United States or Bangladesh ? Vote for the TOP Country of the Week !
Armas päivä paistaa, kohta Lämpimäks jo muuttuu sää, Hanki loisteessansa hohtaa, Sulain kiteet kimmeltää. Poika repaleissa vallan Saloss' yksin kuljeksii. Hongat, kuuset huminallaan Häntä täällä tervehtii. Pieni mierolainen aina Yhä rientää eteenpäin, Eipä murhe mieltä paina, Rallatellen laulaa näin; "Hopsis jalat! Väsymystä Tunnetteko? Talohon Kohta päästään, siellä kystä Minulleki kyllin on.
Pieni mierolainen. Armas päivä paistaa, kohta lämpimäks jo muuttuu sää, hanki loisteessansa hohtaa, sulain kiteet kimmeltää. Poika repaleissa vallan saloss' yksin kuljeksii. Hongat, kuuset huminallaan häntä täällä tervehtii. Pieni mierolainen aina yhä rientää eteenpäin, eipä murhe mieltä paina, rallatellen laulaa näin: 4. "Hopsis jalat! Väsymystä tunnetteko?
"Kuinka hauska on tavata Simoa", ajatteli hän pitkin tietä itsekseen, "jota en ole nähnyt sitte Tapanin häiden." "Hopsis!" lausui hän hevoselle. "Mennään nyt niin, että harja sanoo nipsis napsis, niin ehditään, niin joudutaan." Hevosella oli hyvä halu juosta ja Topias ajoi auringonlaskun ajoissa Hämeentullista kaupunkiin.
Kiire oli näet sisarella niihin aikoihin, paljon oli ommeltavaa, eikähän niitä kaikkia itse ehtinyt, kun kihloissa oli ja hääpäivä läheni. Vieläkö kiire? Höpsis! Ehtiihän ne häitten jälkeenkin. Pikku kiusaa oli Tauno hyvin herkkä tekemään sisarelleen, joka oli sieluaan myöten kiintynyt häätouhuihinsa. Tuo, Yrjö, se mytty rantaan, hän virkkoi pikku veljelleen, joka pihalla koiran kanssa pelehti.
»Ja sitten me tempaisemme nuoran toisesta päästä», sanoi Petit-André, »ja hopsis! sitten onkin meidän tähtienennustajamme jo niin korkealla taivaassa, ettei hän enää varpaillaankaan kosketa maata.» »Mutta nuo herrat tuolla», kysyi Trois-Eschelles, vilkkuen takkaan; eivätkö ne rupeaisi apulaisiksemme ja siten ottaisi pestiä meidän ammattiimme?» »Hm!
Siitä asti tepastellut Olen mieron tietä ain'... Jopa sulle kertoellut Olen, metsä, muistelmain. Hopsis, jalat, joutukaa jo Muuten yövyn korpehen. Varjot synkät lankeaa jo, Tuolla päivä laskeiksen.» Yhä kiitää, vaan ei vielä Ihmis-asuntoa näy. Metsän haamut poikaa tiellä Uhkaa, mustaks yö jo käy. Kylmä yltyy. Tähtein valo Syttyy taivahalle jo, Leimuelee pohjanpalo, Huokaa jynkkä hongisto.
Z. Topelius Alpo Noponen. Pieni mierolainen. Armas päivä paistaa, kohta lämpimäks jo muuttuu sää, hanki loisteessansa hohtaa, sulain kiteet kimmeltää. Poika repaleissa vallan saloss' yksin kuljeksii. Hongat, kuuset huminallaan häntä täällä tervehtii. Pieni mierolainen aina yhä rientää eteenpäin, eipä murhe mieltä paina, rallatellen laulaa näin: "Hopsis, jalat! Väsymystä tunnetteko?
"Häntä multaan saatoin, itkin Haudallaan ma hetkisen. Kyynel poskipäätä pitkin Vieri, jääksi hyytyen. "Siitä asti tepastellut Olen mieron tietä ain' Jopa sulle kertoellut Olen, metsä, muistelmain. "Hopsis, jalat, joutukaa jo Muuten yövyn korpehen. Varjot synkät lankeaa jo, Tuolla päivä laskeiksen." Yhä kiitää, vaan ei vielä Ihmis-asuntoa näy. Metsän haamut poikaa tiellä Uhkaa, mustaks yö jo käy.
Ja niin kulki kirkkomatkue mutkaista, kapeaa metsätietä, jonka yli lumiset oksat monin paikoin yhtyivät toisiinsa kuni kädet tervehdykseen. Kuin äärettömät hopeakoristeet välkkyivät lumiset kuuset ja valkeakukkaiset koivut jouluyön kuutamossa, tähtein vivahtelevassa välkkeessä. "Hopsis, Kimo, että päästään maantielle, siellä on tasainen, kovaksi ajettu tanner!"
Taudin jälkiähän se saattoi olla, sairaana kun oli Alma ollut. Mutta mitäpä jos hän tempaisi kiinni tuon käden, joka hervotonna riippuu, jos painaisi pään rintaansa vastaan ja suutelisi ... tunnit pitkät lepäisi tyttö hänen rinnoillaan sepä olisi autuutta, hekumaa... Höpsis, ettäkö kosisi! Mitä hullutusta, ihanhan hän oli pyörällä, järki sekaisin.