Vietnam or Thailand ? Vote for the TOP Country of the Week !
Päivitetty: 19. kesäkuuta 2025
Jonkun viikon kuluttua pujotteleiksivat pitkin lankaa kukkivat köynnökset. Joka aamu puhkesi niissä uusia monivärisiä kukkia, joiden tuulessa huojuvat haarat kuvastuivat veteen. Vesitynnyristä tuli niinmuodoin oivallinen puutarhan kaunistus naapurien suureksi huviksi ja hauskuudeksi." "Niin", sanoi Jenny, "mutta kaikilla ei ole äidin taitoa kukkainhoidossa. Muutamille ne onnistuvat, toisille ei.
Siinä on tämä raitama aivan yhtä jylhää, sanoi Hemmi, ja keskellä tämä kuvio ja tälläkin sivulla tuo ja tuo ja tuokin kuvio aivan samanlaista hongikkoa kuin Teeriharjullakin. Jos kuinka kirkkaana päivänä sinne menee, niin ilma on pimeä. Tuulta ei tunnu henkäystäkään, vaikka puitten latvoissa jyrisee ja puut huojuvat yksistä tuumin juuri kuin olisivat toisissaan kiinni.
Nyt minun sopii ajatella T:ri Lutheria, kun hän istuu tuossa suuressa huoneessa, jossa minä odotin vaaliruhtinasta kirjaustyöni kanssa monta vuotta takaperin katsellen jyrkänteen partaalta niitä harjanteita, jotka kohoavat toistensa takaa, siksi kuin tummat hongat ja viheriät, huojuvat oksat muuttuvat sinertäviksi kultaisella taivaan rannalla.
Sisällä siintävi taivas sees, kukkivat kummut ja kedot, laulavi leivot ja linnut muut ulkona huojuvat honkapuut, ulvovat metsien pedot. Kuollut on usko ja rakkaus, jäässä on ruusurukat. Mutta kun illalla ikkunaan loistavi kuu tahi tähti vaan, kauniit on hallankin kukat. Suru on siltoja siskojen, sääli on hallan kukka. Talvella toistansa säälitään, itseään sekä ystäviään: Ystävä, ystävä rukka!
Onko Graalin temppeli hiljaisempi vielä kuin ennen? Graalin korkea valkea temppeli? Kuorissa neitsyen edessä polvistuvat Parsifal ja Konviramur. Polvistuvat rinnatusten, käsi kädessä. Siellä takana hymisee temppeli, pilarit huojuvat valkoiseen korkeuteen ja huntuisena levittäytyy valkopukuisten neitsyitten virsi sielulle. Polvistuu, polvistuu. Ei liikahtaisi, ei huokaisikaan.
Ja muistivat aikoja nuoruuden, noit' aikoja toivojen, riemujen ja ijäksi kuollehen luuli he luonnosta keväimen. Kevät taasen tuoksuja, toivoja toi, taas lintujen lauluja lehdot soi, taas lahdella sotkat soutaa ja perhoset karkeloi. Mut rannan kalpeat kaislat vaan ne hiljaa huojuvat huolissaan ja miettivät, miksihän joutaa koko luonto nyt riemuamaaan.
Kuninkaat, sotapäälliköt, valtiomiehet seisovat niissä kuin huojuvat mastonhuiput meren kuohuissa; ken lukee ne lukemattomat aallot, jotka hyökyvät heidän ympärillään, kimmeltävät hetkisen aikaa laskevaa aurinkoa vasten ja sitten painuvat alas, unohdettuina kadotakseen.
Päivän Sana
Muut Etsivät