusta, mutta vaikka niitä mielihyvällä kerrottiin, niin vielä suuremmalla mielihyvällä Husulan nuorukainen niitä kuunteli.
Ei, vaan tänne hänen oli jääminen kestäminen kaikki uhmaten näitä hyenoita, joista kurjin seisoi virnistellen, kissansilmät ahneesti vilkkuvina hänen edessään ja vaani vain tilaisuutta karatakseen isännättömän saaliin kimppuun. Kestävyyttä! Kestävyyttä! Tämä oli se sovitus, jota isien synnit häneltä vaativat!
"Niin, loppusoinnut sopivat toisiinsa kuten kuten kypärä päähän kuten miekka huotraan. "Kuten huulet huuliin suudellessa." "Vai niin, joko sinä sellaisia olet kokenut? Se on liian aikaista!" "Olen suudellut vain kaunista sisartani Gothoa", virkkoi nuorukainen punastuen. "Puhutaan nyt loppusoinnuista ja runoista. Mutta sinä et saa kokonaan laiminlyödä isien tapaa, pyhää tavurunomittaa."
Eikö se Kalevalasta olisi hakenut mielelleen lohdutusta ja neuvoa, sydämelleen iloa, tunnolleen rauhaa? Epäilemättä. Kalevala olisi ollut sille kallein aarre, isien pyhä perintö. Kalevala olisi ollut sille raamattu, pyhä kirja. Ja jos niin olisi ollut silloin, miksi emme nyt saisi asettua samalle kannalle? Miksi emme nyt lähestyisi Kalevalaa pyhänä kirjana?
Ilt' oli tyyni, ja taivahat loisti; ma haudoilla kuljin, Huolteni kyllyyden tahdoin huoata pois, Huoata ilmahan hengen niin paksun, ett' helvetti täyttyis, Hengen, mi saatanankin rauhan rikkoa vois. Taivahat säikkyi jo. Näin silloin kukkasen maassa, Hurmehest' isien näin kukkasen puhkeavan, Verta sen lehdistä hohti, verta sen suonissa kiehui, Verta sen huulilta join, ens oli muiskuni tuo!
On selkämme käyristyneet ja aatos jo raukeaksi käy, on silmämme hämärtyneet, mutta vielä ei Jahven merkkiä näy. Ja kansa jo tuntee, että ei meiltä se lohdun voimaa saa, se kaipaa elämän mettä, mutta hengetön kirjain kuolettaa. Ja Natsarealaista jo tuhannet uskoen kuuntelee, hän on luopunut isien laista ja hän harhaan vie ja villitsee.
Ne olivat isien aikoja ne, olivat kaupungin kukoistusaikoja ja sen kunnian aikoja. Vaan aika kului ja isät vanhenivat ja kuolivat pois. Ja aikakausi maailmassa teki ruttoa muutosta.
Tyttäreni, sinä heikkoudessasi annoit minulle opetuksen sanoillasi tavattomasta tunnelmasta. Minäkin voin uhrata jotakin. Tämän ison tuskan ja vaivan aikanahan heidän verensä silloin vuotaa hedelmöittämään isien maata. 4:s kohtaus. Isäntä! Anna! Ne ampuvat tuimasti tuolla kylän syrjässä! IS