Vietnam or Thailand ? Vote for the TOP Country of the Week !
Päivitetty: 7. heinäkuuta 2025
»Mennään tekemään purusta!» riehahti silloin koko lapsilauma, syöksyen jauhovakan kimppuun, ja kohta olivat kaikki suut jauhoista purusta puremassa. Mutta Anna Liisa oli aivan ihmeissään Ihalaisen tähden. Hän tiedusti taas: »Sanoikohan se Ihalainen kauvan viipyvänsä sillä matkalla?»
Jos minulla olisi ollut satamaradat ja radat Ouluun ja Kuopioon v. 1867 . Mutta mikä on tuo lasihuone keskellä katua? Se oli sähköraitiovaunu. Kysyin, eikö häntä ehkä haluttaisi nousta siihen, niin ajaisimme sillä keskikaupungille. Hän suostui ja oli liikkeelle lähdettyämme kovin ihmeissään ja ihastuksissaan.
Emäntä ei nytkään paljon puhunut, mutta päänkipu hävisi ja kasvoille asettui asumaan taas entinen puuhakas hymy. Talvi tuli aikaisin. Lokakuulla oli jo kylmännyt maat ja marraskuulla oli täysi talvi. Talonkaupat tehtiin marraskuun lopulla. Joulukuulla meni lumi ja sade sulatti maan. Auraajat ilmestyivät silloin Pihlajaniemen maille. Ihmiset sanoivat ihmeissään: Kas kas!
Siivosti kului kemut ja ihmeissään juttelivat vieraat viinattomista häistä. Joutui syksystä talvi, joka harteillaan kantoi juhlivan joulun; vaan eipä kotijouluille joutunut Jaakko. Kului yhä talvi ja kohtasi kevään; vaan Jaakkoa ei kohdannut sureva Reetta. Toi kevät lintuja lohdutteeksi vanhain, riemuksi nuorten ei vaan kaivattua kotihin tuonut.
Mutta katsos minä kun olen kerran semmoinen, en saa päähäni mitään noin äkkiä, minä voin vaan vähitellen. Helena sanoi siihen: Hyvä. Mutta käyköhän se todella päinsä, kun sinä olet upseeri? Georg katsoi ihmeissään Helenaan. Etkö sinä siis todellakaan tiedä, että minä olen jättänyt erohakemukseni? Mutta mistäpä sitä tietäisitkään, kun olet niin meidän seuroistamme vetäytynyt,
Hänen silmänsä olivat suuret ja viattomat kuin äskenheränneen lapsen. "Mitä?" kysyi hän, tirkistellen ihmeissään, "sanoinko, että rouva Blum ... kenties ... en todellakaan muista enää ... ajattelin niin yksinomaan sairasta äitiparkaani." Ja hän huokasi ja katsoi uneksien eteensä.
»Olen usein kuullut», hän sanoi ihmeissään, »että sinä olet rikas, mutta tällaisia aarteita en koskaan edes uneksinut sinun omistavan.» »Minä toivoisin», egyptiläinen vastasi, »voivani ne kaikki juottaa yhdeksi kruunuksi, jonka sitten saisin painaa sinun päähäsi.» »Ah! Minä musertuisin sen painon alle. Minusta tulisi siten toinen Tarpeia», Ione vastasi nauraen.
Kai minun sitte pitänee sanoa sinulle vielä muutakin, mitä en vielä ole sanonut, Mutta jos siitä ainoallekaan ihmiselle sanallakaan hiiskut, niin olet onneton. Katso, Pekka, minä ja Maria neiti epäilemme, että jumalaton Inkeri on lumonnut nuoren Aadolf herran... Hoo, huudahti Pekka ihmeissään.
Rautiainen tuli peräkammariin. »Eihän hän ole kotona», lausui hän itsekseen ihmeissään. Aina hän tähän aikaan kotia tullessaan oli tavannut Esterin kammarissa, seisomassa kuin olisi odottanut häntä. Ja Rautiainen, aivan kuin ei olisi uskonut todeksi tätä, katseli ympärilleen. Hänen silmänsä sattuivat kuvastimen sirpaleet lattialla, ja niiden seassa oli nimikortti. »Mitä tämä on? Alfred Levon!»
Hän purskahti silloin niin kovasti nauramaan, että koko talo kaikui. Hänen rakas puolisonsa, joka oli ihmeissään siitä mitä tämä meteli merkitsi, tuli äkkiä juoksujalkaa huoneesen ja kysyi peräti uteliaana mille ukkonsa niin nauroi.
Päivän Sana
Muut Etsivät