United States or Haiti ? Vote for the TOP Country of the Week !
Mitä siitä jos nuorna ma murrunkin tai taitun ma talvisäihin, moni murtunut onpi jo ennemmin ja jäätynyt elämän jäihin. Kuka vanhana vaappua tahtoiskaan? Ikinuori on nuoruus laulujen vaan ja kerkät lemmen ja keväimen, ilot sammuvi ihmisten. Mitä siitä jos en minä sammukaan kuin rauhainen, riutuva liesi, jos sammun kuin sammuvat tähdet vaan ja vaipuvi merillä miesi.
Se ei kuitenkaan luonnistunut siitä, jonka hän on aikonut hänen päiviänsä katkeroimaan, tuli sen sijaan hänen onnensa ja hänen vanhuutensa ilo. Juuri hänen vihansa kautta, joka saattoi hänet kiskomaan irti tuon viimeisen siteen, joka minun isäni tulevaisuuden kera, tempaamaan häneltä hänen ainoan lapsensa, minut, kukoistivat uudet ilot vanhuksen sydämessä.
Nyt ei voi nauraa, ei iloita eikä itkeäkään, sillä ankara suru on polttanut kuiviksi kyynelten lähteet. Mikään ei huvita, mikään ei tunnu miltään, ei rikkaus, ei kunnia, ei ystävät eikä viholliset, ei itkut eikä ilot. Kaikki, kaikki on yhtäkaikki.
»Aivan oikein, uudet, yhä uudet polvet astuvat esiin, mutta ilot, murheet ja taistelot ihmiskunnalla ovat aina samat», lausui eversti huoaten. Hänkin ehkä muisti taistelojaan, sillä hän ei ollut onnellinen kodissaan ylpeä ja turhanaikainen vaimonsa vaikutti, kuten vaimo ainakin, suuremmassa määrässä kodin oloihin kuin perheen isä.
Kaikki, kaikki oliwat meille yhteisiä, ilot, surut ja pienet riidat, Mutta nämät saattoiwat waan meidät likemmäksi toisiamme ja sydämen sydämeen sulamaan. Tietämättämme kohosimme me ihmisiksi ja silloin huomasimme, että tuttawuutemme oli enempi kuin lapsuuden ystäwyys. Hän ei nähnyt ketään muuta kuin minua, enkä minä ketään muuta kuin häntä.
Ja nyt, virkkoi Paul reippaasti, pyyhkiessään kirkkaita kyynelhelmiä kauneista, tummista silmistään nyt on kaikki taas tuleva hyväksi jälleen, nyt ja'amme toistemme kanssa kaiken elämän ilot ja surut ja uuden liittomme vahvistaa... Hän keskeytti lauseensa hämilleen mennen. Hän ei vielä tiennyt, mitä kaikkea uskaltaisi ajatella veljestään.
Ainaiseksi...! Kuinka tuo sana oli kolkko. Ja kuinka elämä yhtäkkiä muuttui elottomaksi. Ilot, huvit, soitto, laulu, kirjat kaikki olivat viehätyksensä kadottaneet. Ei kannattanut ajatella mitään, eikä tuntea mitään. Muistot olivat lakastuneita kukkaisia, toivot kuolivat ennen syntymistään. Turhuutta koko elämä!
Jos sitte vähä iloitsee, Ja lasten kanssa leikitsee, Ne ilot pian puuttuvat Ja murehiksi muuttuvat. Piampa saapi havaita, Kuin maailma on kavala, Kuin nuoren ilon kadottaa, Ja lasten leikin lopettaa. Niin näkyy nytkin todeksi. Ja kuuluu kyllä kovaksi, Kun puhuu orja päivistään, Yks orpopoika onnestaan.
Nyt ymmärrämme, kuinka Gerda voi olla niin perin onnellinen, vielä kauankin sen jälkeen kuin lempiviikkojen herttainen aika alkoi haihtua, ja vaikka hänen puolisonsa niin monta kertaa laiminlöi kodin ilot, olemalla ulkona seuraelämässä ja huvituksissa.
Hän lauloi, kuink' ilot ihmisten ovat laatua, muotoa monta, yks niistä on yksin taivainen, sukukuntaa kuolematonta, on lempi, mi sankarin loihtii ja liehtoo, kun häntä Khimairan kauneus kiehtoo.