Vietnam or Thailand ? Vote for the TOP Country of the Week !
Päivitetty: 21. lokakuuta 2025
Koko päivän hän on tavattoman iloisella mielellä. Hän ei osaa sanoa miksi, mutta hänestä tuntuu, kuin hänen sielussansa riemuitsisi joku ilo, hän ei tiedä, mistä se tulee. Ja vaikka hän usein puolenpäivän aikana, ovenpieleen nojaten, pudistelee päätään tuon kummallisen tunteiden liikutuksen johdosta hänen sisässään, niin se ei poistu hänestä.
Kuritushuoneisiin maalle on lähetettävä käsky, että rangaistukset ovat lakkautettavat, kahleet otettavat miesten jaloista ja heille annettava tarpeeksi ruokaa. Tietäkää, että tämä päivä on tuottanut minulle suuren onnen, sentähden tahdon, että ilo asuisi talossa."
Mutta suurin osa suuresta katsojajoukosta ei tiennyt, mitä oli tapahtunut, ja kuin nyt parvien edustalla suuri sirkuskenttä jälleen merkittiin, tuli ilo yleiseksi, sillä nyt oli kahdeksan naista ja kahdeksan herraa, kaikki ylhäiseen seurapiiriin kuuluvia, esittävä ruusu- ja tanssiratsastusta, jonka jälkeen oli tuleva vielä muutamia numeroita ja viimeksi taas paraadiratsastus.
Ja he päättivät äkkiä kukin itsekseen lähteä matkustamaan takaisin Berliniin. Niin ajattelivat he, ja niin tapahtui myös kuin he ajattelivat. Samana iltana olivat he jälleen Berlinissä, ilman että toinen heistä sattui näkemään toista. Ainoastaan kun Frits astui ulos vaunusta, luuli hän näkevänsä jotakin keltaista loistavan vastaansa. Hän katsoi tarkemmin, ja mikä ilo!
Vanhanapoikana ja rikkaana eläessään ei hän koskaan ennen ollut tilaisuudessa tutustua köyhien sisälliseen elämään, hän ei ollut ennen nähnyt, miten ilo ja tuska, nauru ja itku vaihtelehtivat toistensa kanssa noiden raukkain sydämissä.
On myös selvää, että ilo välttämättömästi on hyvä ja suru paha, sillä jälkimäinen aiheutuu kaikesta siitä vastenmielisyydestä, jota sielu kokee pahasta, edellinen johtuu kaikesta sielun omistamasta hyvästä. Ell'ei meillä olisi ruumista, rohkenisin sanoa, ett'emme liiaksi saattaisi antautua rakkauteen ja iloon, emmekä liiaksi välttää vihaa ja surua.
Itse armas auringoinen Katsoi päälle korkealta, Muutti muotonsa parahan, Kasvons' pian poijes käänsi Luojan surmasta surussa, Aivan hämmästyi äkistä, Sanoi suulla surkealla: "Kussas on ilo enämpi, Kosk' on Luoja kuolemassa? Pitäisikö paisteheni Laskeman mun lempeimmän Päälle kansan kelvottoman?" Pani poijes seppelinsä, Riisui puhtahan pukunsa, Surumanttelin sivalsi, Peitti silmänsä punaiset.
Hän katseli miestään suoraan silmiin pelästynein, uhkamielisin katsein ja kertasi kuin hypnotiseerattu: "Tietysti..." "Ja mitä vastasi hän?" jatkoi Bengt samaan kiduttavaan tapaan. Ester loi silmänsä nopeasti maahan. "Emme me voi erota", änkytti hän, "minä olen äidin ainoa ilo ... ethän hennone riistää sitä häneltä... Voit olla varma, ett'ei hän koskaan ole meille vaivoiksi..."
Onneksi oli ilo rauhanteosta kaiken tämän ohessa niin suuri, ja naiset, jotka olivat kärhämän aiheena, niin ahkerat rauhaa rakentamaan, että riidat päättyivät yhtä pian kuin olivat alkaneetkin ja että suurin osa kansasta ei ottanut niistä huoliakseen.
Vanhus katseli häntä jäykkänä ja liikkumatonna. Hän oli kokenut niin kovia kohtaloita, että hän oli miltei unohtanut, mitä ilo onkaan. Mutta nyt suli hänen sydämensä. Hän ummisti silmänsä ja avasi ne jälleen katsellakseen tuota ihanaa, kukoistavaa tytärtä, ikäänkuin varmistuakseen siitä, ettei koko tämä kohtaus ollut vain unelma muinaisilta ajoilta.
Päivän Sana
Muut Etsivät