United States or Eswatini ? Vote for the TOP Country of the Week !
Tämä keräsi viimeisetkin voimansa ja heitti sen ylös ilmaan. Korkealle pallo todella kohosikin, mutta takaisin tullessaan meni se syrjään ja voi onnettomuutta putosi suoraan järveen. Katri hyrähti itkuun ja Yrjö koki häntä lohduttaa, lupasi pyytää isältään rahaa ja ostaa hänelle paljoa kauniimman pallon sijaan.
Kyllä sieltä vielä tänä iltana ennätätte takaisinkin ... lähdette vain rataa myöten astumaan. Saapikos sitä kävellä? Kukapa tuolla metsän keskessä lie poiskaan käskemässä ... käypi päälle vain ... ja tie on hyvää, eikä se eksyksiinkään kuleta. Matilta ja Liisalta päästä hyrähti hyvän mielen nauru... Niin leikkisä se Ville ... vai ei eksyksiin kuleta? No, ei kai!
Ei kukaan niistä merimiehistä, jotka olivat Leon venheessä, nyt näyttänyt suurempaa intoa ja auttavaisuutta, kuin se, joka turman tapahtuessa oli toimetonna istua ällistellyt. Kun Leo nostettiin venheesen, hyrähti sama mies itkuun, peitti kasvonsa käsillään, ja mutisi, syvästi liikutettuna, muutamia sanoja, joita ei kenkään voinut oikein ymmärtää. Tällä välin Leo vähitellen virkosi.
Kamarissa vaipui vaaleakutrinen pää pöydille käsien varaan nuori tyttö hyrähti hiljaiseen itkuun. »Miksi sinä tänä iltana niin surullinen olet, Olavi?» kysyi tyttö katsoen häntä lämpimästi silmiin. »Miksikö minä surullinen olen?» puheli nuorukainen kuin itsekseen, leikkien hiljalleen hänen lettinsä tupsulla ja katsellen surullisesti eteensä. »Kunpa minä tietäisin sen itsekkään!»
»Siitä on minulla sanottavaa ainoastaan yksi sana», vastasi Antti iloisesti ja päättäväisesti. »Se on se, että sen asian kanssa saat sinä tehdä aivan mielesi mukaan. Jos Vaaralaan meneminen on sinulle hyvä, niin se on minullekin.» Hannalta hyrähti sydämmellinen nauru.
Mutta he mutisivat jotain mennessään ja Saaran korviin sattuivat nämä sanat: Tuo se vasta on olevinaan! Mokomakin »vanha piika». Kuin salama hän iski heihin kiinni. Ja ennenkuin hän tiesi asiastakaan, oli hän sivaltanut tuota keltakutrista korvalle, että lämähti. Hämmästyksen huuto kuului samassa toisesta huoneesta, jossa oli koko joukko naisia koolla. Keltakutrinen hyrähti itkuun.
Pilkisti pihalle tuosta: hepo seisoi niinkuin seinä, mies körötti niinkuin köngäs. Muisti eilistä muretta, hyrähti hymyhyn huuli: "Hyv' on olla onnen myyrä, kuoma julkisten jumalten." Haukotteli haikeasti, tuosta lautsalle laseikse, päätti päivän nukkuvansa; käänti päätä, siirti kättä, koetti kumpaakin sivua, ei unonen tullutkana.
Se oli Olavin itsensä tekemä tuulihyrrä poikavuosien muisto. Eikä sanonut muuta, vaan hyrähti vielä toisen kerran: »mitä?» Vanha vaimo nousi portaita ylös. Ei sanonut mitään eikä edes katsahtanut taakseen, mutta nuorukainen astui kuitenkin hänen jälessään, askel askeleelta. Ei olisi mieleenkään juolahtanut mennä nyt omaan kammariinsa saunarakennuksessa.
Mutta kun hän ne wiimein awasi, ei näkynyt karhua eikä Penttiä todellisuus oli astunut mielikuwituksen sijaan. Sen walossa huomasi hän, miten asiat oikeastaan oliwat ja hän hyrähti katkeraan itkuun. Semmoisien tapausten perästä tuli hän tawallisesti kotiin paljon jäljestä karjan tulon. Wihollisilla oli tieto Rönkkölän isoista rikkauksista; ne päättiwät he siis anastaa itselleen.
Naisväki hyrähti pian itkuun sekin, ja kotvasen kuluttua himmenivät miestenkin silmät. Mikko oli ottanut keskentekoisen kirvesvarren, ja nyt hän yhä kiivaammin alkoi sitä veistää; mitä enemmän liikkui puukko miehen kädessä, sitä ankarammin puri hän hampaitansa yhteen.