United States or Hungary ? Vote for the TOP Country of the Week !
Roosa oli tuonut lapsen isälleen, ja tätä oli se kummallisesti liikuttanut; hän oli näyttänyt sitä kreivillekin, vaan kun tämä katseli paljon enemmän lapsen pitäjää kuin lasta, sanoi hän häntä tunnottomaksi raakalaiseksi.
Niin, tuolla hän seisoo, kurottaen käsiään isälleen; mutta oi! hän seisoo juuri sillä radalla, jota myöten juna tulee vierimään. Miehen olisi tarvinnut vaan vetää kätensä vaihettajasta, ja hänen lapsensa olisi ollut pelastettu. Siitä olisi tosin seurauksena ollut koko joukko kuolleita ja vahinkoa kärsineitä, surevia vanhempia, lohduttamattomia lapsia, mutta pikku Anna olisi kuitenkin pelastettu.
Hänen äitipuolensa oli kuitenkin onnistunut pelastaa köyhän lesken turvapaikka, eikä kreivi Bernhard ollut sitä unohtanut. Hän oli tuskin astunut maihin ja nähnyt eukon sukankutimineen istuvan portailla, kun hän tavallisella huolettomalla äänellänsä virkkoi isälleen, mökkiä osoittaen: Tuon me, isä, revitämme maahan ensi viikolla.
Saatuansa tiedon tuosta suuresta tapauksesta, kirjoitti Romarino ensi kerran kiittävällä tavalla isälleen. Vaan isälle tuo kiitos ei maistunut juuri makealta, se kun oli lausuttu näillä sanoilla: "Vaikka olet hiomaton merimies, täytyy minun tunnustaa että tässä tilaisuudessa olet temppuellut viisaasti ja hienosti."
Aamulla kertoi hän isälleen kaikki mitä hänelle oli tapahtunut. Mutta Lope Sanchez katsoi kaikkityyni paljaaksi unennäöksi ja nauroi Sanchican kevyt-uskoisuudelle. Hän meni tavalliseen työhönsä puutarhassa, mutta ei ollut hän kauan siellä ollut, ennenkuin hänen tyttärensä tuli hengästyksissä juosten.
Hän väitti, että ennenkuin he pääsisivät perille sille tunturille, johon hänen isänsä oli kehoittanut heitä asettumaan, kuluisi päivä loppuun. Hän oli luvannut seurata heitä sinne asti, ja sen hän tahtoi tehdäkin. Isälleen hän oli luvannut tulla pian takaisin, ja siksi hän nyt tahtoi jatkaa matkaa pysähtymättä, lisäten, että he luultavasti sielläkin tapaisivat peuroja.
Bård otti hänen vastaan; mutta jos vanhukset eivät tätä suvaitse, niin lähtee hän morsiammensa mukana jollekin toiselle paikkakunnalle, missä kukaan ei tunne heitä, ja siellä saavat he sitten omin päinsä elellä siksi, kunnes kaikki vanha on unhotettu. Sillä tavoin voi hän kumminkin voittaa. Oli nyt vaan rupeaminen rohkeaksi, puhuakseen isälleen.
Ja uskotella sitten vielä isälleen, että Johannes oli kihloissa hänen serkkunsa kanssa! Oliko kummempaa kuultu? Mutta Signe oli saapa sen vielä maksaa, totta totisesti! Irene ei vastannut aluksi mitään. Hän loi vain suuren, kimaltelevan katseen Johannekseen, jonka hyväilevän vaikutuksen tämä tunsi kiertävän päätään kuin siunauksen. Niin, minäkö? virkahti hän sitten hiljaa. En minä mitään ajattele.
Kun asia näin yhä paheni, rupesi Anna Liisa todella ajattelemaan, että hän sanoo isälleen tuosta Aatun alituisesta juonnista. Muut sille eivät oikein ilmoita, eikä se niitä uskokaan. Mutta kun päätti lähteä ilmoittamaan, muistui samassa mieleen ilmoituksen seuraukset ja miten katkerat sanat se sama oli lausunut, jolta nyt oli apua haettava.
Olet suonut puolisoni palata sodasta, olet tuonut ilmi viattomuuteni, olet pelastanut minut kaikista kärsimyksistä, vankeudesta ja kuolemastakin, olet suonut minulle riemuisan hetken, jolloin sain viedä lapseni isälleen ja nyt tahdot vielä antaa minun nähdä rakkaat vanhempani. Sinä olet sula rakkaus!»