United States or Western Sahara ? Vote for the TOP Country of the Week !
Tuntuu kuin joku onnettomuus vaanisi. En uskalla katsoa ikkunaan päin, kun sieltä tuijottaa vain musta pimeys»... »Sinä olet hermostunut, kultaseni.» »Ja sitten sinun tyhjä vuoteesi, kun yöllä ojennan käteni siihen... Minun täytyy ottaa *sinun* päänaluksesi, tiedätkö; olen iloinen, kun saan edes sitä pitää.»
Hyyryrahan kun maksoi näistä, niin ei paljon jäänyt jäljelle. Mutta tulipa hyyry jo etukäteen maksetuksi, ja Jäntin emäntä lupasi hyvän kutomapalkan. Hän koputti Elsaa ikkunaan ja kutsui takaisin, antoi kymmenpennisen ja sanoi: »No, ota tuon edestä soikeita korppuja.
Hän oli mennyt ikkunaan, joka antoi merelle, ja avannut sen. Siinä seisoi mustalla pohjalla liikkumaton, punainen majakkatuli. Ulkona merellä kohisi maininki jään reunassa. Miksi avaat? kysyin. Jäähdytän päätäni, sanoi hän kaksimielisesti. Panehan kiinni vetää. Hän sulki ikkunan ja ojensi minulle kätensä hyvästiksi.
Sitten hänen silmänsä saivat lasimaisen kiillon, hän käänsi äkkiä kasvonsa sivulle päin ja katseli suoraan ikkunaan. Hänen huulensa liikkuivat ja Eugen ja Dora kuulivat hänen kuiskaavan: "Minä lennän ... lennän ... len..."
Siitä se ei kumminkaan saanut tietoa, kuu se ei voinut matalasta lasista nähdä oven taustaa. Sen vuoksi se siitä poistui ja kapusi seinää myöten elotuvan ovensuun ikkunaan päin, puikahti ylimmäisestä ruudusta tupaan ja meni tuvan perälle asti ja alkoi lämmittää emännän oikeaa poskea. Se herätti kohta emännän unestaan. Hän viruttelihe, siunaili itsekseen ja nousi ylös.
Antti koppasi seinältä perästä ladattavan pyssynsä, pisti siihen latingin ja juoksi halkohuoneeseen, jonka ikkunaan näkyi aitan harja. Olihan siellä kuin olikin suuri harmaa haukan ruhvake, istui tyynessä ja katseli navetan edustalla kipelehtäviä kyyhkysiä, jotka kilpaan nopostelivat Hannan antamia hampun siemeniä. Haukka odotteli eivätkö tulisi lähemmäksi sinne aitan eteen kun syöminen loppuu.
Rännikatua hän tuli kotiin, neiti Saveniusen asunnon ohitse. Ikkuna oli auki; siellä istui raukka pöytänsä ääressä yksin. Terävä leuka nousi ylös, silmälasit kiilsivät Hannaa kohden. »Tahdotteko kukkia?» kysyi Hanna, kumartuen alas kadun tasalla olevaan ikkunaan. Vanha neiti hämmästyi, tempasi ensin taaksepäin, mutta lähestyi sitten jälleen. »Kiitoksia», lausui hän ja otti kukkaset käteensä.
Samassa tuokiossa Inkeri sattui katsahtamaan yhteen tuvan ikkunoista, ja oli hänestä, kuin olisi hän nähnyt ruudun toisella puolella kasvot. Joku on ikkunan takana ja katsoo sisään, sanoi hän. Missä? kysyi Aadolf. Tuossa... Inkeri osotti ikkunaan. Mutta samassa naama katosi. Aadolf riensi ulos, käväsi kerran tuvan ympäri, vaan ei nähnyt ketään.
Katsahdettuansa, melkein ajattelematta, erääsen yläkerran ikkunaan, hän meni tien poikki pölkkykasalle ja nojautui aitaukseen, joka kulki pitkin rautatien reunaa. Näin tehtyänsä hän taas astui takaisin tien toiselle puolelle, kääntyi kynnyksellä vetääksensä vielä kerran ilmaa sieraimiinsa, ja katosi taloon sisään.
Pää katoaa näkyvistä eikä se myöhemmin enää juuri kertaakaan ilmesty ikkunaan. Luultavasti ovat titulukselle lopultakin käyneet vähemmän miellyttäviksi ne vihamieliset katseet ja nyrkin pudistukset, joita hänen akkunaansa erinäisistä kävelykarsinoista suuntautuu. Vickström ja Tuominen ovat ammatiltaan merimiehiä, Niskanen työmies, Pietarin suomalaisia.