United States or Netherlands ? Vote for the TOP Country of the Week !
"Tietysti tänä iltana. Minä en jättänyt adressia kortteeriini Londonissa. Siellä on varmaan suuri joukko kirjeitä muutamia epäilemättä isältäni ja äidiltäni. Minä menen vaan niitä hakemaan. Hyvästi! Kuinka hyvä olette ollut, kun olette kuunnellut minua!" "Määräämmekö jonkun päivän nousevalla viikolla vanhan roomalaisen huvilan raunioiden katselemiseen?
Mieheni sisääntulot sekä se kuukausiraha, jonka sain isältäni, riittivät hyvin yksinkertaisessa elämässämme. Tosin täytyi meidän luopua tilatuista operalooseista, hovitanssiaisista, ylenkomeista puvuista ja osanotosta seuraelämän huveihin. Mutta miten helposti kannoimmekaan nuo kieltäymykset. Vieläpä tuntui miellyttävältäkin olla tällä tavoin pakoitettu elämään muista eroitettuna.
Vaikka toverini oli vanhempi, väsytti häntä enemmän kuin minua; hän taisi olla tottumaton. Hänellä oli lämpimät vaatteet, mutta hän näytti kokonaan köntistyvän ja jähmettyvän. Hän näytti aivan kalpealta ja uniselta ja tahtoi väkisinkin uhveltua hangelle. "Tanssi näin ja lyö nyrkkiäsi yhteen!" neuvoin minä hänelle. Sen keinon olin oppinut isältäni.
Vastaamatta siihen vanhus jatkoi: "Kapteeni kätteli meitä ja kysyi sitte isältäni: 'no Olli, mitäs pidät tästä tekeleestä; luuletko venäläisten hampaiden pystyvän tuohon palaan? "'Pienempi on kuin Riian linna, vaan onhan tuo tanakka teirimaja tuokin', vastasi isäni, 'mutta sananlasku sanoo: pian kuori on kukosta rikottu, jos on sisus silavainen'.
Kynttilänpäivän aikana seuraavana talvena, kun saaren rohkeimmat hylkeenampujat varustausivat tuolle vaaralliselle kävelyretkelle ajojäille kauas merelle maakiinteisen jään ulkopuolelle, pyysin isältäni päästä mukaan, vaan hän kielsi "äitin tähden," kuten hän sanoi.
Tulevaisuutemme suhteen olimme Fredrik ja minä päättäneet seuraavalla tavalla: Sodan loputtua ottaisi Fredrik eron virastaan, jonka jälkeen me asettuisimme johonkin pieneen halpaan seutuun, jossa Fredrikin everstin-eläke ja se summa, jonka minä isältäni vuotuisesti sain, riittäisivät toimeentullaksemme.
ELMA. Senkaltaista jotain on tekeillä heidän välillänsä, sen olen huomannut, ja olenpa saanut jo isältäni joitakuita viittauksia sinnepäin. Salaisuudessa toki on tapahtuva kaikki. HANNA. Isäskö olis niin armoton? ELMA. Ehkä epäilyksen vimmassa. Mutta sano, taitaisitko lempiä Niiloa. En kysy tätä aatellen niinkuin tahtoisin häneen koskaan suostua; ei, vaikka olis hän Tykoa kauniimpi vielä.
Hän antoi minulle ei ainoastaan paljo ja hyvää ruokaa, vaan myös paidan ja palttina housut, jotka minun paikalla piti pukea päälleni, niitten kehnojen rääpäleitten siaan, kuin minulla entiseltä oli. Minä kiitin sitä hyvää ihmistä ja menin tieheni, en vallan tytymättömänä, vaan en myös hetkeen tytyväisenä, sillä minä olin odottanut toisellaista kohtelemista isältäni.
Minä olen varsin onneton.» Niin hän puhui, eikä voinut itkusta enempää puhua. Koska Toivonen oli hänen levollisemmaksi saattanut, sanoi Elsa: »Nyt on ajastaika sitten kuin minun tapasit itku silmissä, ja syytä kysyttyäsi en vastannut. Silloin oli kirkkoväärti Karhula tullut meille, ja isältäni ja äidiltäni anonut minua vaimoksi pojallensa, jolla jo on oma myllynsä toisessa pitäjässä.
Pian olin matkalla Helsinkiä kohden ja muutaman päivän perästä olin perillä. Kahden viikon kuluttua sain isältäni kirjeen, joka määräsi elämäni juoksun. Siinä määräsi isäni minun muutamaan sotakouluun. Sotilaan virassa, sanoi hän, voi paremmin nousta maineen kukkulalle, kuin missään muussa. Isä-parka! tietysti luuli hän minun paljoa mainetta haluavani.